Syyt naida ulkomaalainen

  • Mirja Wuokko

Suomalaiset suhtautuvat muita eurooppalaisia kielteisemmin ulkomaalaisiin, mutta noin kymmenen vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa yli puolet oli valmiita menemään naimisiin ulkomaalaisen kanssa ja kaksi kolmesta hyväksyisi sukulaisen ulkkipuolison.

Nyrpeimmin suhtauduttiin ”mustalaisiin”, somaleihin ja muslimeihin ja myönteisimmin ruotsalaisiin, suomenruotsalaisiin (jotka eivät ole ulkomaalaisia), amerikkalaisiin ja saamelaisiin (jotka saattavat myös olla suomalaisia).

Väestöliiton mukaan puolisonvalinta perustuu yleisesti kolmeen sosiaaliseen voimaan:

1. Yksilöllisiin syihin: partnereissa toivottuihin voimavaroihin ja ominaisuuksiin, kuten ikään, ulkonäköön, luotettavuuteen, älykkyyteen, huumorintajuun jne.

2. Sosiaalisiin normeihin hyväksyttävästä puolisosta (esim. uskonto, sukupuoli, ikä)

3. sekä parisuhdemarkkinoiden luomiin rajoituksiin (esim. väestörakenne tietyssä ikäryhmässä).

Ulkomaalainen puoliso valitaan yleensä yksilöllisten ominaisuuksien tai parisuhdemarkkinoiden rakenteiden takia. Ulkomaalainen puoliso saatetaan valita, jos toivotaan vakavaraista, naisellista tai miehekästä puolisoa.

Ulkomaalaisia puolisoita tulee käytännössä maista, jotka hyväksyvät ulkkiliitot. Siksi Suomeen tulee vaimoja Thaimaasta, muttei juuri Afganistanista. Historiallisesti naiset ovat liikkuneet miehiä useammin pois kotiseuduiltaan.

Tutkijoiden mukaan joidenkin väestöryhmien on vaikea löytää sopivana pidettyä puolisoa. Suomessa maaseudulla asuvat vähän koulutetut miehet ja kaupungeissa asuvat akateemiset naiset ovat vaikeuksissa etsiessään kumppania omasta elinpiiristään.

Rakkautta etsivän katse suuntautuu siis kauemmas.

Suomalaiset miehet naivat itseään selvästi nuorempia ulkomaalaisia vaimoja. Myös suomalaiset naiset ottavat kahden suomalaisen liittoihin verrattuna useammin itseään nuoremman miehen. Suomalaismiesten vaimot eivät kuitenkaan ole mitään teinejä, vaan iso ikäero johtuu ulkomaalaisen vaimon naivien miesten korkeammasta iästä.

Tutkijoiden mukaan suomalaismiehet päätyvät ulkomaalaispuolisoon ehkä sen takia, etteivät ole löytäneet vaimoa Suomesta tai siksi, etteivät halua toista suomalaista vaimoa.

Suomalaisnaisten ulkomaalaispuolisot tulevat useimmin korkeasti kehittyneistä maista. Suomalaiset miehet naivat useammin vaimon vähän kehittyneistä maista.

Kehitysmaasta tulevaan puolisoon, varsinkin miehiin, suhtaudutaan aluksi epäluuloisesti. Yleensä siippa hyväksytään ajan kanssa.

Väestöliiton tutkimuksessa suomalaiset miehet eivät pitäneet ongelmista keskustelua ja kotitöiden jakoa yhtä tärkeinä seikkoina parisuhteen onnistumiselle kuin suomalaisnaiset tai ulkomaalaismiehet. Myös lapset, oma aika ja hyvä seksisuhde ovat tärkeämpiä Suomessa syntyneille naisille ja ulkomailla syntyneille miehille kuin mitä ne ovat suomalaismiehille.

Suomessa syntyneet ulkomaalaisen naineet naiset pitävät lapsia erittäin tärkeänä, jopa parisuhteessa onnistumiselle. Lapset ovat tärkeitä myös ulkomailla syntyneille miehille, mutta eivät Suomessa syntyneille kaksikulttuurisessa liitossa eläville miehille.

Tutkijat arvelevat naisten ehkä etsivän lapsia rakastavia miehiä ulkomailta, koska Suomesta ei ole sellaisia riittävästi löytynyt.

