Taas jotain uutta oppinut…

Viime päivien ohjelmassa ollut mm. risteily, matsi ja kaikenlaista muuta kivaa, jossa ei ainakaan ääni ole levännyt. Varsinkaan kun justiinsa vasta poskionteloiden tulehduksesta selviimässä. Siis asiaan. Duunissa huomasin kuinka ääni…

Viime päivien ohjelmassa ollut mm. risteily, matsi ja kaikenlaista muuta kivaa, jossa ei ainakaan ääni ole levännyt. Varsinkaan kun justiinsa vasta poskionteloiden tulehduksesta selviimässä.
Siis asiaan. Duunissa huomasin kuinka ääni vaikuttaa ihan kaikkeen. Nyt tällä möreällä viskibassolla oon aika taitavasti säväyttänyt, en ainoastaan kanta-asiakkaita, vaan myös ihan uusia tulijoita. Kuvitelkaa nyt! söpö pieni tyttö kääntyy sua kohden kun tarviit apua jossain asiassa ja neuvon ohella saat tuta sänkykamari äänestä. Herran jumala…
Ja kummallisinta asiassa oli se, että äänen ohella eräänlainen uskottavuus myös kasvo. Maitohuonees heittelin 10 kg laatikoita ylähyllylle ja jepasin ihmisiä kohottamalla kulmakarvaa ja käheillä lauseilla. Ne kuunteli vielä kuin asiansa osaavaa ammattilaista. Ennen hommat on mennyt siihen, että on vaan katellu ja viime hetkellä tulee nuoren tytön luo kysymään apua, vaikka ammattitaitoa kuitenkin löytyy.

Ei tullu montaa treffi kutsuu tänään! XD