Pitääkö seksiä hävetä?

  • Jukka Nissinen

Kaikki aina sanovat, että seksi on luonnollista. Ei sitä tarvitse hävetä. Silti sitä hävetään enemmän kuin mitään muuta yhteiskunnassamme. Siis omaa henkilökohtaista seksuaalisuutta. Muiden seksistä kyllä kyetään puhumaan, tosin usein kielteisesti. Seksiä pidetään aina automaattisesti pahana asiana. Samaan kategoriaan kuuluvat väkivalta ja huumeet.

Yksilötasolla seksiä voidaan häpeällisyydessä verrata muihin kehon välttämättömiin toimintoihin, kuten ulostamiseen, virtsaamiseen, piereskelemiseen ja hikoilemiseen. Seksi eroaa näistä siinä, että siihen voidaan liittää kauneutta ja esteettisyyttä, mitä näihin muihin harvemmin, sillä kaikki nämä muut haisevat pahalle. Toki on ihmisiä, jotka kiihottuvat kehon jätöksistä ja se sallittakoon heille. Mutta on ymmärrettävää, että pahan hajun tuottaminen voi luoda häpeää. Sillä on oma funktionsa: paha haju pidetään poissa, mikä on kaikkien etu. Seksin sulkemisella pimentoon ei saavuteta nykymaailmassa etuja.

Seksin olemassaolo on niin hävettävää, että esimerkiksi elokuvien tehokeinona se usein korvataan väkivallalla. Mikä on järjetöntä. Näin kuulema esimerkiksi uusimmissa Bondeissa.

Mutta miksi seksi luo häpeää? Mitään asiallista perustetta, kuten paha haju, ei ole olemassa. Sukupuolielimet pyritään peittämään katseilta. Miehen erektion näyttäminen on käytännössä kielletty. Yhdyntöjen näyttäminen on osittain kielletty. Ei ole montaa vuosikymmentä siitä, kun jopa seksivideossa peitettiin se kohta, jossa näkyi kun penis meni naisen vaginaan.

Ihmisille, joilla on ongelmia seksielämässään ja jotka kokevat seksin kielteisenä, myös häpeävät keskimääräistä enemmän kaikkea omaan ja muiden seksielämään liittyvää. Ja päinvastoin.

Yleisin seksin piilottelulle annettu peruste on se, että halutaan suojella lapsia. Miltä lapsiamme siis suojellaan? Nykyisin jokainen kymmenvuotias, ainakin poika, tietää, että miehen sukuelimellä on kyky ja taipumus nousta seisomaan. Eikä siitä paljon vanhemmaksi tarvitse varttua, kun jo tiedetään, miksi seisominen on välttämätöntä. Mikä siinä siis järkyttää? Pojilla pippelit seisovat joka tapauksessa, oli se sallittua tai ei. Pitäisikö kenties lailla kieltää pienten poikien pippelien seisottaminen perusteena se, että pojat ovat alaikäisiä?

Ahaa, olisiko syy siinä, ettei haluta, että seksiä aletaan harrastaa kovin nuorena? Mutta kun pojat hiplaavat vehkeitään jo ennen kouluikää joka tapauksessa ja tytötkin hinkkaavat etumustaan. He siis harrastavat seksiä, ihan ehdottomasti, pyrkivät aikaansaamaan kiihotusta. Pitäisikö heitä siis rangaista K-18 -toiminnasta? Eikö heille saa kertoa, mistä on kysymys? Mitä etua salailulla saavutetaan? Pientä lasta seksi ei varsinaisesti kiinnosta. Mutta kun alkaa kiinnostaa, tietoa haetaan sieltä, mistä sitä saa. Ja sitähän saa, joskin ne lähteet, jotka jäävät salailun ulkopuolelle, eivät jaa sitä parasta tietoa. Lapsien suojeleminen ei ole ihan paras peruste häpeälle.

