Mä oon ollu koko viiko sivus, tai no, viime viikost asti enempiki. Tää on ollu taas tosi helveti huano viikko vaiks mä olin kovasti toivonu et paranemine ois alkanu täst. Mä en sit saanu siihe aineksii. Mulle ei annettu.
Sen mä nyt kummiski oon huamannu et mun sitiaddiktio on aika huanos kantimis ja et mä oon pysyny henkis vaikkenno näyttäny kuanoonikaa sätis. Ihme joo. Siti on nootittanu mulle et mun pitäs maksaa tääl olemisesta jos meinaan ja mä oon pual viikkoo miättiny sivutoimisesti niiku et meinaanko ja miks. Kai mä maksan sen vaiks sais tua sätis notkuu muuteki. Jos jaksaa.
Sen toise puale viikkoo mä oon miättiny elämääni ja ei, se eijo rapeeta ku voileipäkeksi. Se eijo makeeta ku kinuskikastike eikä sitä voi vertaa ees kesätuulee mererrannas mikä tua mätää kaislaa nenää ja karvaa silmii. Perskohtasta tulevasuutta eijo ja tyäperäne näyttää erittäiki heikolle just nyt. Miks elämä on pelkkää sinnittelemist ja kipuu? Mä en tajuu mite sen vois muuttaa. Mä oon liika vanha alottaa kaikkee alust ja mä oon liika nuari jäämää ulos ja pääsee eroo.