Tänään lähti joulukuusi. Tämän vuoden halpiskuusi oli ruma. Paksurunkoinen, latvasta toispuoleinen, jonka oksat sojottivat parturoimattomina juuri vääriin suuntiin. Useina vuosina näistä Hongkong-Bauhaus-Plantagen-verkkopaketeista on ilmestynyt tasaisesti kasvanut muotovalio, joka on saanut viipyä loppiaiseen asti. Runsaasti valosarjoja ja erilaisia palloja – turha pyytää tytärtäni pysymään vain parissa värissä koristeiden osalta. Tämä ei ole sisustusjuttu.
Ennen lahjojen jakoa tämä kuusi kaatui jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla mukana meni kannullinen vettä. Kostoksi tästä kuusi on sai seistä janoisena toista viikkoa. Juomatarjoilun vähyydestä huolimatta kuusi kenotti vinossa ja pysyi pystyssä vain kirjakaapin taakse sidottujen oksien avulla. Kissa testasi asennon tukevuutta säännöllisesti.
Joulun ihmeeksi koen koristeiden lähes neitseellisen lisääntymisen. Miten ihmeessä joulun alla laatikosta otetut kimallukset eivät sovi samaan laatikkoon enää reilun viikon päästä? Ja joka vuosi on kuitenkin muutama pallo kokenut pirstoutuneen loppunsa. Ehkä tästä seuraa suusta suuhun kiertäviä ihmetarinoita, jotka joku joskus kerää yhteen mustaksi kirjaksi?
Puhdistava riitti oli seistä parvekkeella ja tempaista havunneulaskeihäs kaiteen yli ja katsoa, miten se leijuu viisi kerrosta alas päin. Hanskat perään, ja tyttäreni raahasi sen roskasuojan vierelle. Kuusen elämä meidän luonamme on päättynyt. Siirsin sohvan paikalleen.