(Toki valistus on tehtävä järkevästi, eikä sitä voi aloittaa hard core -pornolla. Älkää ymmärtäkö minua väärin. Luotan tässä täysin suomalaiseen koulujärjestelmään.)

Häpeällisyyttä perustellaan usein intimiteettisuojalla ja toki joissain tilanteissa on hyvä suojella omaa toimintaa, totta kai. Mutta - syy häpeään lienee siinä, että ihmiset haluavat piilotella erilaisuuttaan. He eivät halua paljastaa sitä, mitä kaikkea heistä löytyy. He pelkäävät, että erilaisuutta pilkataan, ja että se muuttaa ihmisten suhtautumista heihin. Se saattaa pilata heidän roolinsa. Sillä jokaisella ihmisellä on oma rooli, jota hän vetää, eli ulkoinen kuva, jota hän haluaa esittää muille. Harva haluaa paljastaa kaikkia puoliaan muille.

Eräs kirkonmies totesi FB:n häpeä-keskustelussa, että kristinuskon ydinasioita on se, että jokainen ihminen on ainutlaatuisen arvokas, eikä hyväksyntää tarvitse ansaita. Tämä koskee myös ihmisen seksuaalisuutta. Ihmisen ei tarvitse hävetä sitä mitä hän on.

Henkilökohtainen seksi on stigma. Seksille on muodostunut aikojen saatossa tietty, kielteinen status. Leima läsähtää otsaan heti, jos ihminen mainitsee sanan seksi. Vain rohkeimmat ja persoonallisimmat ihmiset uskaltavat tuoda tätä aihemaailmaa esille, eivätkä piittaa 'stigmoista'.

Mitä me häviäisimme, jos paljastaisimme kaiken? On selvää, että löytyy alhaisia ihmisiä, jotka pilkkaisivat avoimia ihmisiä. Mikä olisi pilkan kohde? Että Pirkko kykenee laukeamaan vain takaapäin, ja sittenkin sivellen itse klitoristaan. Mitä siinä on pilkkaamista?

Joku kysyy: miksi on tarpeellista paljastaa seksikäyttäytymistä? Minä vastaan: jotta ihmiset oppisivat. Vielä tänäkin päivänä liian moni ihminen kärsii tarpeettomasti siitä, että ei tiedä aiheesta tarpeeksi. Hyvänä esimerkkinä vaikka homokammo tai epätyydyttävä kotiseksi. Seksi on osa jokaista ihmistä, toisilla valtavan suuri, toisilla pienempi. Ajattele, jos sinullakin olisi aarre takapihalla, etkä koskaan kaivaisi sitä esiin. Kuolivuoteella sen joku sinulle osoittaisi. Koko elämän positiivinen voima käyttämättä!

Seksiin liitetty häpeä ja liiallinen intimiteettisuoja ovat este seksin muotoutumiselle myönteiseksi.

Ihmiset ovat erilaisia.

24 kommenttia

Anonyymi

5.2.2013 10:10

Missä ihmeen maailmassa sinä oikein elät? En ole, muutamaa uskista lukuunottamatta, koskaan tavannut ihmistä, joka häpeäisi seksiä. Se, että oma seksuaalisuus halutaan pitää yksityisasiana, ei ole häpeämistä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.2.2013 17:21

Samaa mieltä edellisen kanssa! En ole huomannut mitään erityistä seksin piilottelua tai seksin häpeämistä käytännössä missään, enkä koskaan.
Nissinen kirjoittaa joka blogissaan samasta asiasta - siltikään en löydä edes etsimällä tästä yhteiskunnasta tätä seksin häpeämistä ja piilottelua käytännössä mistään.
Mielestäni Nissisen tekstit, kuten tämäkin, kertoo lähinnä kirjoittajan omista, ilmeisen vääristyneistä seksikäsityksistä. Mielestäni vain ihminen, jonka elämässä ja arvomaailmassa seksi on totaalisen ylikorostunut, voi nähdä asian siten kuin Nissinen blogiensa perusteella tuntuu näkevän.
Blogit luovat kuvaa vanhasta "sedästä", jonka elämä pyörii ylikorostuneesti seksin ympärillä ja jonka maailmassa seksi on saanut täysin epärealistiset mittasuhteet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.2.2013 17:30

