Seksi on jokaiselle ihan oma ongelma

  • Jukka Nissinen

Seksi on jokaiselle ongelma. Jos se ei ole sitä juuri nyt, se on ollut aikaisemmin tai on sitä tulevaisuudessa. Miksi? Koska seksi on tärkeä asia. Seksi liittyy moneen elämänalaan, joista kaikista saa ongelmia aikaiseksi. Seksi on ihmisen syvää sisintä ja siihen liittyvät tunteet, joita on vaikea hallita.

Ihminen muuttuu koko ajan ja on eri ikäisenä erilainen seksuaalisesti. Ensin syntyy ongelmia, kun huomataan, että voi kiihottua, sitten syntyy ongelmia saada kiihotusta tarpeeseen ja lopuksi ongelmia tuottaa se, ettei saa kiihotusta. Kiihotusta halutaan, mutta aina se ei tule samalla lailla. Yksi merkittävimmistä ongelmien tuottajista on se, että jokainen ihminen on erilainen ja kiihottuu eri lailla ja eri asioista ja eri aikaan ja eri ikäisenä. Ja seksiähän harrastetaan perinteisesti toisen ihmisen kanssa, joka siis on aina erilainen kuin itse.

On olemassa tietty julkinen kuva siitä mitä seksi on. Koska seksiä hävetään, nuorille ei välity suoraan esim. vanhemmilta kuvaa siitä, mitä seksi on. Todetaan vain: "kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa". Puu on tässä tapauksessa sellainen, miksi media sen luo. Kuva seksistä syntyy televisiosta, seksivideoista, internetistä ja pornolehdistä; sieltä, missä seksi on näkyvillä. Ja sitä saa mitä sattuu tulemaan.

Media saa seksistä rahaa, jonka ansaitseminen on niin tärkeää, että seksin häpeää voidaan sietää. Koska yksityiset ihmiset ja viralliset tahot häpeävät seksiä, he eivät jaa siitä tietoa sitä tarvitseville, eivätkä hyvät käytännöt tai tietoisuus erilaisuuden normaaliudesta leviä. Kuva seksin olemuksesta leviää seksistä taloudellisesti hyötyvän median kautta. Media taas esittää seksin yksipuolisesti ja tietystä, kapeasta, helposti yleisesti hyväksyttävästä näkökulmasta, joka tuottaa voittoa.

Monesti käy niin, että ihmiselle tulee väärä kuva seksin olemuksesta ja varsinkin käytännöistä. Esimerkkinä mainittakoon vaikka se, että miehen on tyydytettävä nainen peniksellä orgasmiin, vaikka suurin osa naisista ei useimmiten kykene saamaan orgasmia pelkästään peniksen aiheuttamasta kiihotuksesta. Tai että yhdynnän päätavoite olisi ensisijaisesti orgasmi ja ejakulaatio, vaikka yhdyntää voidaan suorittaa jopa tuntitolkulla esileikinomaisesti saaden koko ajan nautintoa.

Ihminen pakotetaan muottiin, joka ei sovi hänelle. Periaatteessa ihmisen pitäisi saada harrastaa sellaista seksiä, mikä tuo tyydytyksen, kunhan se ei riko toisen oikeuksia. Yhteiskunnassamme seksuaalisen tyydytyksen tavoittelu ja saavuttaminen on perinteisesti ollut virallisesti rajoitettua. Vielä joitakin vuosia sitten, jos et täyttänyt yhteiskunnan vaatimuksia, et saanut harrastaa seksiä ollenkaan, vaikka kuinka teki mieli. Itsetyydytystä pidettiin mielisairauden oireena tai ainakin mielisairauteen johtavana. Annettiin ymmärtää, että on oltava virallinen suhde, ennen kuin voi sekstailla. Ikää piti olla riittävästi. Eikä ole pitkää aikaa siitä, kun katsottiin, että seksiä sai harrastaa vain yhden ihmisen kanssa koko elämänsä aikana.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Seksi pitäisi vapauttaa häpeän ja synnin ikeestä. Sille pitäisi antaa normaalin, luonnollisen toiminnan status. Siitä pitäisi pystyä puhumaan avoimesti kaikilla foorumeilla. Ei, älkää väittäkö, että seksi olisi jo vapautunut. Ei ole. Jos alat puhua seksistä jossain muualla kuin puolisosi tai läheisimmän ystäväsi kanssa, vaimenevat kommentit lähes aina välittömästi. Henkilöt katoavat muualle, lähtevät hakemaan juomaa, tai sitten puheenaihetta vaihdetaan. Ihmiset häpeävät seksiä. Mutta ainoa tapa oppia seksiä ilman että itse sitä harrastaa, on kuulla kuvauksia siitä mitä se on.

Seksi ei siis ole vapautunut, vaikka niin väitetään. Seksi on vapautunut vasta sitten, kun ihmiset kykenevät puhumaan omasta seksielämästään kuin jalkapallosta tai meikkaamisesta. Silloin vasta muodostuu oikea kuva siitä, mitä seksi on: ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Ihmiset ovat erilaisia.

9 kommenttia

Franny_Berry

4.12.2012 18:51

No onko sun mielestä ihmiset erilaisia, onko? Voisit jankuttaa jotain muutakin, toi nyt on niin itsestään selvää. Oletko sairaalloisen kiinnostunut muidenkin seksielämästä ja kysytkö intiimejä juttuja kauppojen kassoilta ja pankkineideiltä yms? Suututko, jos ne ei sulle vastaa? OLETATKO, että ne häpee jotenkin? Tuleeko mieleen, ettei niitä kiinnosta välttämättä asioitaan (ja "asioitaan") joka paikkaan levitellä, käyttäytymisen osaaminen ei ole samaa asiaa kuin häpeäminen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.12.2012 21:12

Vähänkö tylsää, jos seksistä katoaisi viimeinenkin mystiikka... Jos se on niin arkista kuin hampaiden harjaus, niin why bother?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.12.2012 22:38

Suomessa ei pelkästään hävetä luonnollisia asioita, vaan pelkistetty lause "Jos alat PUHUA jossain muualla kuin puolisosi tai läheisimmän ystäväsi kanssa, vaimenevat kommentit lähes aina välittömästi" pitää paikkansa myös lähes aina kun sosiaalista tutustumista yrittää suomalaisten (lue: naisiksi oletettujen) kanssa missä tahansa muualla kuin ehkä siinä vieressä livenä! (Eli käytännössä - tietenkin - porrasmaksullisissa kännäyslupatiloissa, joihin ei "turhat köyhikset" eli vuokransa ja ruokansa jo maksaneet pääse!)

Eli noinhan se on että paavia paavillisempi on neitsyttaivaaseen asti tämä kansa, hyvä tuo Jukan teksti ja oma vauhti toivottavasti aina vaan kovempi. Se on pakonopeuksiin BB:t.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

5.12.2012 11:05

Fanny_Berry, relaa vähän. Kyse on luonnollisesta asiasta. Ei kai tässä sitä tarkoitettu että pitäisi voida mennä baarissa vieraaseen pöytään ja lyödä perversionsa tiskiin heti kättelyssä. Jos ei voi puhua kavereilleenkaan omista panotouhuista niin kyllähän kyse on jostain ihan muusta kuin sosiaalisesti hyväksytystä aiheesta. Kyseessä ei ole sen kummallisempi asia kuin vaikka se, miten töissä menee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.12.2012 16:02

Tässä on kyllä jankutuksen makua tosiaan, kirjoittajalla on muutenkin puurot ja vellit sekaisin. Hän käsittää, että "Seksi on ihmisen syvää sisintä ja siihen liittyvät tunteet, joita on vaikea hallita", mutta ei sitä, että seksistä vaikenemiseen liittyy sen intiimiys eikä mikään häpeä.

En ihmettele, jos "henkilöt katoavat muualle, lähtevät hakemaan juomaa, tai sitten puheenaihetta vaihdetaan" kun reilu viisikymppinen ukonrutku rupeaa puoliväkisin tekemään tiettäväksi mielipiteitään seksistä. Kiusallista, ei häpeällistä. Illalliskutsuilla tai pikkujouluissa minä haluan viihtyä ja jutella kevyistä aiheista, en yksinkertaisesti halua kuulla jonkun erektio-ongelmista tai hiivainfektioista.

En minä oikesti usko, että vuonna 2012 täytyy Cityn palstalla kertoa ihmisille että nainen ei laukea kun sen sisälle törkkää peeniksen tai että esileikkiminen on kivaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.12.2012 06:26

"Seksi on jokaiselle ongelma. Jos se ei ole sitä juuri nyt, se on ollut aikaisemmin tai on sitä tulevaisuudessa. Miksi? Koska seksi on tärkeä asia."

