Oon saanu palautetta et mun pitäs kirjottaa ilosemmist ja hauskemmist asiost. Palautetta on aina hiano saa ja vallanki sillo ku on ite 100 % samaa miältä. Sillo tuntuu et maailmankaikkeudes kuiteski ois joku ku ajattelee samallai ku mä. (Ei nii et mä kuvittelisin ettoon joteki uniikki tj mut yleesä tällaset yhtesyyde hetket katoo siihe [I]miks kukaa ei ymmärrä mua[/I] -paskaa.)
Nyt on kuiteski nii et mä oon jo aikoja tehny periaatepäätökse etten rupee kiärrättää meililootast toisee kiärtävii vitsei viä mun plokissa kans. Sellasii plokei mikkä keskittyy niihi on iha riittävästi (ja voisimmä sanoo et liikaaki) ja jokkut suariutuu siit tosi ansiokkaasti ni ei mun tarvi. Mä oon ajatellu et kirjotan iha vaa mun elämäst ja sellasist asiost mitä mä havannon mun ympäriltä ja sellasist piänist ajatuksempualikkaist mikkä joskus eksyy mun jompaakumpaa aivosoluu. Mä oon samaa miältä siit et mun elämä sais olla ilosempaa ja hauskempaa ku enempi se on ollu viime ajat sellast sörvaivalii ja kaikki päivät samallasii mut mä en nyt jaksa tehä mitää sille asialle, mä oon liika väsy ja masentunu ja vanha ja tyhmä ja katkera ja yksinäne ja ruma ja ahdistunu ja ja ja. Ja sitäpais! Ja viä. Vitut.
Joskus oon miättiny sitäki et millane on hyvä ploki enkä ikinä oo päässy siinä ajatukses kauhee kauas ku niit on kans nii monellasii. Ehkä sellane on hyvä ploki mikä provoo ja kärjistää mahdollisimma paljo ja mitä kommentoidaa paljo? Ehkä sellane on hyvä ploki ku on tiukkaa pohdittuu asiaa ylesist onkelmatilanteist ja ajankohtasii kommenttei? Ehkä sellane on hyvä ploki mikä kertoo jotai kirjottaja sisäelämäst? Ehkä hyvä ploki on kaveri kirjottama jutustus mist on kiva lukee vaa et mitä sille kuuluu? Ja mikä on se saitti mis millastaki plokii sit maksas pitää? Sityssäki näkee monellast mut yhtestä on et pikkästi ei yleesä maksa kirjottaa paitsi jonku tooooosi hyvä kirjottaja millon tooooosi syvällisii ajatuksii. Pinnallisempi parempi meil muilla.
Sellane lekenda on olees et Miller sano Marilynille (enne ku ne varsinasesti seukkas): ”Olet surullisin tapaamani tyttö.” Ja Marilyn säikähti iha helvetisti, ku jokane tiätää (ja se vallaski tiäs liikaki hyvi) et hupaset, iloset tytöt myy ja markkina-arvo on suaras suhtees keveesee viihdyttävyytee. Niihä se on Sityski. Voi olla monta miältä oliks siin tarinas onnelline loppu ja kai se riippuu siit mite pitkästi kattoo sitä romanssii. Mut mä en nyt jaksa kuvitella itteeni humoristiks. Ni ajattelin et jätän meditontilomalle tän ploki ja katon onks mul tarvetta kirjottaa.
*niijaa*