Poistuessani eräästä suuresta rakennusyrityksestä havaitsin sen ala-aulassa suuren viherseinän. Oliko se koriste vai oliko firman sisustaja tietoinen viherseinän terveydellisestä vaikutuksesta? Sitä en tiedä. Tietämäni mukaan kuitenkin viherseinä on terveellisempi kuin yksittäiset viherkasvit.
Tässä on siis yksi keino terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi kaupunkioloissa ja arkisessa ympäristössä.
Toisenkin konstin huomasin saman rakennusfirman pihalla. Työntekijöillä oli viherlaatikoita asfalttipihalla. Mullan seasta kiemurteli kurpitsa. Pienimuotoinen viljely oli kuulemani mukaan työntekijöille varaventtiili kiireisen päivän lomassa.
Luonnon anti nousee arvossaan tulevaisuudessa kaupunkilaisten terveyden edistäjänä. Se on pienoinen pakko. Aiheesta kirjoittivat professorit Tari Haahtela ja Ilkka Hanski jokin aika sitten Suomen Lääkärilehdessä.
Väen pakkautuessa vääjäämättä kaupunkeihin luontoympäristön mikrobeille altistuminen vähenee, millä on yhteyksiä sairauksiin.
-Kaupunkiympäristöstä puuttuu tekijöitä, joita immuunijärjestelmä tarvitsee oppiakseen sietämään biopartikkeleita ja valkuaisaineita , erottaakseen vaarallisen vaarattomasta (allergia) ja oman vieraasta (autoimmuunireaktiot), professorit kirjoittavat.
Siispä luonnon kanssa puuhastelu on terveellistä monella tapaa, ei esimerkiksi vain stressin poistajana.
Joskus kasvatin tilliä, salaattia ja persiljaa parvekkeella ja tuttavani jopa tomaatteja. Ehkä siis vanha tapa pitäisi ottaa uudestaan käyttöön.
Makuuhuoneeseen sentään olen vihreää oivaltanut viedä. Viherkasvit kukoistavat ikkunalaudalla.
Kun suunnittelen reittejä kauppaan tai torille, pitääkin aina valita se, joka vie puiston halki. Vaikka juuri paljolti näin olen tähänkin asti tehnyt. Puistotie nyt on vain yksinkertaisesti kauniimpi kuin kivitalojen välistä kulkeva alfalttikäytävä.
Ja nyt siis pidän mielessä, että se puistotie on myös kivikatua terveellisempi kaikin puolin.