Kyllä tässä on vallankumous tapahtunut jo, nuorempien sukupolvien keskuudessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

5.2.2013 21:10

:D Kai mä voin olla sanomatta mitää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.2.2013 23:48

Huomatkaa toki että kirjoittaja on jo ikää vaalinut ja maailmaa nähnyt mies. Hän on luultavasti elänyt sellaisella ajalla ja sellaisten ihmisten kanssa, milloin seksi on ollut suuri tabu. Tätä nykyä luulen että seksistä puhuminen on parantunut suuresti, ja ihmiset uskaltavat ilmaista mielipiteensä asiasta rohkeammin. Varsinkin nuorten aikuisten keskuudessa seksistä puhutaan häpeilemättä. Opiskelijatoverien kanssa kahvihuoneessa olen isossa ryhmässä monet kerrat puhunut varsin arkisesti seksiasento- ja seksileluvinkeistä, joskus miltei ventovieraiden ihmisten kanssa.

Olen myös samaa mieltä että lapsille pitäisi olla mahdollista puhua vapaasti seksistä, mitä se on, miksi se on ja niin edelleen. Omat vanhempani eivät ikinä vakaina kristittyinä selittäneet minulle yhtikäs mitään seksistä, joten jouduin selvittämään kaiken itse, aika tökeröllä tavalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jukka Nissinen

6.2.2013 10:36

Vihdoinkin asiallinen kommentti, kiitos siitä (23:48).

On selvää, että nuorison parissa ilmapiiri on vapautuneempaa, olen siitä tietoinen. Tämä ei tarkoita sitä, että siitä olisi tullut standardi. Blogissa mainittiin esimerkiksi, kuinka joissain elokuvissa vielä tänä päivänä korvataan seksi väkivallalla. Tai annetaan poliisille potkut seksin harjoittamisesta. Tai jahdataan homoja (maailmalla tilanne on jopa pahentunut).

Yhteiskuntamme on täynnä signaaleja, jotka kertovat siitä, että seksiin suhtaudutaan kielteisesti (pääsyy siihen, miksi näitä kirjoitan). Hyvänä esimerkkinä myös blogieni saamat kommentit, joista suurin osa on kirjoitettu kielteisessä hengessä.

Missä ovat myönteiset signaalit?

Älkää väittäkö, etteikö aika moni edelleen rinnasta seksiä huumeisiin tai jopa väkivaltaan jollain tasolla. Tästä on päästävä kokonaan eroon. Seksi ei ole harrastus vaan osa elämää samalla lailla kuin nukkuminen tai syöminen. Se on mahdollisuus kokea elämä korkealla tasolla.

Cityssä lienee etupäässä aika nuorta lukijakuntaa, mikä tarkoittaa, että perspektiivi on lyhyt verrattuna omaani, joka on pitkä. Eli nuoret näkevät vain oman tilanteensa, eivät koko yhteiskunnan tilannetta, kuten tällainen vanhempi ja kokeneempi.

Mutta todellakin tarvitsen näitä nuorten (asiallisia) kommentteja pysyäkseni kartalla myös nuorten maailmasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.2.2013 13:49

No, terkut täältä "nuorten" maailmasta: täällä se ei ole vuosisadan uutinen, että Pirkko tarvitsee klittansa hiplailua jotta voi laueta. Ei siinä ole mitään pilkkaamista eikä häpeämistä, jokaisen seksimieltymykset on vaan henkilökohtaista.

Homokammo ei johdu tiedonpuutteesta, se ei ole pelko tai fobia. Se on inhoa ja vihaa sitä kohtaan, joka ei ole sellainen kuin miehen "pitäisi" olla. Ratkaisu on laventaa käsitystä siitä, mitä on olla mies ja onko homous todellakin ei-mieheyttä.