Vihjaavatko tutkijat, että suomalaiset miehet hakevat vaimon ulkomailta, koska eivät saa naista Suomesta ja suomalaiset naiset menevät ulkomaille löytääkseen koulutetun ja lapsirakkaan miehen?

Osa suomalaisista miehistä ei halua enää toista suomalaista vaimoa. Mikä meni pieleen ensimmäisessä liitossa?

Onko meissä suomalaisissa joitakin sellaisia piirteitä, joita ei muissa kansoissa ole?

Onko ”meitä suomalaisia” edes olemassa?

Perhebarometri 2012: Rakkautta, rikkautta ja ristiriitoja. Suomalaisten solmimat kaksikulttuuriset avioliitot. Lassi Lainiala ja Minna Säävälä. Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos – Katsauksia E 46/2012.

43 kommenttia

Voivoi

17.6.2013 20:58

Kumma ettei ole tullut tähän kommentteja vielä. Toisaalta, tähän voi kai lähinnä kommentoida henkilökohtaisia kokemuksia joista ei välttämättä voi vetää kovinkaan paljon yleisiä johtopäätöksiä. No, antaa palaa kuitenkin, ehkä tästä syntyy jotakin liikettä (eikö se ole pääasia, Mirja?):

Minulla syy ulkkisvaimoon on "3. parisuhdemarkkinoiden luomiin rajoituksiin", eli että suomalaisilta naisilta tuli lähinnä kylmää kyytiä ja "luulot pois" meininkiä. Syyt olivat mitä olivat mutta kaikkien muunmaalaisten naisten kanssa "asiat" sujuivat paljon mukavammin ja paremmalla menestyksellä.

Eli on suomaiaisissakin naisissa varmaan "helmiä" vaikka kuinka paljon, mutta jos pitäisi etsiä uutta partneria, niin en viitsisi käydä läpi sitä rääkkiä joka niiden löytämiseen kokemukseni mukaan vaaditaan.

Asiasta toiseen: havaintojeni mukaan suomalaiset naiset eivät ole erityisen kiinnostuneita akateemisista miehistä. Sensijaan he ovat kyllä kiinnostuneita rikkaasta perhetaustasta, mikä varsinkin Helsingissä korreloi usein opintojen kanssa. Köyhästä perheestä tuleva akateeminen mies lienee 20-30 vuotiaana paljon vähemmän kiinnostava kuin tavallinen "duunari" joka tienaa ihan mukavasti rahaa jo siinä iässä. Eli ei Helsingin akateemisilla naisilla ole helppoa kun miehiä on vähemmän ja partneriksi kelpuutettavien joukko on sen lisäksi varsin rajattu. BTW, Mirjan jutussahan mainitaan m.m. "Ulkomaalainen puoliso saatetaan valita, jos toivotaan vakavaraista...", eli muista länsimaistahan löytyy Suomea helpommin rikas mies. Samahan pätee Thaimaasta ja muualta tuleviin naisiin: Suomesta löytyy helpommin rikas mies kuin omasta maasta.

”meitä suomalaisia” on ehkä vielä olemassa mutta tuskin enää muutaman kymmenen vuoden päästä - mutta onko sillä oikeasti väliä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kiitti, riitti

17.6.2013 22:54

Totta. Suomalaisneidoilla/rouvilla rima korkealla ja jos sopiva sattuu löytymään, niin pokeria pelataan. Kuuluu kai asian/rodun/heimon luonteeseen, mutta aikaa ja voimia voisi käyttää muuhunkin. Vaikkapa sovinnolla ulkomaisnaisen etsimiseen. Ovat ystävällisiä, suoria ja pitävät hyvää huolta.

Mirja Wuokko

18.6.2013 11:04

Kirjoitin aiemmin artikkelin parinvalinnasta Cityyn. Suomalaisen tutkimuksen mukaan molemmat sukupuolet valitsevat ensisijaisesti samanlaisen taustan omaavan puolison. Suomessa naiset ovat jo vuosikymmenien ajan naineet (tilastollisesti siis, ei pidä paikkaansa jokaisen yksilön kohdalla) hieman itseään huonommin koulutetun miehen. Tämähän on vähän pakko useimmille, koska naiset ovat Suomessa pidemmälle koulutettuja, lukuun ottamatta tohtorin tutkinnon suorittaneita, mutta tässäkin naiset näyttävät menevän ohi.

