Polvi on paskana. Ennen parin viikon talvilomareissua on jäljellä kaksi kiihkeää otteluviikonloppua, ja toisesta koivesta ei ole mihinkään. Ei huvittaisi mennä lääkäriinkään, jos siinä vaikka on jotain rikki. Toisaalta ei pysty treenaamaankaan kun sattuu niin saakelisti. Lomareissua ei haluta riskeerata ainakaan, mutta tiedän etten malta olla pelaamatta jos jalalla vaan joten kuten pystyy hyppäämään kaukaloon. On tää yhtä helvettiä koko oleminen.
Niin ja töissäkin tuntuu että mitään ei saa aikaiseksi, mistään tekemästään ei voi olla aidosti ylpeä, mikään ei suju ja pelkkiä huonoja uutisia kaikuu korviin. Pitäis sitä ja kuuluis tätä, mutta kun ei tunnit riitä vaikka miten venyttää päiviään ja dissaa yksityiselämäänsä. Millä hitolla tästä keväästä selviää.
Eikä baarissakaan käy flaksi. On se ny hemmetti.