"Seksi on osa jokaista ihmistä, toisilla valtavan suuri, toisilla pienempi."

Seksuaalisuus on jokaisessa ihmisessä, seksi taas on seksuaalisuuden toteuttamista toisen ihmisen kanssa. Seksiin liittyy aina toinen ihminen, hänen yksityisyytensä ja vuorovaikutus ko. ihmisen kanssa, siksi seksistä ei haluta jokapaikassa ja kaikkien kanssa huudella. Ei haluta paljastaa toisesta asioita, joita hän ei välttämättä halua tehdä muiden tiettäväksi. Se on hienotunteista ja fiksua, ei häpeämistä.

Nuoret puhuvat seksistä eri tavalla, koska kumppanit vaihtuvat. Helpompi puhua jostain yhdenyönjutusta kuin Pertistä, jonka kanssa on ollut naimisissa 30v ja jonka koko tuttavapiiri tuntee.

Herää kyllä kysymys, miksi bloggaaja jankuttaa näitä asioita Cityssä jonka lukijakunnan voisi olettaa tietävän klitoriksen olemassaolosta. Menisin suoraan sylttytehtaalle ja bloggaisin vaikka Suomen Kuvalehdessä, siellä voisi syntyä enemmän kohua tuosta mysteerisestä nipukasta. Ai niin, mutta siellähän voitaisiin vaatia seksijankkauksen referenssiksi jotain muutakin kuin elämänkoulua ja graafikko-toimittajan taustaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.2.2013 14:24

^ Tuo kaikki on blogaajalle jo selitetty aikaisempien blogausten yhteydessä, mutta ei se kannettu vesi kaivossa pysy.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jukka Nissinen

6.2.2013 15:55

Ja taas päästiin tälle 'tuska'-linjalle. Ja vielä kysyy (13:49), että miksi 'jankkaan' tätä asiaa. Vastaat ihan itse tuohon kysymykseen tuolla tekstilläsi. Niin kauan kuin, täysin perusteettomasti, löytyy näin suuri määrä kansalaisia, jotka suhtautuvat kielteisesti seksiin ja seksuaalisuuteen, on aihetta yritettävä valottaa. Se on vaikeaa, koska kun ihminen on lyönyt lukkoon tietyt mielipiteensä, ei hän ota enää mitään vastaan. Vaikka se perusteltaisiin hänen omalla edullaan.

Ihmisissä on paljon pahempia vihaamisen aiheita kuin homous. Homoudesta ei ole minkäänlaista haittaa muille, päinvastoin liikakansoitetussa maailmassa jopa käytännön hyötyä. On järjetöntä ja täysin turhaa inhimillistä tuskaa aiheuttavaa jahdata homoseksuaaleja. Ajan hukkaa. Homokammo muuten voi hyvin olla myös fobia-lähtöinen.

Vihattavampi ominaisuus on vaikka tuo viha, jota osoittaa viattomia ihmisiä kohtaan. Alkakaapa vihata sitä ominaisuutta, niin maailma kehittyy.

Ja lukekaa teksti tarkemmin, koska se yksityiskohtaisesti selittää lähtökohtia ajatusten ja linjauksien takana.

Vielä kerran rautalangasta: bloggaan, koska liian moni suhtautuu seksuaalisuuteen kielteisesti. Tähän on monia syitä, mutta niistäpä juuri voidaan tällä palstalla keskustella. Jos vain kykenisitte keskustelemaan ilkkumisen sijaan. Mutta siitähän tässä on kysymys - kun ette pysty suhtautumaan seksuaalisuuteen luonnollisesti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.2.2013 18:32

