Olipa kerran sätti…vuonna jotain. Tutustuin siellä mukavaan ihmiseen jonka kanssa pidimme yhteyttä myös sätin ulkopuolella.
Autoimme toisiamme mennen tullen, asiassa kuin asiassa. Hän tuntui tosi ystävälle.
Eräänä kauniina päivänä sitten lainasin hänelle suurehkon summan rahaa, josta onneksi tein velkakirjan. Summa oli tarkalleen 10 000 mummon markoissa mitattuna.
Takaisinmaksusta sovittiin velkakirjassa, mutta kuinka ollakkaan…14 kuukautta kulunut ja velka lyhentynyt vain alle 10% ????
Mitään ilmoittamatta, jättänyt vaan maksamatta. Pyytäessäni omiani sain vain viestin että ei ole, laita perintään. Ja niinhän minä teinkin. Jos kerran haluaa maksaa korottomasta lainasta lyhennykset korkoineen niin mikäs siinä.
Mutta….aina vaan hän jaksaa sättää..ei huolta huomisesta..ei väliä..vaikka hän väärinkäytti ystävyyttäni, vailla minkäänlaista omaatuntoa.
Tosin…olen niin paljon viisastunut puolessa vuodessa kun olen tästä usean ystäväni ja kaverini kanssa jutellut..että tänä päivänä en lainaisi hänelle edes markkaakaan.
Kaikki ystäväni sätissä ihmettelevät kuinka hänellä on pokkaa, mutta onhan sitä….kun ei vaan välitä 🙂
Kaikesta huolimatta, vuosi 2006 oli aivan loistava!
Jatketaan sitä samaan malliin ystävät kalliit. Pus 🙂
Ja ne jotka eivät vielä tiedä kenestä on kyse….kerron mielelläni että sinä välttyisit samalta paskalta 🙂