Toinen mahdollisuus
Tähän olen tullut
Luin Tommy Hellstenin viimeisimmän kirjan ja nyt miettien asennoituen kuin huomaamattani siihen tietyllä tavoin. Johtunee lähinnä siitä, että olen lukenut lähestulkoon kaikki kyseisen ihmisen kirjoittamat kirjat, saaden niistä elämääni paljon….
Onnellisuus: Läsnäoloa kiitollisuudessa.
Mitä minulle merkitsee läsnäolo, kiitollisuus tai onni? Yksinkertaisimmillaan paikallaoloa, tekemättä tai ajattelematta yhtään mitään. Moni nykyajan ihminen voi rauhassa tuhahtaa ylläolevalle määritykselle, ajatellen että mitä siitä nyt tulisi jos me…
Yrittäjyys ohjaa pelosta luottamukseen.
Taidatte tietää sanontoja kuten: "Perse edellä puuhun" tai "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa" tai miten olisi "Ahneella on paskainen loppu". Nuo edellä olevat sanonnat ovat kaikuneet viime vuosina päässäni…
Sananen paniikkihäiriöstä.
Ajattelin kirjoittaa kokemukseni kyseisestä sairaudesta ja siitä, kuinka paljon kyseinen vaiva aikoinaan vaikutti päihteiden ja lääkkeiden sekakäyttöön. Nyt miettien, ensimmäiset oireet kyseisestä sairaudesta kohdallani olivat näkyvillä jo peruskoulun ala-asteella. Tuolloin…
Ajatustavan muutos. Alkuna hellittämiselle. Pysähtymiseen.
Olen viimeaikoina keskittynyt muutokseen. Lähinnä miettien sitä, millätavoin voisin muovata omaa ajattelutapaani siten, ettei se kuormittaisi itseäni niin paljon kuin mitä se viime vuosina on tupannut tekemään. Toisaalta samalla ymmärtäen…