Pikkäst aikaa oon lukenu sarjist. Tulin heräteostaneeks tollase uudempaa ranskalast (siis niiku tätä vuasisataa) edustava vihko ku [I]Maallemuuttajat 1: Juurevaa elämää[/I], piirtäny Manu Larcenet ja kirjottanu Jean-Yves Ferri (vittu mite jollai voi olla nii naurettava nimi ku Jean-Yves?). Se on iha takuusti äärirealistine kuvaus kerta se kertoo siit ku Manu ja avokki (tai ehkä pualisko suarastaa) muutti maalle.
Ehkei tää oo klassikko mut mä tyksin kyl siit millast viivaa täs on ja vaiks nää jutut vois olla apsurdimpii ni tän pariskunna pahvilaatikkosisustus vetoo muhu jollai tasol ku paremma luaka imuri. Ja sit noi liki puhumattomat maalaset mihi Manu koittaa samastuu sanomalla joka helveti kääntees et [I]kyl oikke![/I] – vittu must tuntuu et mäki tunnen ne tyypit! ;D
Mä oon tän kans taas muistellu entist virolast ystist. Se katto mun sarjiskokoelmaa hyllys (ja mä taisin sitä iha esitelläkki) ja sit se ilmotti nenävvartta pikki et [I]tät mä ennois ikinä uskonu sust[/I] ja mä olin iha et [I][B]täh?[/B][/I] ja koitin tajuu et kulttuuri eijollu viä saapunu siihe maaha, siis sarjiskulttuuri. Mä iha näin ku muutun rotukoirast katurakiks sen silmis puales minsas tai noi ja se oli selluaka elämys et se ei kyl unohdu ikinä. Joo nii, tulinks jo sanoneeks et me eijolla enää tekemisis? 😛