Oon miettinyt ikävää, voisin melkein luokitella sen erilaisiin vyöhykkeisiin.
Tällä hetkellä alkaa olla se rauhallinen mutta surullinen ikävä.
Se varmaan yltyy loppu viikkoo kohden rauhattomaksi mutta surulliseksi.
Sitten varmaan saan vähän energiaa ja jotain aikaiseksi ja ikävä ehkä sekunniksi lakkaa mutta sitten jatkan taas samaa ikävää.
On ikävää ikävöidä toista ihmistä, jonka lähelle haluaisi mutta ei pääse. On ikävää tunteta tunteita joita ei voi kontroilloida. On ikävää, että ei osaa muuta kuin itkeä kun tuntee ittensä niin voimattomaksi. On ikävää elää näin, mutta ei sitä muutakaan voi.
Voi kun Jumala auttaisi ja tämä ikävä poistuisi.
En usko, että se ikävä koskaan lakkaa, se vaan muuttuu erilaiseksi jos en koskaan pääse luoksesi.