Kävin tänään hautausmaalla sytyttämässä kynttilät läheisteni haudoille ja muistelin samalla tuttavaani joka tällä viikolla nukkui pois. Ajattelin myös kuolemaa ja sitä kuinka se usein tulee niin yllättäen. Tässä asiassa ei yhtään lohduta uskovaisten höpinät siitä kuinka Herra armollisesti ottaa luokseen taivaan valtakuntaan ja antaa sielulle rauhan.
Tunnen kokevani suurta vääryyttä kun ihmisiä viedään ympäriltäni ja harmittelen sitä etten ehtinyt sanoa kaikkea mitä olisin halunnut.
Tämän ajatuksen herättelemänä juttelin pitkään yhden tärkeän ihmisen kanssa ja annoin hänen ymmärtää että hän merkitsee paljon. Uskon että se oli hänelle itsestäänselvää mutta halusin silti sanoa sen.
Ehkä pitäisi harrastaa näitä keskusteluja useammin ettei jäisi sanomattomia lauseita. Olen huomannut kuoleman yllätyksellisyyden ja sen että koskaan ei tiedä kuka meistä lähtee seuraavaksi.
Hyvää pyhäinpäivää itse kullekkin!