Kerttu lähtee festareille

  • Henriikka Rönkkönen

No se on Kerttu täällä taas.

Kerttu on lähdössä festaroimaan elämänsä ensimmäisen kerran. Tehdäkseen kaiken oikein ja perinteisesti, Kerttu keräsi 10 kohdan listan, mitä kaikkea kekkereillä kuuluu tehdä.

1. Etukäteisvalmistelut. Osta kondomeita ja Ibumaxia. Aja pimpsa, kainalot ja sääret. Aja varmuuden vuoksi myös perse, sillä ei voi tietää, kenelle sitä tulee näyttämään.

2. Matka sinne ja takaisin. Varmista, ettet joudu kuskiksi ja aloita aamu tumuilla.

3. Viinan salakuljetus. Nyt on tilaisuus kasvattaa pikku nökäretissien kokoa lataamalla rintaliivit täyteen viinapusseja. Ja miten isomunaiselta tuntuukaan vihdoinkin ostaa D-kupin liivit. Persvakoa on hyvä ylläpitää raollaan miniviinapullolla.

4. Kustannukset. Suunnittele festareiden rahoitus huolella ja tarkkaan. Esimerkiksi: Osta retkikeitin, kuumavahaa ja pistä kyltti pystyyn. PALLIEN VAHAUS 10 EUROA! Siinä on humalaista miestä jonossa sitten. Samalla voi tsuumailla peniksiä.

5. Säpinä. Valitse näistä mieluisin. Odota voimakasta humalatilaa ja yritä iskeä henkilökuntaa, poliisia, siivoojaa tai ihan ketä tahansa, kuka on selvin päin. Tumputa miestä yleisön seassa. Sammu muna suussa kaljateltan pöydän alle. Pane pusikossa. Pane puun takana. Pane teltassa. Pane järvessä. Pane missä panet, mutta joku sen näkee kuitenkin.

6. Vilauttelu. Kun joku yllyttää vilauttamaan jotakin osaa kehostasi, niin tee se sellaisella riemulla ja ilolla kuin et olisi ennen mitään kenellekään näyttänyt. Vaadi valokuvausta.

7. Sisällön vapauttaminen. Valitse mieluisin. Kuse telttaan. Oksenna tisseille. Pasko pajamajaan kukkula, joka osuu pakaroihin. Pieraise housut kintuissa kohti auringonvaloa ja katso, lentääkö pieruhiutaleita. Itke ripsivärit poskille, koska kukaan ei rakasta.

8. Suutelu. Keskity erityisesti naisten kanssa suuteluun, jotta saisit miehen. Tässä on joku logiikka 2 promillen humalassa.

9. Tanssi. Yritä muistella, millaisin liikkein stripparit tanssivat. Pyri samaan. Varaudu myöhemmin traumaattisiin jälkimaininkeihin, kun löydät YouTubesta videon, jossa huulet töröllään nytkähtelet epileptisesti helvetillisessä kännissä puolelta toiselle.

10. Palautuminen. Osta jälkiehkäisypilleri. Varaa aika sukupuolitautitestiin. Valitse seuraavista päätöksistä mieleisin: Seuraavalla kerralla teippaan tallentavan jurrikameran otsaani. Seuraavalla kerralla aion käydä katsomassa bändejä. Ei koskaan enää.

Kerttu tuijottaa listaa silmät sikkuralla, nostaa pään pystyyn, pyöräyttää hartiat taakse, ottaa listan vapiseviin käsiinsä ja lähtee Ilosaarirokkiin. Siellä nähdään!

Kirjoitettaessa soi Uriah Heepin Eeeeeasy livin'

13 kommenttia

Anonyymi

13.7.2011 21:29

Hitto, olin ite provinsissa ja ois pitäny olla tää lista jo sillon julkaistuna, ihan ehdottomasti! Oot paras ja Kerttu on ihan mieletön muigeli! :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vonStackelbaum

13.7.2011 21:59

Kuulosti ihan Provinssilta.. ;P

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

13.7.2011 22:04

Yes!! Mahtavaa :-D Helvetin hauskaa reissua!!! Ritu OW

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

13.7.2011 22:39

Ihana!
Mutta mikä on pieruhiutale?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

14.7.2011 11:48

^Mietin aivan samaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriikka Rönkkönen

14.7.2011 11:59

Olenko lanseerannut uuden sanan? Kerron tarinan lapsuudestani, jossa toimin silminnäkijänä, en osallisena. Erään pojan housut kiskaistiin kinttuun ja poika pieraisi kiskaisijan naamaan. Samalla sieltä lenteli untuvan kevyitä hiutaleita. Pieruhiutaleita. Heinolassa oppii kaikenlaista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

14.7.2011 12:13

Mäki mietin tota hiutale-juttua mut en kehdannu ite tyhmänä kysyä :D Ja joo, ei tollasta stadissa oppis! :DD

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

14.7.2011 22:11

Keksi jotain uutta läppää joskus jooko. Sun lista, niinkuin sun muutkin kirjoitukset, on aina tekohauskoja ja tartut itsestäänselvyyksiin, koska oletat niitten olevan viileitä tai tekevän susta roisinoloisen. Kaikki cityssä on käynyt festareilla ja tietää millaista siellä on. Miksi piiloudut muutenkaan pikkukertun pseudonyymiin, tee tuo lista itselles ja kokeile edes jotain listasta, niin et koko elämääsi ole ulkopuolinen hihittelijä, joka bloggaa sen takia mukamas ronskeja juttuja, että jotkut toiset nettirunkkarit pitäisi sua rempseänä ja avoimena pornoilijana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.7.2011 11:07

Ja mistäs sä anonyymi 22:11 (jolla ei selvästikään oo omaa elämää) tiedät ettei noi ois totta? Ja toisaalta vaikka ei oiskaan niin se ei oo se pontti! Mun mielestä Kerttu on ainakin ihan älyttömän nerokas keksintö ja odotan aina innolla sen seikkailuja. You go Kerttu girl!

p.s ite et taida olla kyl minkäännäkönen hihittelijä mut ulkopuolinen kylläkin...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

16.7.2011 14:02

Sä, anonyymi 22:11, voisit jättää kommentoimatta. Sulta näyttää huumorintajua puuttuvan aika selkeesti? Tää on upee juttu, oikeesti! Nauroin ääneen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.7.2011 15:05

Samaa mieltä An 14:02 kanssa! Kaikesta!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.7.2011 21:47

Henriikka hei, ootko nyt ihan varma tosta sheivauksesta? Jos haluut saada - älä sheivaa ja tsäännssejä tulee varmasti. Jos valmistaudut ja sheivaat - nada. Onhan me tästä puhuttu. Terv. Ehkä arvaat, ehkä et.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.8.2011 10:43

Naisella pitää olla karvat pillussa, inhoan posliinia -Iigori

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi