Tyttäreni murrosikä alkoi viime lauantaina. Ei sinänsä mikään yllätys, onhan ikää jo 13v ja pituutta saman verran kuin minulla. Mutta vastahan me kävimme lasten elokuvissa tai tapahtumissa, joissa tyttöni katseli paloautoa ja minä palomiehiä. Olen aina vitsaillut, että keski-ikä alkaa, kun lapset ovat murrosiässä. Pakko siis tunnustautua keski-ikäiseksi. Mutta vastahan minäkin aikuistuin!
Ensimmäinen päivä oli rankin. Taannuin itsekin 13-vuotiaaksi. Nuorempi meistä oli viisaampi: ’Äiti, sinä olet aikuinen, älä angstaa!’
Joka tapauksessa äiti on tyhmä, kaikelle voi sanoa ’H.a.i.s.t.a paska, tää on sulle liian hapokasta’. Räppi raikaa ja kissakin on saanut uuden nimen Pikku T. Lissut on perseestä ja opettajat jostain vielä syvemmältä. Meikin ei ole tarkoituskaan näyttää kaunistavalta ja vaatteet ovat mustia, kunnes löytyy jotain vielä tummempaa.
Muistan itseni 70-luvun lopulta: pystytukka, Eput ja Pelle kasettimankassa, ’Juice presidentiksi’-t-paita. Eka tupakka ja humala jo tuossa iässä. Mutta välit äitiin olivat paljon etäisemmät. Ehkä muistojeni avulla pystyn paremmin tavoittamaan tuon teiniangstin sisimmän.
Eihän elämä pelkkää murrosikää ole. Se on vielä yhteisiä hetkiä vaikka sohvalla videota katsellen. Saa nähdä, onko valinta tänään Sävel ja sanat vai Kirous.