Olen lähes samanikäinen bloggaajan kanssa - en siltikään ole nähnyt missään tässä maassa sitä seksikielteistä maailmaa, jota bloggaaja yrittää joka blogissaan maalailla - ja jos, siis JOS, sellainen maailma on joskus ollut 30-40 vuotta sitten, niin jokseenkin taitamatonta koettaa blogi blogin jälkeen siirtää sitä aikaa nykypäivään.
Jukka: ei tässä kukaan ilku - muulle kuin korkeintaan sille, että bloggaat blogi toisensa jälkeen "ongelmasta", jota juuri kukaan muu ei miellä olevan edes olemassa. Toistan uudelleen sen, että se kuva minkä sinusta blogiesi perusteella saa, tosiaan on se että olet "vanha setä" jonka maailmassa seksi on todella ylikorostuneessa asemassa, etkä sen vuoksi todennäköisesti näe metsää puilta..ja siksi kirjoitat lähinnä lähes täyttä höpöhöpöä maalaillen seinille ongelmia joita ei ole tosiasiassa edes olemassa.
Enkä tosiaan tarkoita nyt ilkkua tai pottuilla - mielestäni et huomaa lainkaan sitä, miten oudon kuvan itsestäsi luot näillä teksteilläsi..ellet sitten todella ole se "vanha setä" jonka elämässä seksi tosiaan on täysin epärealistisesti korostuneessa asemassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.2.2013 19:26

Miksi namusedät ynnä muut mellestävät kuten mellestävät? Koska vanhemmille yhteiskunta ei tarjoa apuvälineitä selittämään lapselle seksuaalisuudesta vaan asia jätetään vanhempien harteille. Se, miten vanhemmat oman velvollisuutensa kasvattajana hoitavat, on tärkeä juttu. Monikaan vanhempi ei tätä velvollisuuttaan omaa lastaan kohtaan osaa täyttää jonka johdosta namusedät ynnä muut mellestävät kuten mellestävät. Alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö on vakava asia. Miksi siihen ei suhtauduta vakavasti?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.2.2013 20:20

Blogisti edelleenkin yleistää oman käsityksensä yleiseksi standardiksi eikä suostu ymmärtämään, että on toisenkinlaisia mielipiteitä. Se, että ei halua keskustella seksistä toisten ihmisten kanssa ei tarkoita, että oman seksuaalisuuden kanssa olisi minkäänlaista ongelmaa. Itse menisin luultavasti hyvin hämilleni, jos blogistin kaltainen ihminen alkaisi tivata kahvipöydässä mielipiteitä yksityiskohtaisista ja hyvin henkilökohtaisista asioista. Olisin kai hänen mielestään estynyt. Kuitenkin nautin orgasmeista päivittäin, olen harrastanut seksiä niin miesten kuin naistenkin kanssa, päälleni on virtsattu, olen niin rakastellut hellästi hiekkarannalla kuin toisen rajustikin julkisella paikalla ja kirjoittanut puolisoni iholle "rakastan sinua" sperman ja kuukautisveren sekoituksella.

Ei, minä en ole lainkaan estynyt, mutta en silti halua puhua näistä asioista. Ne eivät kuulu sinulle tippaakaan sen enempää kuin sinunkaan yksityisasiasi kuuluvat minulle. Tällä peräänkuuluttamallasi pakkomielteisen pakollisella "avoimmuudellasi" aiheutat korkeintaan inhon väristyksiä ja leimaat itsesi moukaksi. Kaltaisellesi ihmiselle ei todellakaan halua paljastaa mitään henkilökohtaista, joten ei ihme, että et ehkä saa kauheasti vastakaikua. Ja kyllä, tämä oli hyvin kielteinen kommentti. Mutta ei seksiä kohtaan, joka on elämän paras asia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.2.2013 12:11

Minun mielestäni liika avoimuus seksin suhteen vie siitä kiihkon ja romantiikan. Se että seksissä on tietynlainen salaisuuden verho tekee siitä paljon kiihottavampaa. Seksistä saa tietoa kun sitä hakee, ihan varmasti. Nykyään on netti pullollaan keskusteluja huonosta kotiseksistä (ja hyvästäkin), orgasmivinkeistä jne. Kyllä etsivä löytää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.2.2013 12:27

