Annan, jotta sinä antaisit

  • Joel Linnainmäki

Tänään vietetään vapaaehtoisten päivää. Kunnianhimoisena tavoitteena on saada puolet suomalaisista mukaan vapaaehtoistoimintaan.

Vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyö voi usein olla julkisella sektorilla tehtyä palkkatyötä tehokkaampaa. Vapaaehtoistyö ei kuitenkaan ole säästökeino. Emme lähde tekemään itsellemme tärkeitä asioita, jotta voisimme maksaa vähemmän veroja.

Vapaaehtoistoiminta on antamista. Autamme antamalla omaa aikaamme ja osaamistamme jonkin hyvän asian edistämiseen. Haluamme olla läsnä ja tukena toisten elämässä muutenkin kuin palkkatyön välityksellä. Yhteiskunta, jossa autetaan vain palkkaa vastaan, on ihmiselle kylmä yhteisö.

Do ut des. ”Annan, jotta sinä antaisit.”

100, 000 suomalaista nuorta tekee vapaaehtoistyötä. Heistä valtaosa on mukana useammassa kuin yhdessä vapaaehtoistoiminnassa. Kolmannes nuorista haluaisi olla mukana vapaaehtoistoiminnassa jos joku pyytäisi heitä mukaan. Nuoret ovat kansainvälisiä, periaatteellisia ja arvostavat vapaaehtoistyötä.

Globaalisti nykyinen nuorten sukupolvi on maailman historian suurin.

YK:n pääsihteeri ehdotti viisivuotistoimintasuunnitelmassaan YK:n nuorten vapaaehtoisohjelman luomista. Tähän saakka nuoren on täytynyt olla vähintään 25-vuotiaita osallistuakseen YK:n vapaaehtoistoimintaan. Nuorten vapaaehtoisohjelman jalkauttaminen alkaa ensi vuonna.

Nuoret haluavat antaa takaisin kaikesta siitä hyvästä mitä he ovat saaneet. Toivon todella, että uutta YK:n nuorten vapaaehtoisohjelmaa lähdetään jalkauttamaan voimakkaasti Suomeen yhdessä nuorten itsensä kanssa. Toisin kuin usein julkisessa keskustelussa kuvitellaan, nuoret eivät ole osa ongelmaa vaan osa ratkaisua.

Kirjoitettaessa soi Helios - Dragonfly Across an Ancient Sky

3 kommenttia

Soffe

4.12.2013 21:22

Kiitos hienosta kirjoituksestasi. Kyllä nuorissa on tulevaisuutta. On tärkeää että jaat hyviä ajatuksiasi!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Joel Linnainmäki

5.12.2013 15:29

Kiitoksia itsellesi, että jaksoit lukea!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

5.12.2013 20:08

Tässäpä idea: Autetaan porukkaa omassa maassa ensin ja kun omat asiat ovat kunnossa siirrytään auttamaan niiden ylläpidon ohella muiden maiden ongelmien ratkomisessa. Nythän häviävän pieni osa vapaaehtoistyöstä jolla yritetään saada rahaa (kyllä, rahaa tarvitaan niiden kotimaisten ongelmien ratkomiseen enemmän kuin ilmaisia työläisiä) on kotimaisia asioita ajatellen järjestetty. Ylivoimainen enemmistö rahallisesta avustustoiminnasta sijoittuu jonnekin muualle kuin Suomeen samalla kun täällä on eniten ongelmia sitten sota-ajan vahinkojen korjausurakan alun jälkeen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi