Luin tuossa tänään lounastaessa (automaatticappucinoa:) kolumnin, jossa kirjoittaja kertoi kuinka hänen äitinsä ei miessään nimessä haluaisi tulla polttohaudatuksi,kun taas kirjoittaja itse voisi pitää sitä hyvänäkin vaihtoehtona maatumiselle.
Muistan itse joskus jutelleeni tästä aiheesta kaverin kanssa, joka ei voinut kuvitellakkaan koskaan luovuttavansa elimiä, kenellekkään. Samoilla perusteilla hän ei myöskään halunnut missään nimessä tulla polttohaudatuksi, vaan pysysä ehyenä, tuonpuoleista ajatellen.
Noh, minäpä taasen en ajattele näin, sen verran pakanan vikaa etten tiedä tuonpuoleisesta tuon taivaallista.
Mutta, mielenkiintoisin, tai miinusta luonnnollisimmalta kuulostava, on lukemani mukaan ollut joillain Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöön kuuluvilla heimoilla.
Jutun todenperäisyydestä en tiedä, mutta onko sillä niin väliäkään.
Tarina kertoo kuitenkin, että he nostivat vainajansa puihin ja sitoivat oksiin kiinni. Saattaa kuulostaa hieman groteskilta, eikä varmasti olisi kovin toimiva vaihtoehto nykyyhteiskunnassa (mm. kävelyt puistoissa saattaivsivat muuttua hieman epämiellyttäviksi), mutta silloin joskus.
Pointtina heillä oli elämään, luontoon ja sen kiertokulkuun palaaminen , hieman kuin ”maasta sinä olet tullut ja…”, mutta muistamalla samalla muutakin kuin Äiti maata.
Puussa vainajasta saisivat ensin oman osansa petolinnut ym.talitintit, kunnes loput tippuisivat maahan kaikenkarvaisille nisäkkäille ja maan matosille, viimekädessä itse Äiti maakin saisi osansa ja tätä kautta kasvit ja….
Ei mielestäni yhtään huonompi vaihtoehto, täytyy vaan olla jäämättä auton alle tms. ja muistaa raahautua ajoissa puuhun, sillä tuskin minua kukaan sinne tilanteen tullessa kampeaisi.
Kaikkea sitä tänne pitääkin kirjoitella, mutta minkäs teet kun päivä on tylsä eikä mitään tapahdu…
No joo, täytynee lähteä yrittämään, jospa vaikka elokuva olisi hyvä.