Minäkään en tajua tätä suuntausta (muuallakin kuin tässä blogissa), jossa seksistä yritetään tehdä mahdollisimmaan arkipäiväistä. Joillekin toki voi olla kiihottavaa ja inspiroivaa jauhaa seksijutuista milloin tahansa, mutta on myös ihmisiä, jotka haluavat säilyttää seksin erityisenä asiana. Vähän sama juttu kuin se, että jotkut peittvät vaikka silmät korostaakseen muita aisteja. Miksi tällaiset seksistä erityistä haluavat ihmiset olisivat jotenkin seksiin kielteisesti suhtautuvia? Outoa.

Lisäksi, mitä sitten jos joku suhtautuun seksiin ja seksualisuuteen kielteisesti? Tämä on käsittääkseni vapaa maa, siinähän suhtautuvat. Mielestäni olisi täysin kohtuutonta, jos joku seksifasisti päättäisi kaikkien puolesta miten erilaisiin asioihin on suhtauduttava.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.2.2013 13:43

Ehkä blogistin motiivi käsitellä asiaa on laaja-alaisempi kuin antaakaan ymmärtää ja jää siten suurimmalta osalta lukijoita täysin pimentoon. Ehkä hän odottaa lukijoilta oivalluksia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.2.2013 13:48

Niin kauan kuin poliiseja erotetaan virasta sen takia että on harrastanut seksiä tai poliitikkoja pakotetaan eroamaan sen takia että heillä on seksisuhteita tai homoseksuaalit joutuvat vainon kohteeksi tai tyttölapsia hakataan tai jopa tapetaan koska he ovat häpäisseet perheensä käymällä ulkona pojan kanssa tai maksullinen seksi on kiellettyä kahden vapaan aikuisen välillä tai prostituoituja ei kohdella kuin ketä tahansa hyvää oloa tuovia ammattilaisia, vaan halveksitaan – niin kauan on hyvä, että joku jaksaa asian eteen tehdä edes jotain. Ja tässä vain joitakin esimerkkejä siitä, kuinka seksiin suhtaudutaan vääristyneesti. Häpeilyllä ja salailulla valitettavasti saadaan enemmän pahaa kuin hyvää aikaiseksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.2.2013 14:02

Mutta se, ettei välttämättä halua puhua kenen tahansa kanssa mistä tahansa, ei ole häpeilyä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.2.2013 17:06

- Poliisia ei ole erotettu virasta seksin harrastamisen takia, vaan kaiketi asiaan liittyi työaikana harrastaminen
- Poliitikkoja ei ole pakotettu eroamaan seksisuhteiden takia. Poliitikkona olemisesta ei edes voi erota
- Tyttölapsien hakkaaminen on todellakin väärin, eikä se kuulukaan suomalaiseen kulttuuriin. Ei siis tarvetta muuttaa suhtautumista tähän. Joihinkin uskontokuntiin voisi kyllä kohdistaa kritiikkiä ja muutoshaluja.
- Maksullinen seksi on sallittua
- Prostituoituja ei tosiaan kohdella samoin, usein he eivät maksa veroja ja homma on hoidettu pimeästi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.2.2013 18:27

Mihin te oikein pyritte?

1. Poliisi erotettiin virasta vain ja ainoastaan sen takia, että kyse oli seksistä. Tapaus vastaa sitä, että hän olisi nukkunut tai syönyt työaikana. Nukkumisesta ei eroteta, vaan varoitetaan. Tässä on puhdas case, joka kertoo asenteista juuri seksiä kohtaan.

2. Poliitikkoja on ehdottomasti 'erotettu' esimerkiksi ministerinvirasta. Kuten esimerkiksi Kanerva ulkoministerin virasta. Kyse oli puhtaasti seksin läsnäolosta, ei mistään muusta. Puhumattakaan amerikkalaisista kenraaleista viime aikoina. Clinton menee ihan samaan kastiin.

