’Itselleen sopivan kumppanin löytää Helsingissä kuitenkin suuremmalla todennäköisyydellä kuin mukavan ja kohtuuhintaisen vuokra-asunnon. Jos kumppanin etsimisessä tarvitaan divaritason pelisilmää ja ihmissuhdetaitoja, vuokra-asunnon etsijän on pelattava mestareiden liigassa’ kirjoittaa vapaa toimittaja Minna Passi tänään Hesarin asuntosivuilla.
Näinhän se oli. Passin kaveri löysi vuokra-asuntonsa komerosta mummon, minä taas törmäsin usein mummoon kylpyhuoneessa. Vielä ikävämpi ko kohtaaminen oli yöllisen vieraani ja mummon välillä. En siis yltänyt alivuokralaishuonetta korkeammalle asuntoasteikossa ennen tulevan avomieheni kohtaamista.
Mutta milloin tilanne kääntyi toisin päin?
Viikko avoeroni jälkeen olin jo löytänyt kohtuuhintaisen, pysyvän vuokra-asunnon parketilla, parvekkeella ja saunalla. Myöhemmin päädyin nykyiseen omistusasuntooni, jonka arvo on neljässä vuodessa noussut 40%. Mutta se itselleni sopiva kumppani antaa odottaa. Ex-avokin osoittautui puulaakisarjan vaihtopenkin perimmäiseksi.
Onko vika pelisilmässäni vai ihmissuhdetaidoissani?