Mun flattiystikse bestiksel on romanssi katkol. Se suhde alko joskus tos syksyl ja nyt jouluks se rupes olee kaikki. Nii et on siis lohdutukse paikka.
Flattis peru siis kaikki mahdolliset diilit mun kanssa et jos kummiski sen pitää lähtee Tampesterii lohduttaa ja silittelee sitä nahkist. OK, mä iha liikutun: se on nii nättii ku jollai on joku olkapääks ja välittämää sil hetkel ku menee päi helvettii. Me tarvitaa sellast jokane ku se päivä iskee.
Sillo taanno ku mun meni elämä paskaks sen eksä takii ja mä jyrsin kaiket yät suanii auki ni mun kissaystis yritti pitää mua henkis joteki tekstarel ja taidettii me joku kertaa soittaakki mutku se on jonkuvverra kallist ulkomaalle. Mut se oli se ainoo, kukaa muu ei välittäny. En mä muista et mä oisin yhe ainoota kertaa voinu volista esmes flattikselle – mä tiäsin et se oli sitä miältä et koko paska oli iha itteaiheutettuu päänsärkyy. Niiku tiätty oliki vaiks on sitä enneki menty rakastuu vasto parempaa tiatoo ja hyvii neuvoi. Ni joteki mä vaihteeks tunnen mite joku vittumane katkeruus nousee mun sisällä et nyt mut siis taas ohitetaa ku nahkikse parin kuukaude pano osottautu paskaks – ja nii, ois senki ennustaa voinu heti alkajasiks. Ja se ehkä kaipaa lohdutust ja ehkei nii kaipaskaa.
Tää on se ero mikä on kaverel ja bestiksil.