3. Suomessa esiintyy tyttölapsien pahoinpitelyä kerrotusta syystä.

4. Maksullinen seksi sallittua? Miksi sitten suunnitellaan ostamisen kriminalisointia?

5. Miksiköhän prostituoidut hoitavat hommat 'pimeästi'? Entäpä jos prostituoidun työ olisi yhtä arvostettua kuin hierojan työ? Miksi näin ei ole?

Mikä teillä on tavoitteena, kun te kiellätte tosiasiat? Ihan oikeasti. Mikä on tavoitteena?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.2.2013 02:37

Onko ihmisten siis pakko avautua seksiasioistaan vain siksi, että eivät keksi mitään järjellistä perustetta olla tekemättä niin? Vaikka se tuntuisi kuinka inhottavalta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.2.2013 08:50

Ei ole pakko avautua. Nykymaailmassa mikään ei ole pakko. Mutta jos haluaa osallistua maailmanparantamiseen, avoimuus hyödyttää prosessia. Voi myös pohtia, onko se sittenkään inhottavaa. Ja jos kuitenkin on, niin miksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

9.2.2013 12:08

"Mutta siitähän tässä on kysymys - kun ette pysty suhtautumaan seksuaalisuuteen luonnollisesti."

Ainoastaan tästä on Jukka kysymys. Me pystytään ihan hyvin, vaikka ei pidetäkään sinun syyllistävästä asenteestasi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.2.2013 15:46

Näin isoa aisaa, sori, oli pakko, asiaa, ei kannata välttämättä keskustella tekstimuodossa. Tekstikommunikointi on vajaata, ja muutenkin hankalaa. Valtavaa väärinkäsitystä melkein koko keskustelu, vai ymmärsinkö minä väärinymmärryksen väärin... Viesti 7.2.18:27 oli selkeästi kirjoitettu, ja niin lyhyt että sen jaksaa lukea ilman jankkausvitutusta. Yrittäkää ottaa siitä tekstistä mallia (en kirjoittanut sitä). Mun teksti ei myöskään ehkä aukene kaikille lukijoille niin kuin sen tarkoitan, mutta minkäs teet, tekstimuotoinen "keskustelu" on aina jotakuinkin perseestä. Kommunikointitavat on erilaisia. -Juttelija-

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ei nimimerkkiä

14.7.2016 01:26

Kyllä minä ainakin koen seksin hävettävänä asiana ja olen tosi hämmästynyt siitä, että ihmiset väittävät etteivät puhu siitä koska se on yksityisasia, eivätkä siksi, että häpeäisovät sitä. Minä kyllä häpeän ja allekirjoitan kolumnin sanoman aivan täysin. Minulla ei ole ollut onnea löytää miehiä, jotka olisivat auttaneet minua eroon seksin häpeämisestä ja olen siitä kaikille miehille erittäin katkera. Miesten suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen joka elämänvaiheessa ei todellakaan ole niin arvostavaa kuin sen kuuluisi olla. Olen iloinen jokaisesta puutteessa elävästä miehestä, joka koskaan on nuorenakaan irvaillut naisten tai tyttöjen rinnoille tai millekään muullekaan seksiin liittyvälle. Saatte mitä ansaitsettekin.
Miesten asenne naiseen on sellainen "läheks panemaan" ja olen iloinen myös jokaisesta tällälailla naista lähestyneen miehen puutteeseenjoutumisesta. Ja vielä ilkutaan naisia, jotka eivät anna! Kaikkein häpeällisin teko miesten käytöksessä naisia kohtaan. Nautin jokaisesta noin toimineen miehen puutteeseen joutumisesta. Saatte todellakin sen minkä ansaitsitte. Hyi olkoon haluillenne ja sille, ettette osaa kunnioittaa naista ja sitä, jos seksi onkin naiselle häpeä, vaan pilkkkaatte tällaisia naisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi