Tulihan sieltä kutsu työhaastatteluunkin sitten – ja sinne ollaan perjantaina menossa sekä kuulemaan lisää hommasta että kertomaan itsestä lisää. En oikein tiedä mitä ajattelisin – muuta kuin etten halua mennä asioiden edelle. Peliliikkeitä otetaan harkittavaksi ja päätöksiä tehtäväksi sitä mukaan, kun niitä tulee eteen prosessin edetessä.
Valtava henkinen vaikutus tuolla silti on jo. Tuntuu, että pelkkä haastattelukutsu nosti niin itsevarmuutta kuin kipukynnystäkin merkittävästi. Joskus en osaa suhtautua duuniin niin kuin siihen pitäisi – ihon alle ei kannata päästää liikaa asioita.
Mietin, että mikä ihme tuossa firmassa tai projektissa on, kun viimeisen viikon aikana kaksi läheistä kollegaa on sanonut mulle harkitsevansa ”hanskojen lyömistä tiskiin” ja ”lähtemistä tästä tönöstä”. Mikä on se, mikä nimenomaan väsyttää? Kunnianhimoisia, nuoria, monissa liemissä keitettyjä ammattilaisia.
En mä tiedä.