Tavallisen ihmisen, tavallista elämää.

  • Kimmo Rasila
Elämä tavallisimmillaan on täynnä pieniä hyvä asioita
Elämä tavallisimmillaan on täynnä pieniä hyvä asioita

Kuten aikaisemmassa kirjoituksissani olen tainnut mainita, opiskelen toista vuotta Tommy Hellstenin Ihminen tavattavissa -mentor koulutuksessa.

Nyt alkuviikosta, parin lähiopiskelupäivän aikana sain kouluttajaltani sellaisen kultakimpaleen pureskeltavaksi, joka oli niin timantin kova, että ensin se rikkoi minut totaalisesti, siis henkisellä tasolla. Kaksi koulutuspäivää olivat kohdallani henkinen helvetti, josta taas kerran, jo muutaman päivän etäisyydellä voin kiitollisena käsi sydämellä saaneeeni elämääni äärettömän tärkeän palasen oman minuuteni palapeliin.

Tavallisen ihmisen elämä. Mitä se kohdallani voisi tarkoittaa. Ihmiselle joka koko ikänsä on kuvitellut olevansa jollain tavoin erilainen, erikoinen tai muutoin massasta erottuva, tavallisuus on kuin kirosana, jota aina olen inhonnut.

Nyt tässä hetkessä pohtiessani asiaa, tavallisuus onkin jotakin sellaista jota huomaan aina tavoitelleeni, mutta toisaalta jonka jos ei muutoin niin omalla käyttäytymiselläni pitänyt todella kaukana itsestäni. Nyt, kiitos armottoman henkisen ja fyysisen väsymyksen, olen enemmän kuin halukas katsomaan mitä tavallinen elämä, tavallisena kuolevaisena minulle voisikaan antaa.

Olen taistellut läpi elämäni, yrittäen olla jotakin spesiaalia. Tänään, tässä hetkessä ymmärrän sitä olevani pelkällä olemassaolollani. Miksi siis sitten olen niin loputtomaan väsymykseen asti tavoitellut jotakin suurta.

Suurin syy nyt mietittynä on lapsuuden kokemuksissani. Koin jo hyvin varhain, etten omana itsenäni tulisi riittämään kenellekkään, vähiten itselleni. Tuosta sai alkunsa loputon itsensä ruoskinta, jolle ei näyttänyt tulevan loppua ennen kuin tuo taistelu tappaisi minut. Niin tahi näin, aina olisin häviävä osapuoli.

Sen vuoksi juuri nyt, olen äärimmäisen kiitollinen kouluttajalleni sekä ryhmälleni tuolla koulussa. Heidän opastuksellaan olen tässä hetkessä miettimässä äärimmäisen sisäisen rauhan vallitessa sitä, kuinka kaikki taistelu on kohdaltani tauonnut. Eipä silti, en olisikaan enää jaksanut taistella.

Nyt sen sijaan alan rakennella oman elämäni palapeliä siitä lähtökohdasta, että ensin pidän huolen omista perustarpeistani, ennen kuin alan esimerkiksi leikkiä jotain supersankaria, joka liitelee edestakas viitta hulmuten pelastamassa maailmaa. Voi pojat että minä olen liidellyt. Itseasiassa niin paljon, että oma kirjava pyjamani on jo loppuunpalanut kaikesta tuosta edestakas lentelystä. Nyt on siis aika pysähtyä kokonaan. Sain kouluttajaltani lisäksi vinkin työkaluun, jonka avulla alan opetella terveellä tavoin pitämään huolta itsestäni. Ohessa linkki Maslowin tarvehierarkian pyramidiin, josta joskus olin kyllä kuullut, mutta mihin en koskaan aikaisemmin ollut törmännyt. Tuota pyramidia tarkastellessani minut valtasi ääretön suru. Minun pyramidini kun on pää alaspäin. Eli olen yrittänyt niin ankarasti puhtaasta kiitollisuudesta auttaa toisia ihmisiä, etten enää ole muistanut pitää huolta omista tarpeistani. Yhä edelleen yrittäen siis antaa jotakin sellaista mitä minulla itselläni ei edes ole. Tästä syystä väsyttäen itseni totaalisesti.

Tämä auttaminen kohdallani alkoi puhtaasti tarpeesta auttaa muita. Muuttuen ajanmyötä motiiveiltaan aivan joksikin muuksi. Minä nimittäin aloin addiktina paeta väärällä tavoin elämääni tuohon loputtomaan auttamiseen, samalla kuin voimattomana sivusta seuraten oman elämäni hidasta rappeutumista. Enää en ole voimaton. Enää minun ei ole pakko yrittää auttaa, saati olla jotakin erikoista. Olen minä. Se riittäköön.

Ihmiselle jolla ei koskaan ole ollut tervettä itsetuntoa, saati minkäänlaista omanarvontuntoa, tuo auttamisesta saatu palaute on kaksiteräinen miekka. Toisaalta palaute hivelee itsetuntoa, vaikkei se sitä aidosti rakennakkaan, vaan kasautuu egoni päälle, samalla toisaalta imien minua syvemmälle katkeruuteen, koska oma elämäni siinä samalla pikkuhiljaa murenee. En enää jaksanut antaa kenellekkään mitään, vaikka sisimpäni huuti sitä tarvetta yhä edelleen olevan.

Tänään keskityn etsimään tavallista itseäni. Tavallista elämää. Tässä hetkessä se tarkoittaa yksinkertaisemmillaan sitä että teen aivan tavallisia arkisia askareita, viettäen aikaa perheeni sekä ystävieni kanssa, antaen muun maailman matkata omalla painollaan eteenpäin. Kukaan tuskin kuolee, vaikken jatkuvasti olisikaan käytettävissä heijastamaan toisen ihmisen tarpeita hänelle itselleen. Nyt haluan ensimmäistä kertaa elämässäni olla terveellä tavalla itsekäs, pyytäen ennemmin apua itse, kuin olemalla tarjoamassa sitä.

Tämän ajatuksen saattelemana, lähden ulos auringonpaisteeseen möyrimään pihaa. Toivottaen pienestä sydämestäni kaikille teille oikein valoisaa ja iloisaa keskikesän juhlaa, eli hyvää juhannusta! Pidetään itsestämme huolta.

Kirjoitettaessa soi Totaalinen hiljaisuus

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:32

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus