Uus orkanisaatio. Eka tyäpäivä tammikuus. Aamupäiväl mä opin mitä puhelimee kuuluu vastaa ja mitä sinne [B]ei[/B] kuulu vastaa. Iltapäiväl mä opin et mullon tyäkaveri mikä saa mulle samat fiilikset ku erääkki mun koulukaverit ekaluakal muino.
Mä olin koko ekaluaka aja ja satunnasesti myähemminki kipee joka helveti aamu. Mun mahaa kiristi nii et melki lens laatat ku mua pelotti ja hermostutti mennä kouluu. Sisko kysy mult joskus jälestä et [I]kiusasko ne sua ku sä olit aina nii hermona?[/I] ja mä funtsin et ei se ollu suaranasta kiusaamistakaa, se oli siistimpää niiku. Mä tiän tän ja muistanki sen. Mut sitä mä ennois muistanu vuasie takaa et mikä se [I]fiilis[/I] ite oli. Ja tänää mä sain siit fiiliksest erittäiki eläväse fläsbäki ja vittu ku se kaikki holahti miälee ku tulvavesi Austraalia maastoo.
Vittu mä ennois tarvinnu sitä. Mä ennois kuvitellu et must vois viäki tuntuu sille. Mä en muista et millo mut ois kertakaikkisesti mitätöity ja nollattu laakista samallai ku tänää. Enkä mä tottaviä haluu ottaa sitä vastaa toiste. Mut ehkä yllätettii tänää mut nyt mä tiän – ja toisaalta mä tiän taas senki mite helppo on murtaa toise suajaukset jos niiksee tulee.
Ilmesesti on perusasiat mikkä pysyy pennust vanhaks asti. Jokkut osaa lyttää ja tekee sitä luannostaa ja toiset menee lyttyy. Aina vaa vaiks mite kuvittelis et sellaset jutut jäis alaluakille.