Naksutust päässä

Tyäkaveri päätti olla yhtesölline tj ja kysy et mite mulla menee ja milt must tuntuu. Sanon et iha OK, tänää enno meinannu ampuu ketää. Se oli tyytyväne siihe. Mä jäin miättii et mitä ihmee välii sil kysymisel on. Jos sul on paha olo oikeesti ni kerroksä sitä jollei ulkopualiselle, siis et sanosit äänee? (Ekkä vaiks netis sättipalstalla.) En tiä, joku ehkä sanoski. Mut niiku tiädetää itsarinki tekijöst ni ne mikkä sanoo ei tee ja ne ku tekee ni ei sano.

Kyl mäki oon jonai muina päivinä ajatellu et jonkuse tyypi voiski ampuu, mut mä oon harmito: mul eijo pyssyy. Voikko kuvitella, et tyyppi milleijo pyssyy ampus jonku? Jooei. Voikko kuvitella et tyyppi mil on vaiks metsästysase kaapis ampuis jonku? Nii-i. Se voi olla täyspäine ja viksu ja sit tapahtuu jotai… ja naps, se eijokaa enää iha täyspäine eikä välttis ees selvimpäi. Elämä heittää joskus jopa niit vakaita. Eikä kukaa ois voinu ikinä ees kuvitella siit tyypist… Siks must on turvallista tiätää et mä oon paitsi aseeto myäs hannari.

On se silti oudoo millasii eilieneit ihmisil on kotona. OK, naapuri tai tyäkaveri voi olla pimee eikä sitäkää huamaa kaikist yhtä selkeesti, mut joteki must on aina yhtä kummallist et ihmiset oikeesti elää toise kans ja näkee mitä se puuhastaa ja ajattelee et toi on nyt kuiteski joku vaihe taas ja se menee koht ohi. Yleesä ne menee. Ainaski teineil. Mite sitä jaksas olla jos koko aika vahtis kotona kaikkei lähimpiää et napsuuks ton pääs liika tiheesee tai liika kovaa vai mikä sil on? Mis kohtaa on se raja? Emmä vaa tiätäs, enkä tiä. Kai me ollaa vaa eilieneit kaikki.

Ja muute, sen tyypi ku lanseeras kiinankaali salaattehi ja raastesii sais kans amp–, tai nii, panna syämää lopuks ikääsä pelkkää kuivaa kiinankaalii.

Kirjoitettaessa soi The Adverts: Gary Gilmore's Eyes