1.Typeryys: Harmillista, ettei typeryys ole kivuliasta. Tietämättömyys on toinen asia, mutta yhteiskuntamme kukoistaa yhä enemmän typeryydellä. Se riippuu ihmisistä, jotka menevät minkä tahansa heille sanotun mukana. Media edustaa harjoitettua typeryyttä paitsi hyväksikäyttävänä, myös kiitettävänä toimintana. Ihmisten pitää oppia näkemään temppujen läpi, heillä ei ole varaa olla typeriä.
2.Teeskentely: Tyhjänpäiväinen esittäminen voi olla ärsyttävää eikä toimi pienemmän magian sääntöjen rajoissa. Typeryyden kanssa samalla tasolla rahan pyörittämisessä nykyään. Jokainen saadaan kuvittelemaan olevansa isokenkäinen, pystyivät he sitten vastaamaan odotuksia tai eivät.
3.Solisismi: -voi olla vaarallista ihmiselle. Reaktioidesi, vastauksiesi ja tunteidesi heijastaminen sellaiseen, joka ei ole ollenkaan samalla taajuudella kanssasi. On virhe odottaa ihmisten vastaavan samalla hienotunteisuudella, kohteliaisuudella ja kunnioituksella, kuin itse luonnollisesti heille. He eivät tule niin tekemään. Sen sijaan ihmisten tulee noudattaa mottoa ”Tee muille kuin he tekevät sinulle.” Useimmille meistä se teettää työtä ja vaatii jatkuvaa tarkkailua, ettemme ajaudu mukavaan illuusioon siitä, että kaikki ovat kuin me itse. Kuten on sanottu, tietyissä utopioissa, filosofien valtiossa, tämä olisi mahdollista, mutta epäonneksi (tai onneksi machiavelliaanisesta näkökulmasta) olemme kaukana siitä tilanteesta.
4.Itsepetos:Emme voi osoittaa kunnioitusta pyhille lehmille, jotka meille esitetään -mukaanlukien roolit, joita meitä itseltämme odotetaan. Ainoa aika itsepetokselle on silloin, kun se on hauskaa ja tiedostettua. Mutta silloinhan se ei ole itsepetosta!
5.Laumasieluisuus: On täysin hyväksyttävää myöntyä toisen toiveisiin, jos se lopulta hyödyttää sinua itseäsi. Mutta vain hölmöt seuraavat laumaa, antaen persoonattomien entiteetin ohjata. Avainasemassa on herrasi valitseminen viisaasti, sen sijaan, että antaisit itsesi tulla orjuutetuksi muiden oikkujen mukaan.
6.Perspektiivin puute: Tämä voi johtaa suureen kärsimykseen ihmisen kohdalla. Koskaan ei pidä menettää itsetuntoaan, pitää tiedostaa itsensä ja uhka, jonka pystyy pelkällä olemassaolollaan tarjoamaan. Teemme historiaa koko ajan, joka päivä. Pidä aina suurempi historiallinen ja sosiaalinen kokonaiskuva mielessäsi. Näe totuusmalleja, sovita ne yhteen. Älä alistu lauman rajoituksiin -tiedä, että toimit toisella tasolla erossa muusta maailmasta.
7.Menneisyyden unohtaminen: Tiedosta, että tämä on yksi tapa aivopestä ihmisiä hyväksymään jotain totaalisen uutta ja erilaista, vaikka todellisuudessa se on jotain, joka aiemmin hyväksyttiin, mutta nyt tarjoillaan uudessa pakkauksessa. Meidän odotetaan juhlistavan luojansa keksiliäisyyttä ja unohtavan alkuperäisen. Tämä on johtanut kertakäyttöiseen yhteiskuntaan.
8.Haitallinen ylpeys: –Määrittävä sana on tärkeä. Ylpeys on hienoa, kunnes heität vauvan pois pesuveden mukana. Ihmisen sääntö on: ”jos se toimii sinulle, loistavaa.” Kun se lakkaa toimimasta, kun olet maalannut itsesi kulmaan ja ainoa tapa päästä pois on sanoa: ”Olen pahoillani, tein virheen. Toivon että voisimme etsiä jonkinlaisen kompromissin”, sano niin.
9.Estetiikan puute: Tämä on tasapainotekijän fyysinen sovellustapa. On selvää, ettei kukaan voi tienata klassisten kauneuden käsitteiden avulla, joten kulutusyhteisö ei tue niitä -mutta kauneuden arvostaminen, tasapainon vuoksi, on tarkeä inhimillinen työkalu ja sitä pitää käyttää parhaimman uutta synnyttävän toiminnan varmistamiseksi. Se ei ole se, minkä pitäisi olla miellyttävää -se on. Estetiikka on henkilökohtaista, ja edustaa henkilön omaa luontoa, mutta on olemassa universaalisti miellyttäviä ja sopusointuisia muotoja, joita ei tulisi kieltää.