Käpälärautaepisodi

Oon taas onnelline käpälärauda omistaja. Tai onnelline ja onnelline, mut enikeis: Löytämistavaratalo Mäkelänkadul luavutti tänää mun käpälärauda takas. Hukkasin sen Lappii mennes Finski koneesee ja aattelin jo et se oli siin se laite. Liittymä tuli tiätty suletettuu väliaikasesti mut se on must sikses vähästä.

Oikeesti mä syytän täst tapauksest sitä vittumasta nauhaa mitä Finskil pyäritetää liki tauottomal siin lastattaes. Se sellane et tarkistattehan, että kaikki elektroniset laitteenne ovat suljettuina -trallallaa niikus tiät. Vittu se käpälärauta oli jo kii mut sit mä kaivon sen repust et katton et se takuulla on kans kii ja sit mä panin sen takas reppuu ja se oliki se viimine havanto siit esineest enne tätä päivää.

Mä oon täst löytymisest oikeesti aika hyväl huumoril. Vitut mä mun vanhast käpäläraudast, halpisrakkine se vaa on eikä mikää tuhanne orava multikommuunikone ja ku se liittymäki oli kii ni siittei kukaa kauheesti soitellu mun piikkii jonnei thaikkuhi tj – mut helvetimmone riasa ois ollu hankkii takasi kaikki ne puhelinnumerot mitä tarttee sillai harvemmasti! Kaverit ja suku on tiätty eri asia, ne nyt viä ois kalastellukki.

Sinäsä oli kiinnostava huamaa etteijollu mitää eritystä tuskaa olla ilma yhteyksii monta päivää. Tiätty lomal jossai periferias elämä on muuteki erillast ni se eijo ehkä sillai iha vertalukelpone tiato mut kais siit vois sanoo vaiks et se on suuntaa antavaa. Ah tätä syrjääntymist ja vapautta!

Kirjoitettaessa soi Mari Boine: Sielu dálkkas