Mun emol on täl hetkel seittemä mökkii ulkomasille kesäviaraille ja iha kotimasillekki perheille. Nykku sesonki on ohi ni mä sain kiipee puihi ketterästi ku mikä vaa piikle ja siivoo kämpät kuntoo seuraavaa sesonkii varte. Neljä niist on viimevuatist halpistuatantoo ni ne piti ottaa alas asti ja irrottaa katto et ne sai siivottuu ja sit ei ku takas puuhu. Kaikis oli asuttu ja kamaa oli jätetty jälkee iha helvetisti.
Ja sit tikkaat omenapuu alle ja valkeetkuulaat taltee. Se oli kans yks suamalase tyäsuajelu ja erkonomia huippunäyte. Mä huajun siä ja koitin yltää joka omppuu ees jotai kautta joko seli tikkaisii tai sit niitte yli, nojasin kaikkii kamalii kräkeihi oksii ja miätin et se ainaski on tosi ettei omenapuust pääse kovi kauas putoo. Pari kertaa meni tasapaino sillai näyttävästi et emoki vinkas jo puu alla mut ei sit tippunu muuta ku omenoit. Huano piiklesato enkä paa olleskaa pahakseni. Valkeetkuulaat oli sen sijaa keskimääräst paremma näkösii täl satokaudel.
Myähemmi koitin vääntää esseetä millon kualollinja tiistaina, ja totesin et ajattelemine ei tosissaakaa oo mun juttu. Viä mä jotai kirjotanki mut ku sanotaa et [I]pohdi[/I] ni se onki siin sit. Voi itku. Ni väänsin ja väänsin ja kävin seisoos puutarhas märehtiis luumuja suaraa puusta ja nurtsist kans ja sit vääns jo mahaaki ja vittu se essee ei syntyny silti.
Emo muutti kesäresidenssistää talveks kylille = umpipuskast vähä vähempää puskaa. Se tarkottaa et mä roudasin sen kamoi, pakkasin autoo ja purin (ja purin taas omppuu). Joteki mullon taas huijattu olo ku ei tunnu kauhee levänneelle ja rennolle vaiks pitäs ku on päässy eroo rutiinistaa.