En tiedä pitääkö havaintosi rikkaita miehiä etsivistä helsinkiläisnaisista paikkaansa, mutta mahdolliselle tällaiselle käytökselle löytyy ainakin todella hyvä syy. Helsingissä asuntojen hinnat ovat moninkertaiset muuhun maahan verrattuna, joten omistusasuntoa havittelevat arvostavat vaurautta ja/ tai hyviä tuloja. Suurin osa ihmisistä valinnee puolison kuitenkin muiden ansioiden perusteella.

Voivoivielä

18.6.2013 20:56

Partnerin valinta on tietysti monesta muusta asiasta kuin pelkästään rahasta kiinni. Jos mies on tumma ja komea, rikas, tunnettu, ja mielenkiintoinen juttukaveri niin se lienee "jackpot". Muitakin kriteerejä varmaan löytyy ja eri naiset painottavat näitä eri tavalla. Mitä enemmän pisteitä saa näissä kaikissa, niin sen paremmat mahdollisuudet. Varmaan löytyy myös jokunen jackpot-mies jolla partnerinhaku ei onnistu kaikesta huolimatta, mutta suomalaiset naiset ovat ymmärtääkseni varsin aloitekykyisiä kun sellainen ilmestyy paikalle.

Murahtelevista suomalaisista miehistä olen kanssasi aivan samaa mieltä, Mirja. Mutta muistettakoon että suomalaiset naiset ovat saman kansan (siis suomen kansojen) toinen (vai ensimmäinen?) puolisko. Suomalaiset naiset ovat kokemusteni mukaan KESKIMÄÄRIN suorasukaisesti ilkeämpiä, tunteista välinpitämättömämpiä ja huumorittomimpia kuin suunnilleen kaikki muut tapaamani naiset.

Samalla pyydän anteeksi niiltä suomalaisilta naisystäviltäni jotka eivät todellakaan vastaa mainittua keskiarvoa. Mutta en silti rupeaisi heitä partneriksi yrittämään.

Kruununklaava

17.6.2013 21:45

No, jos ei ole "suomalaisia", niin ei ole minkään muunkaan maanlaisia. Suomi ja suomalainen kulttuuri on mielestäni olemassa siinä kuin muutkin kulttuurit, toki kaikilla on oma kehityshistoriansa ja vaiheensa.

Ihminen ei ole erillinen ympäristöstään, vaikka teknologian keskellä oleva moderni kaupunkilainen saattaa niin kuvitella. Jo pohjoinen ilmasto luo omanlaisiaan tapoja tehdä asioita. Metsät, järvet, vuodenaikojen vaihtelut, kieli ja lukemattomat muut tekijät - kaikki muokkaavat täällä asuvaa ihmistä, on alkuperämaa tai kulttuuri sitten mistä tahansa.

Itse olisin avoin muutoin ulkomaalaiselle puolisolle, mutta kieli on niin tärkeä osa kommunikaatiota ja mielenmaisemaa, että yhteisymmärrys alkuhuuman jälkeen saattaisi käydä työstä. Värillä ei sen sijaan ole niin väliä, vaikka pidänkin valkoihoisia naisia ylivoimaisesti kauneimpina.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

18.6.2013 11:13

Ajattelin kyseenalaistaa lähinnä yhden suomalaisen kansan ja kulttuurin idean. Varmaan kauempaa katsottuna saatamme ollakin yhtenäinen poppoo, mutta esimerkiksi geneettisesti ja kielellisesti löytyy isojakin eroja.

Geneettisesti suomalaiset ovat Oulusta etelään ja suunnilleen Porvoon kohdalle asti läntistä perimää ja Pohjoisessa, idässä ja Kainuussa asuu ihan toinen kansa. Eli länsisuomalainen on lähempänä vaikka ruotsalaisia ja belgialaisia kuin savolaisia (perimältään).

Suomenruotsalaiset, suomenkieliset ja saamelaiset muodostavat melko selvästi eri ryhmät. Pk-seudulla tosin suomenruotsalaiset ovat osittain sekoittuneet suomenkielisten kanssa todella tehokkaasti, vaikka osa suvuista on pysynyt erossa suomenkielisistä.

