Tänään, jälleen kerran, havahduin samaan asiaan. Minulla on harrastuksia ja ihmisiä, joita kutsun ystävikseni, ja joista osa kehtaa tehdä samoin minun kohdallani. Miksi ihmeessä siis roikun netissä?
Suurimman osan aikaa katselen televisiota tai pelaan, huonolla menestyksellä, nettipokeria. Välillä raavin muuten vain muniani tai pelaan jotain vanhaa, väsynyttä tietokonepeliä. Kovin nörtähtäväa, mutta sallin sen itselleni. Onhan se ihan kivaa, joskin melko turhaa. ”Oikeakin” elämä olisi jossain ”tuolla ulkona”.
Joku saattanee tässä vaiheessa kysyä, mitä mä tänne tulen tätä lässyttää. Vastaus edelliseen on avautumisen tarve. Ehkä myös jollain muullakin on vastaavia kokemuksia. En tietääkseni ole tehnyt vielä mitään ainutlaatuista tässä elämässä. Ehkä sitten seuraavassa. Edellisistä en enää muista.
Ihminen on rutiiniensa orja. Niin olen minäkin. Ihminen ajattelemattakin… Olen orjuuttanut itseni kirjautumalla joka päivä cityyn ja käymällä joka kerta myös sätissä, viettäen siellä passiivisesti aikaa jopa useita tunteja. Olen addiktoitunut ko. palveluun. Addiktoitunut, siitäkin huolimatta, että kyseinen foorumi on nykyään useiden häriköiden temmellyskenttä. Itse toki häiriköin viemällä jonkun muun paikan hetkinä, jolloin en tee siellä mitään. Hyi minua. No, ainakaan en, yleensä, aiheetta, herjaa ketään. Se on raukkamaista. Netissä on niin helppo olla raukka. Haukkua, herjata, solvata ja kehittää mukavia pieniä, yleensä perättömiä, juoruja. Kerran mulla oli vaimo ja neljä lasta. Mihinköhän ne ovat kadonneet? Välillä ajatus kuulostaa jopa viettelevältä. Minä leikkimässä pienten nassikoiden kanssa, vaimo, toivottavasti rakastava sellainen, luomassa tyytyväisen katseensa nolonsekaiseen koheltamiseeni. Ainakaan ei olisi aikaa roikkua netissä.
Odotan mielenkiinnolla, vaivautuuko kukaan sekopää kritisoimaan avautumistani ja antamaan palautetta kitinälleni. Tervetuloa vaan, eipä se tunnu tuolla sätinkään puolella estelevän. Mutta toivon myös, että jokainen sätissä itsensä kuninkaaksi kuvitteleva wanna-be omnipotentti soisi itselleen hetken ja loisi katseensa peiliin. Miettisi sen pienen tovin, pitääkö käytöstään terveenä, ja mitä kuvittelee saavuttavansa toiminnallaan. Hyvät ihmiset, ottakaa lääkkeenne, jos lääkäri on niitä teille määrännyt. Tiedän, että viimeaikaiset tutkimukset kyseenalaistavat niiden tehon lievien oireiden kohdalla, mutta ei vara venettä kaada.
Toivon myös asiallista kritiikkiä. Ehkä se auttaa myös minua näkemään värillisten rillieni läpi. Reality check tekee hyvää itse kullekin.