Monet sanovat, että sydän on särkynyt parisuhteessa, tai jopa useammassakin. Mulla ei näin ole käynyt, onneksi. Se ei tarkoita, että sydän olisi ehjä.
Minulle kovin läheisellä ihmisellä on ollut ongelma. Aikaisemmin se ongelma oli alkoholi. Kun alkoholi tuhosi elimistön, ja piti valita, juoko vai elääkö, valitsi hän elämän. Taakka putosi sydämeltä. Vihdoinkin voi hengittää, ei tarvitse hakea putkasta, työt hoituvat. Särkynyt sydän arpeutui.
Sairaus piti otteessaan, ilmoitti itsestään hyvinkin rumalla tavalla. Hetken totuttelin ajatukseen,että ihminen ei kauaa elämässäni ole. Sydän särkyi, arpeutuakseen uudelleen paremman ajan koittaessa.
Nyt ihminen on pahemmassa jamassa kuin koskaan. Alkoholi vaihtui lääkkeisiin, kumppanin läsnäolo vaihtui psykoosiin. Ihminen ei tunne minua, ei käsitä, että jonkun on pakko päättää, hakea apua. Ihminen näkee vain mustaa ja yksinäisyyttä ympärillään,on vankilassa,jonka itse rakensi. Taas minä kera sydämeni riennämme hätiin. Toinen särkyy jälleen.
Sydämeni ei ymmärrä, että tämä ei ole minun suruni. Se ottaa taakan kantaakseen, taas kerran. Kunpa huominen olisi hyvä ja valoisa.
Montako kertaa sydän saa kolhuja, ennenkuin on parantumattomassa kunnossa?
Kaikesta huolimatta jaksan hymyillä.Nauttia aamuista. Siitä en luovu.
” Kuoleman jälkeen on elämää
olen todisteena siitä
olen kuollut kerran ja toisenkin
eikä sekään riitä. ”