Minulle seksi ei ole koskaan ollut ongelma. Eikä tule olemaan. Miksi? Koska seksi ei ole minulle tärkeä. Se on minulle täysin merkityksetöntä. Olen syntyjäni aseksuaalinen. En tunne minkäänlaista mielenkiintoa seksiä kohtaan. Se on aivan yhtä tylsää kuin katsella jalkapalloa: lauma pellejä juoksemassa nahkakuulan perässä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PeppiinaM

9.12.2012 17:03

Seksi on jokaiselle myös yksityisasia. Jotkut eivät halua levitellä yksityisasioitaan kaikille, jotkut levittävät ne vaikka lehtien palstoille tai nettiin. Ihmiselle pitää sallia myös oikeus olla puhumatta asioistaan muille kuin niille, jotka hän itse valitsee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.12.2012 14:48

Ei kai tässä tarkoitettu, että baarissa mentäisiin asiasta puhumaan ventovieraille/puolitutuille. On totta että seksi on tabu, myös aikuisten keskuudessa. Jokaisella on mahdollisuus olla omasta seksielämästään kertomatta, on kuitenkin paljon niitä ihmisiä jotka haluaisivat siitä puhua, mutta eivät uskalla. Tietenkin vielä erikseen ihmisryhmät joiden "kuuluisi" olla jotenkin siveellisempiä kuin toisten. Itse puhuisin, mutta en viitti. Yh äiti jolla on muutakin elämää kuin lapsen hoito, on pahis. Jps puhuu seksistä parisuhteessa ollessaankin saa helposti vastauksen "mulle seksielämä on vaan minun ja miehen välinen asia". Boring.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.1.2013 13:22

NAINEN 21.v : Minusta seksiasiat ovat jokaisen OMIA asioita joita ei tarvitsisi levitellä pitkin kyliä jokaiselle vastaantulialle tai puolitutulle ja mainostaa ylenpalttisesti omaa hyper seksuaalisuuttaan ja sitä että mikään ei riitä.. mielummin jos olisi tarve avautua seksiasioista jollekkin niin hyvälle ystävälle tai jollekkin johon luottaa täysin , oman kumppanin kanssa olisi tärkeä keskustella seksiasioista myös. Mutta kaikkea ei ole pakko kertoa kavereillekkaan!!

Vaikka monet puhuvat "kuinka monta on pannut" tai oman seksikumppanin mainostaminen, kuinka itsellä on hyvää seksiä ja diipa daapa, mutta millonkaan ei puhuta onnellisuudesta, missä se on?

Kehumiset siitä että seksikumppani vaihtuu joka viikonloppu tai sitten joka kuukausi, on pinnallista sekä kertovat omasta pahasta olosta ja sotivat kuvauksen "ei oo mun tyyppinen, mutta oli hyvää seksiä " kanssa (niin siis tarkoitan tällä sitä että jos on hyvää seksiä jonku tietyn ihmisen kanssa, miksi vaihtaa heti toiseen... eli kaikki ei oo kunnossa). Onko todella tällainen ihminen onnellinen?!

Miksi nykyään hypätään sänkyyn tuntemattomien kanssa eikä välitetä taudeista tai siitä että oma sielu kärsisi, siis katuisi jälkeenpäin että meni sänkyyn baarista löydetyn yhden yön tuttavan kanssa!? Eikö enää millään ole mitään väliä kenelle antautuu? Tai halutaan lisää kokemuksia.

Eikö osata enää odottaa sellaista miestä/ naista tai poikaa/tyttöä johon ihastuu/rakastuu ja tutustuu kunnolla että menettäisi neitsyytensä Hänen kanssaan, vaan se pitää menettää jo hyvin nuorena ja tuntemattoman/kenen tahansa kanssa, koska neitsyys on häpeä ja on jo kiire menettää se ja sitten saatetaan katua koko elämänsä ajan että teki sen jonkun merkityksettömän kanssa (jäädä traumoja tms.)!!

Media antaa liian seksuaalisen kuvan maailmasta ja nuoret ottavat oppia. Luodaan seksistä liian suuret paineet. kaikki pitäisi kokea heti ja nyt ja kaikki pitäisi osata heti. Eihän se niin mene, voi toki ottaa selvää asioista ja opetella, se on ok, mutta liian aikaisin aloitettu seksielämä voi koitua haitalliseksi jos siihen liittyy pakottamista tai muita negatiivisia asioita.

Liikaa on raiskauksia ja muuta hyväksikäyttämistä ja pakottamista. Liian monet nuoret saavat lapsen alaikäisinä ja elämä pilalla kun itsekkin on vielä lapsi eikä tiedä vielä mitä haluaa elämältä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi