Piäntä laittoo

Tänää mä oon esittäny itelleni talouspiiklee. Mä oon
– hualtanu eiliset pyykit kaappii: mankeloinu silittäny parittanu ja viikannu tarpeemmukaa;
– hualtanu kenkii: puhdistanu suihkinu hoitoainetta rasvannu kiillottanu materiammukaa;
– tiskannu likaset astiat ja kuivannu lasit ja välineet;
– imuttanu ja pyyhkiny pölyi.

Ketä mä huijaan? Pakko on myäntää: täällei näytä vituvvertaa paremmalle ku aamullakaa. Siihe tarvittas suursiivous tai atomipommi.

Tällane aina demoralisoi mut. Kyl kuulus näyttää siistille kerta mä oon miälestäni oikeesti raatanu ku joku vittu hamsteri juaksupyäräs. Mut ei. Ois kai pitäny ainaski pestä lattiat ja viä järjestää irtokamat et näyttäs ees jollei. Tai pitäs räjäyttää kaappie sisältö nii et sinne vois panna nää hulkkuvat materiat.

Mä oon siis lopullisesti epäonnistunu olio, mä en kykene pitää ees mun kotii siistinä. Mä en pysty mihikää. Mua ei voi rakastaa.

Kirjoitettaessa soi Cristina Branco: Soneto destruido