Pääsin vihdoi eilen ystäväni M:n kanssa katsomaan elokuvan Eat Pray Love. Eihän tässä oltukaan raivattu kuin kaksi kuukautta kalentereihin kahden tunnin aukkoa…no, pääasia että päästiin.
Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että esittämällä ilotyttöä elokuvassa Pretty Woman Julia Roberts sai anteeksi myös kaikki tulevat roolityönsä. Suhtaudun hänen suorituksiinsa aina ja ikuisesti suurella emansipatorisella myötäelämisellä.
Onneksi tälläkin kertaa elokuva puhuu semitärkeästä aiheesta ihmisten elämässä. Taidosta olla yksin. Robertsin hahmo Lizz löytää itsensä avioliitosta, jossa osapuolet ovat kasvaneet reilusti erilleen. Hän ratkaisee ongelman ensin vaihtamalla nuorempaan, sitten lähtemällä pitkälle tutkimusmatkalle itseensä. Hän päätyy Italian ja Intian kautta Balille, jossa poppamies on vuotta aiemmin povannut hänelle kahta avioliittoa ja tilapäistä omaisuuden menetystä. Balilla Liz luonnollisesti rakastuu Siihen Oikeaan elämänsä mieheen, mutta älkäämme antako sen häiritä todellisen sanoman sisäistämistä.
Elokuvan alkupuolella Liz nimittäin tekee äärimmäisen tärkeän havainnon, jonka toisteluun olisin suonut käytettävän kaikki 2 tehokasta tuntia. Havainto meni jotenkin näin:
”Olen koko elämäni ollut joko miehen kanssa tai eroamassa miehestä, en tiedä enää, mitä itse ajattelen mistään.”
Käsi sydämelle. Kaikki tiedämme ainakin jonkun ystäväpiiristämme, joka juoksee pakonomaisesti suhteesta toiseen pysähtymättä ikinä miettimään, mitä haluaa. No, Lizin esimerkkiä seuraten suosittelen heille ruokamatkaa Italiaan, meditointia Intiassa sekä bylsimistä Balilla.
Ja sitä, että lähtee, ennen kuin on liian myöhäistä.
http://www.imdb.com/title/tt0879870/