Ah nyt pääsen lempipuuhaani: valittamiseen. Eikä tietenkään suoraan palveluntarjoajalle, vaan tänne blogiin lähes nimettömänä. Matkalle nimittäin tarvitaan värjätyt ripset ja kulmat, onhan sitä noustava merestä freesin näköisenä ylös, eikä muutoinkaan hien mukana valuva ripsari ketään kaunista. Jo ajanvaraus kymmenisen päivää sitten ennakoi ei niin hyvää palvelua – oli hankalaa saada puhelimitse aikaa varattua, kun ei ollut työvuorolistoja niin pitkälle! Ja niinhän se oli, että tänään sinne mennessäni ei ajanvaraustani löytynyt. Pääsin kuitenkin käsittelyyn.
Miksei kosmetologikoulussa sanota oppilaille, että tupakka haisee pahalta? Tai jos sanotaan, miksi oppilaat eivät tupakan jälkeen pese käsiään tuoksuvalla saippualla ja syö jotain rakastavaa pastillia? Tai jos asiakkaan silmiä kirvelee niin, ettei niitä saa avattua, kosmetologi sanoo vain, että tuo on ihan normaalia, eikä anna edes pumpulilappua helpotukseksi. Yritän tässä peräänkuuluttaa palvelua: eikö kerran liikkeeseen saatu asiakas olisi mukava saada uudelleenkin. Se olisi helppoa, jos tämmöisestä pienestä hetkestä tehtäisiin mukavan rentouttava ja ylellinen. On liikkeitä, joissa näin tehdäänkin. Pitää unohtaa uusien paikkojen kokeilut ja pitäytyä siinä vanhassa hyväksi todetussa.
Aah, miten helpotti. Matkajännitys siirtyi kunnon valitukseksi!