Asioita osaa ikävä kyllä usein arvostaa vasta kun menettänyt ne. Iski kamala ikävä koulun penkille kun tajusin että koko talvi tulee olemaan pelkkää niska limassa duunin tekoa. Vielä ikävämmältä alkaa tuntua kun tekee 6-7 vuoroa viikossa töitä ja silti laskujen jälkeen paljon mitään ei jää käteen. Harmi etten osaa luovuttaa, helpompaa se olisi juosta sossun luukulla itkemässä kun kuunnella kitiseviä asiakkaita. Silti mielummin syön vaikka näkkileipää ja teen töitä yötä päivää kun nyhjään kotona tyhjän panttina.
Onneksi joissain asioissa saa useamman tilaisuuden, kouluun pääsee ensi vuonnakin. Vielä kun keksin minne opinahjoon tahdon marssia tarmoa täynnä ensi syksynä.
