Nyt taitaa normi PMS- ilmiö olla menossa.
Olo taas suhteellisen räjähdys herkkä ja pakko myöntää, että koulussa melkein purskahdin itkuun. Ihan pikku asiasta. Siis huh huh… Normaalisti hyvä kun mun silmiäni saa edes kostumaan niin nyt jo nieleskelin niitä.
Tosi pikkujutut kyseessä: ensinnäkin kilahdin vaihtokohteeni tyypillisestä Englantilaisten rakastamasta jahkailusta byrokratian maailmassa. Vuosi vaihtuu luultavasti vain puoleen, mutta ehkä kestän sen jos nyt meen koko kesäksi töihin Paikan päälle. Kaikki olisi kummasti helpompaa jos ei menisi vaihto-ohjelman kautta vaihtoon vaan itsenäisesti hommaisi paikan ja maksaisi helahoidon. Raha ei takaa onnea, mutta helpottaisi näissä asioissa. Mutta minkäs köyhä tyttö voi? Ihmisten anteliaisuuden ja järjestöjen/ koulujen hyväntekeväisyyden varassa ollaan. Mutta minähän en luovuta!!! Otetaan vaikka yhteyttä kuningattareen mutta se paikka on mun & todella haluan koko lukuvuodeksi!!!! HA!!!
Ja jossain vaiheessa opettaja sitten muistutti klinikka aktiivisuudesta. Satuin olemaan eniten näkyvin meistä ei vielä sen päiväistä observointiansa suorittaneista. Siksi olin saarnan kohteena. Ja melkein nyyhkytin. Aivan turhasta!!!
Olisihan se pitänyt päätellä: ensin alkaa kunnon vauvakuume. Sitten siirrytäänkin jo kauheaan kimaan ja kaiken huippuna alkaa tajuton
mörrimöykkyily, suklaan himo, väsymys sekä tunteilu. Ja sitten tietysti
täysikuu ja coktail on valmis!!
Kaikilla olkoon oudot ja huonot päivänsä. Joten hiukan suklaata ja sohvalle ottamaan rennosti. Etten vain aiheuta kummastusta reaktioillani…
Tietysti tää kaikki iskee juuri ennen yhtä luultavasti tärkeimmistä tenteistä!! Pahimmassa tapauksessa murrun opettajien edessä: ” en muista niitä lakeja!! Mikä post isometrinen relaksaatio?!” ja nyyhkytän nurkassa. Tai sitten otan kaiken tästä herkkyydestä irti ja löydän kaikki segmentit ongelmitta, tunnistan maamerkit ja ilmiömäisesti parannan kaverin cervicali- pelvis dysfunktiot?