Fuckbuddy-suhteissa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta luulisin, että toimiakseen sellainen ei saa vaatia täydellistä uskollisuutta. Miksikö? No jos suhde on ”pelkkä” seksisuhde ja muuten kaveruutta – eikö ole väärin kieltää toiselta todellisen rakkauden ja sielunkumppanuuden etsiminen?
Vaan miten sitten kumppanuus, johon sisältyy oikeastaan pelkästään seksiä ja toverillisuutta – sekä uskollisuusvala? Onhan sekin tietty ok, jos se sopii kummallekin, eikä kumpikaan kaipaa yhteiseloa, sormusvaloja tai perheenlisäystä. Ei mulla oikeastaan siitä ollut mitään sanottavaa. Jos on tärkeää, ettei ole ihan yksin, niin kai jonkinlainen seksi-toveruus-omaelämä-kombinaatiokin on parempi kuin ei mitään, vaikka sisimmässäkään kaipaisikin elämää suurempaa romanssia ja ydinperhettä. Tokihan sen elämän sisällön voi löytää muualtakin. Eikä tietty aina voi toivoa kuuta taivaalta, joskus joutuu tyytymään vähempäänkin. Vai..?
Jotenkin kyllä kaipaisi muutosta tai liikettä tähän elämäntilanteeseen. En mä tiedä mikä se toivottu järähdys täsmälleen olisi, mutta tuntuu että eihän tämä nyt loputtomasti voi olla tätä, päivästä ja viikosta ja kuukaudesta toiseen. Yksi asia on toimeentulo ja toinen on elämänsisältö, ja tuntuu ettei tosta duuni-oravanpyörästä ihan pelkällä päätöksellä saa siedettävämpää – kyllä se sisältö on jossain muualla.
Tämä blogi muuten herätti ainakin minussa jonkin verran ajatuksia:
http://matkalla2008.blogspot.com/2008/02/eka-posti.html