…töitä. Loman jälkeen. Repikää tästä:
1.viikko oli pahin. Ahdisti, vitutti, itketti. Kaikki tuntui pahalta. Purin turhautumista poikaystävään ja läheisiin. Nukuin huonosti ja ryvin itsesäälissä ja paskassa olossa.
2.viikko oli jo ehkä hivenen helpompi, vaikka olin edelleen huonolla tuulella ja rikki. Päivien läpi vei haaveilu äkkirikastumisesta ja kaiken jättämisestä. Veikkauksen työntekijöiden bonus-rahat taisivat karttua sillä viikolla ihan hyvin. Onneksi osa rahoista menee hyväänkin.
3.viikko oli helpompi. Edellisviikonlopun riita poikaystävän kanssa herätti tajuamaan, ettei sitä paskaa ainakaan kotiin pidä kantaa. Ei se sitä tarkoita, etteikö paskaa kantaisi sisällään, mutta tuleepahan ainakin pidettyä se siellä. Töissä oli varsin hektinen viikko, jonka seurauksena nukuin huonosti ja heräilin taas murehtimaan tekemättömiä ja ratkaisemattomia työasioita, joilla on lisäksi vittumainen tapa synnyttää riittämättömyyden ja kyvyttömyyden tunnetta.
4.viikko – viikko, josta on vielä lusimatta huominen.
Töissäkäynti on tuntunut suunnilleen samantekevältä päivähoidolta. Projektin ohjelmasta johtuen työpaikalla on ollut hiljaista ja rauhallista, kai tyyntä myrskyn edellä – tai sitten vallitseva mielentila eli välinpitämättömyys on vain vienyt terän kaikelta. Krooninen univaje ja väsymys on oikeastaan ainoa selvä tunne.
Tänään töistä tultuani nukahdin sohvalle, enkä nähnyt sen enempää Evilän hyppyjä kuin Boltin maailmanennätystäkään.