Syyslaulu

Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa.
Illat sammuvat kylmään hämäryyteen.
Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa
syksyiltani yksinäisyyteen.

Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan,
mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan.
Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,
miten vähän siitä aikaan mä sainkaan.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.

Etsin jotain mitä meiltä unohtunut on,
minkä avullasi löytää mä voisin.
On kesä lyhyt niinkuin haave saavuttamaton
siitä mikä oisi voinut olla toisin.

Kai tulet pian ennenkuin pimeään mä jään
- eihän kaikki kai ole mennyt hukkaan.
Jos löytäisimme toisemme, silloin ehkä nään
keinon jolla kaiken vielä saamme kukkaan.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.

Syksyn tuuli mukanaan vie kesän muistotkin,
nyt jo turhaan sä kysyt minne viekään.
Nyt rakastan kai vähemmän kuin ennen rakastin,
mutta enemmän kuin koskaan saat tietää.

Nyt majakat me näämme kun myrskyt raivoaa,
tuuli vaahtopäinen äänen tänne kantaa
- ja tärkeintä on sydämemme ääntä noudattaa
ja kaikkemme toisillemme antaa.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.

Ja niihä se ois voinu mennä jos rakkaus ois kutsunu munki rakasta mut se välitti enempi rahast ja imakost. Piti tehdä häämatka majakalle muttei sit tehtykkää ja joka kerta ku mä kuulen radiost säätiadot rannikkoasemilt (ja mä aika usei kuulen ku mä tykkään kuunnella kympi uutiset illal, se on mulle niiku aikamerkki) ni joka kerta mua vihloo. Mut enemmä ku koskaa saat tiätää.

Taanno mua valastii siit et sellaset niiku kevytsuhteet tua vitutust elämää kuulemma aina, mut totuus on se et vitutus on piäntä sen rinnal mite paskaks menee raskassuhteest ja siin ei vitutus riitä ku se loppuu aina parkuu ja ahdistuksee ennemmi tai myähemmi. Helvetti mä oon miljoona kertaa mialuummi hiukka vittuuntunu ku totaalisärki! Tuamari Nurmio muatoli joteki nii et En pelkää enää mitään: olen tuntenut rakkauden. Olen noussut haudastani ja syntynyt uudelleen. Ja nii se menee. Rakkaus on viheliäsintä mitä etee voi elämäs sattuu ja se tappaa rääkkäämäl. Mut ku nousee haudastaa ni tiätää ettei enää ikinä voi mikää sattuu sillai ja sit oikeesti ei enää oo mitää ku tarttis pelkää. Vapahdus seki.