Kohti huomisen unelmia, tässä päivässä eläen.

  • Kimmo Rasila
"Katson sineen taivaan - näin mä pyynnöin vaivaan, ohjaa kotiin mua. Ohjaa mua.
"Katson sineen taivaan - näin mä pyynnöin vaivaan, ohjaa kotiin mua. Ohjaa mua.

Voin ensikertaa pitkään aikaan todeta ylpeänä kyenneeni pitämään jonkin päätöksen. Joskin kyse on vasta muutamasta päivästä, mutta jotenkin sisälläni on luottavainen olo siihen, että positiiviset muutoksen tuulet alkavat vihdoinkin puhaltaa elämässäni.

Olen viime päivät touhuillut ihan perusasioiden ympärillä, yrittämättä yhtään mitään. Hetkittäin minut valtaa tuttu tarve alkaa tehdä jotakin suurta, mutta ymmärtäessäni mistä tuo tarve kumpuaa, voin jättää ajatuksen omaan arvoonsa. Tässä hetkessä minulle riittää se, että keskityn elämään, nauttien perheen kanssa touhuilusta, ilman että koen minkäänlaista syyllisyyttä siitä, etten ole jatkuvasti jakamassa itsestäni jotakin johonkin. Toisaalta tämä blogin kirjoittaminen on tietysti sitä, mutta siihen nähden kun aikaisemmin tein tuota kokemukseni jakamista liki 24/7 niin tuskin edes parin päivän välein tapahtuva blogin päivittäminen kovin tuhoisia seuraamuksia elämääni tuo.

Mutta asiaan. Olen pari viimepäivää touhuillut ulkosalla, tehden erinäisiä pihahommia. Huomaten kuinka suunnattoman hyvä olo siitä tuleekaan, kun näkee omien tekemistensä lopputuloksen samantien. Toisaalta meidän kotimme pihapiirissä riittää touhuttavaa vielä pitkäksi aikaa, mutta positiivista tässäkin on se, että opettelen samaanaikaa sietämään myös keskeneräisyyttä. Tuo kun monen muun asian ohessa, on ollut minulle aina tila, jota en oikein ole kyennyt sietämään.

Aloitin eilen nurmikon istuttelun, huomaten siitä tulevan todella positiivinen fiilis. Kun kottikärryllä kuskailee multaa, lapioiden sitä paikasta toiseen, huomaa luovansa jotakin. Toisaalta fysiikkani ei vielä ole edelleenkään mitään huippuluokkaa ja siitä johtuen tästä päivästä tulikn pakosta lepopäivä, sillä selkä ei tykännyt lapioimisesta paljoakaan.

Toisaalta hyvä niin, eipähän tule alettua suorittamaan tätäkin. :)

Istuskelin aamulla pihakiikussamme, pohtien tulevaisuutta. Huomasin ensimmäistä kertaa kohta vuoteen, jonka olemme siis tässä omassa kodissamme kohta asuneet, miettivän tätä oikeasti kotina jonka eteen on halukas tekemään hommia. Aikaisemmin kun nuo taloudelliset huolet ovat varjostaneet tätä ajatusta, lähinnä siinä että olen pelännyt kiintyä tähän paikkaan, jos vaikka joudumme tästä muuttamaan talouteni romahduksen myötä pois. No nyt asiat näyttäisivät järjestyvän siten, ettei minun enää ainakaan tuota tarvitse tässä hetkessä pelätä. Tuntuu hyvälle kirjoittaa tähän, että tällä hetkellä itseasiassa vaikuttaisi siltä, että saan alkaa tekemään tuota päihdepuolen ohjaajan hommaa ihan täysipäiväisesti, joten taloudelliset rasitteetkin helpottavat ajanmyötä.

Huomasin tuossa pihakiikussa kiikkuessani, katselevani ympärilleni siten, että mitä pihallemme olisi kiva laittaa mihinkin. Innostuin unelmoimaan hetkeksi, miltä pihamme aikanaan näyttäisi. Tuntui uskomattomalle istua tuossa kiikussa, miettien sitä, kuinka elämä onkaan kuljettanut minut tähän. Aina kuitenkin ajatuksissani palaan siihen päivään, kun totaalisena ihmisrauniona hortoilin pää sekaisena kylämme raitilla, metsästä "tavallisia ihmisiä" kytäten. Samalla sadatellen sitä että olen itse tieten tahtoen ajanut itseni tilaan, jossa tuo tavallisuus on kaukana tavoittamattomissa.

Väkisinkin mieleeni hiipi kiitollisuus siitä, että tuossa pihakiikussa istuessani, hymyn hiipiessä suupieliini, todetessani istuvani tuossa ajatellen olevani juuri nyt viettämässä tuota utopistiselta vaikuttanutta tavallista, tavallisen ihmisen elämää, jokaisesta hengenvedosta nautiskellen.

Tämä tavallisen ihmisen elämä on oikeastaan pirun mielenkiintoista. Jatkan siis tätä tänäänkin. Aurinkoa elämäänne. Minulla se paistaa tässä hetkessä täydellä terällä.

Kirjoitettaessa soi Katri Helena: Katson sineen taivaan.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:32

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus