Mökkitikkablogi !

  • Toni

Kävin eilen heittämässä, oiskohan 3. ,4. tai 5. kerta tänä kesänä tuota tikkaa 5 metristä. Itsehän olen vanha Darts-heittäjä, jossa olen kyllä huomattavasti tarkempi ja parempi sillä vietettyjä vuosia ja tunteja sen parissa on kuitenkin menneisyydessä melkoisen paljon ! Dartsiahan en enää ole heittänyt yli 10 vuoteen, mutta kesäisin pitää aina muutaman kerran vuodessa kyl päästä mökkitikkaa viskelemään ! =) Määrällisesti hyvin vähäistä se heittely on tänäkin kesänä ollut, muutamat kierrokset ja välissä 1-2 muutakin heittäjää, mutta jotain kuitenkin.

Viimeksi käsi oli puntin jäljiltä aika jäykkä ja huonosti hallittavissa, mutta eilen oli käsi jämäkässä terässä. Toinen kierros & jo 42 joka alkaa olla jo itselleni melko hyvä tulos ja tasaista työtä. Lähelle 40 keskiarvoa kun pääsisi kaikki heitot laskien, alkaisi olla jo aika hyvä ! Mutta käsi väsyy ja välillä voi keskittyminen herpaantua, joten niiden huonojen kierrosten eliminointi olisi tie parempaan tasoon ! Niin ja sitten jatketaan taas siihen eiliseen : muutama heikompi kierros välissä ja taas 42. Sitten alkoi parantua ja jatkuvasti vähintään 37 tuli jonkin aikaa. Sitten hetken päästä illan paras tuntuma, ensin 40, sitten 39 ja vielä perään päivän paras tulos 44. Uskomattoman vakaalta tuntui kyllä !

2.37 metristä joka on Dartsin heittomatka saa helpostikin tuollaisen tuntuman, mutta paljon paljon vähemmän heittäneenä 5 metristä oli kyllä harvinaisen hyvä tuntuma ! Vartalo ja käsi alkoivat toimimaan hyvin ja vakaasti yhdessä. Hieno oli kyl ilmakin joten mukava se oli hetki viettää vaihteeksi tikkaurheilun tai sanotaampas paremminkin että tikkaharrastuksen parissa ! =D Oli hyvä lopettaa nyt tuohon, mutta aion palata joku päivä taas asiaan ja jatkaa tuosta mihin jäin :)

Alkoi käsikin lämmetä.. =)
Alkoi käsikin lämmetä.. =)

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:41

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus