Parisuhdeviidakon lait

Tällä viikolla meille tuli kaksi vuotta yhteiseloa täyteen. Olin aika innoissani siitä. Toisinaan on ollut pirun vaikeaa, mutta tuntui että pahimmat väännöt on takanapäin. Meillä on ollut varsin mukavaa muutenkin…

Tällä viikolla meille tuli kaksi vuotta yhteiseloa täyteen. Olin aika innoissani siitä. Toisinaan on ollut pirun vaikeaa, mutta tuntui että pahimmat väännöt on takanapäin. Meillä on ollut varsin mukavaa muutenkin viime aikoina. Ollaan vihdoinkin alettu laittamaan kotia kuntoon (vuosi sitten muutettiin ja tavarat on edelleen jätesäkeissä) yhdessä tuumin ja puuhailtu kaikkea pikkukivaa mitä sitä nyt vanha kaavoihin kangistunut työlleen omistautunut kiireinen pariskunta voi puuhata. Uhrasin sitten vähän ylimääräistä aikaa -ja varsinkin työaikaa- ja metsästin muutamat sisustusjutut yhteiseksi lahjaksi, hain samppanjaa ja leivoksia ja iskin lahjukset pöytään vuosipäivän iltana. JukkaMattiPekka (myöhemmin JMP, molemmat taiteilijanimiä) oli ollut alkuillan melko kärttyisellä tuulella -josta sain myös minä osani kiukutteluna- ja lisäksi oli tietenkin unohtanut päivän. Miten tyypillistä miestä! Olin kyllä yllättynyt nimittäin JukkaMattiPekka ei ole monessakaan asiassa tyypillinen mies ja juuri unohtaminen ei ole JukkaMattiPekalta tyypillistä, mutta niin tai näin tilanne oli kuitenkin niin klassinen!! En lannistunut siitä vaan jatkoin pakettien kimpussa suunnitelman mukaan, kunnes JMP vahingossa repäisi rikki toisen lahjoista (jotka HUOM HUOM olin vaivalla hankkinut, ei saa unohtaa että näin suurta vaivaa..). Vitutti. Välittömästi sadasosasekunnissa vitutti niin paljon että piti lähteä toiseen huoneeseen hengittämään. Laskettuani melko pitkään kävelin olohuoneeseen, yritin olla näyttämättä pettymystä ja kiukkua ja suu väkinäisessä hymyssä kannoin samppanjat takaisin jääkaappiin. En huutanut, en raivonnut, en haukkunut, mikä on sinänsä saavutus minulta. Mutta mitä tekee tämä kuukautisoireista kärsivä keski-iän kynnyksellä oleva nykyaikainen mies? Vetää herneen nenään ja kiukuttelee kuin pikkuvauva. Ja kiukkua on jatkunut useamman päivän kunnes eilen keksi lähteä kavereiden kanssa baariin vetämään kunnon laitamyötäisen. Kotiin tullessa vielä pätkä lempipornoleffaa ja sen jälkeen sammuminen sänkyyn. Ja sitten ihmettelee aamulla itseään ja raivohullua avovaimoaan ja koko tilannetta ja toteaa, ”enhän mä ole mitään väärin tehnyt”. Minä taasen ihmettelen miten tähän tilanteeseen päästiin, mutta ihmeellinen on parisuhde ja se todella jaksaa aina yllättää. Vaikka naurankin koko jutulle -no en kyllä naura, mutta olen ehkä hieman huvittunut- ajattelin silti vielä pitää pari päivää mykkäkoulua KOSKA PERIKSI EI ANNETA!