huomasin, että se on tullu taas takasin. ruokahalu nimittäin.
olin jo tottunu siihen, että en huomaa sitä, jos mulla on nälkä. tuntuu ihan oudolta, kun oma maha alkaa murisemaan ja pää huutaa ruokaa. ennen piti vaan muistaa suhteellisen säännöllisesti lappaa ruokaa pakkiin, vaikka nälkä ei tuntunu olevankaan. muutenhan mä olisin varmaan ollu päiväkausia syömättä ja sitte ”kops”, pökertyny jonnekin, kun verensokeri on niin alhaalla ja nestetasapaino heittelee.
kai tää on ruokahalun palaaminen on jonkinlainen merkki siitä, että alan voimaan paremmin…? kun en oo ikinä oikeen ollu innokas syömään suruuni – paitsi suklaata 😀
taidankin mennä ryystämään iltateetä ja _ehkä_ meen ihmisten aikoihin nukkumaan. viime yönä taas vähän venähti toi nukahtaminen. (mutta kuitenkin, kiitos herra seesteisyys, oli kiva jutella taas piiiitkästä aikaa (: !)
otsikko on muuten vaan sen takia, että samainen lause sattui kajahtamaan just kaiuttimista, kun aloin tätä merkintää kirjottamaan. tuvalua siis taas kuuntelen ja toi otsikon laini on biisistä ”kiitospäivän ilta”.