Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore puhui eilen Punaisessa langassa lohdusta ja sen kaipuusta. Mun mielestä se on aika viisaasti valittu sana kuvaamaan sitä, mitä tässä kukin omalla tavallaan ja omilla keinoillaan maailmasta hakee – hankkimalla muijan, addiktion, hauvan tai vauvan; tukeutumalla kukin omaan juttuunsa kestääkseen arjen aherrusta ja tasapaksua elämää.
Minulle harrastukselle omistautuminen, pakonomainen kuntoilu, humalahakuinen juominen ja sellainen bilettäminen, jolloin millään ei ole mitään väliä, on tuonut yleensä fiiliksen, jota olen itse nimittänyt Unohdukseksi. Lohtu on ehkä kuitenkin parempi, koska muistaminen pitää yllä hyvää fiilistä. Jos sillä nimityksellä nyt on niin väliä.
Hiljattain on tullut mietittyä morkkiksen olemusta. Mulle juhlat, joissa pistetään kaikki ranttaliksi, aiheuttaa useammin pitkäkestoisen hyvän fiiliksen kuin morkkiksen, vaikka olisi tullut käyttäydyttyä miten huonosti ja aiheutettua yleistä pahennusta. Morkkis tulee silloin kun bilettäessä niin kuin millään ei olisi mitään väliä, tajuaakin jälkikäteen että jollain olikin ehkä sittenkin vähän väliä. Kärpäsestä tulee härkänen ja olennainen unohtuu.
Onneksi mulla on ihania ystäviä. Duunikaveri lupasi, että seuraavalla kerralla jos mulla on morkkis, se tarjoaa mulle kahvit ja pistää mittasuhteet kohdalleen heti. Niin – koska vähäks oon ihana! <3