MAgrippa

17.6.2013 23:59

"Väestöliiton tutkimuksessa suomalaiset miehet eivät pitäneet ongelmista keskustelua ja kotitöiden jakoa yhtä tärkeinä seikkoina parisuhteen onnistumiselle kuin........ulkomaalaismiehet. "

Hitto, koko muun planeetan kaikki miehet maahan katsomatta ovat parempia puolisoita kuin suomalaismiehet. Nyt, suomitytöt kipi kapi vaikka sisä-Jemeniin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

18.6.2013 11:25

Otoksessa taisi olla aika vähän sisä-jemeniläisiä. Tosin Väestöliiton tutkijat kirjoittavat raportissaan, että suomalaiset naiset olivat kelpuuttaneet aika laajan kirjon ulkomaalaisia miehikseen, siis verrattuna suomalaisiin miehiin, jotka suosivat muutamaa kansaa.

Onko sinulle yllätys, että suomalaisia ( etenkin miehiä) pidetään vaitonaisina? Itse kuulen kommentteja tästä yhtenään. Suomalaiset miehet saattavat selvitä parisuhteessa ja työssäkin muutamalla murahduksella läpi vuosikymmenten.

Oman kokemukseni mukaan koulutetuissa piireissä ja urbaaneissa olosuhteissa myös monet miehet ovat alkaneet kritisoida mykkiä ihmisiä. Tietyt sosiaalisuuden minimivaatimukset pitäisi siis täyttää, esimerkiksi monille nuorille aikuisille ei enää riitä, että tervehtii, vaan monet odottavat jopa jonkinlaista keskustelua.

Itse tunnen paljonkin keski-ikäisiä miehiä, jotka eivät päästä tervehtiessään varsinaisia kielellisiä äänteitä - ja jotka ylipäätään lausuvat sanoja lähinnä kännissä.

Vaikka arvostan kovasti suomalaisten kykyä ilmaista itseään minimimäärällä äänteitä ja eleitä, nautin sen verran paljon keskustelusta älykkään miehen kanssa, etten kovin mielelläni vietä pitkiä ajanjaksoja murahtelijan kanssa.

Tinniliini

19.6.2013 06:57

Noinhan se on. Itse hankin miehen ulkomailta. Hän on korkeasti koulutettu, älykäs, hauska ja pitää raha-asiansa kunnossa. Hänellä on perhearvot kunnossa ja hän todellakin puhuu ja pussaa.

En onnistunut suomalaisten miesten kanssa. Aina oli jotain: tyyppi oli vain liian hiljainen, liian ujo, sillä oli huono itsetunto, oli väsyttävän kriittinen ja ilkeä tai naisellinen. En tahtonut ottaa miehen roolia, ja suomalainen tasa-arvo on minulle joskus liikaa. Suon sen, että mies tarjoaa minulle ravintolassa silloin tällöin. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

elmaili

23.6.2013 05:49

Siis haluat käyttää vain hyväksi. Sitä suomalaisen naisen tasa-arvo. Kumpikin maksakoon ateriansa, ei miehen ole mikään velvolllisuus maksaa naisesta... eiköhän se ole naisen ostamista ja mihin raja piirretään, jos sitten seksiä vaan tarjoamalla ravintolassa ja kaikkialla muuallakin, kukkia, vaatteita yms. Kenkiäkin pitää monelle naisen logiikan mukaan ostaa, vaikka on tasa-arvoinen.

En ymmärrä miksi hymyilet käytöksellesi. Naisen logiikkaa lutkamaisittain.

Blogisti on oikeasti fiksu nainen ja varmasti monen viisaan suomalaisen miehen unelma, jolle mielellään jopa tarjoaa, kun ei pidä sitä itsestään selvänä ja osaa jopa sanat kiitos ja anteeksi.

Tinniliini

3.6.2016 20:35

elmaili, ei tässä hyväksikäyttöä ole, ja turhaan haukut. Minä nyt vain en ole tuulipukunainen joka vaatii tasa-arvoa kaikessa. Mutta jos sinä tahdot tuulipukuista tasa-arvoa vaativaa feminatsia, siitä vain!

DutchFinn

19.6.2013 12:46

Minäkin tapasin ulkomaalaisen miehen ja muutin hänen kotimaahansa. En toki rahan, vaan rakkauden perässä :) Vasta myöhemmin kävi ilmi, että mies tienaa ihan kivasti, vaikka 'vain' duunari onkin (itselläni korkeakoulututkinto). Koulutustaustastaan huolimatta kuitenkin jotenkin paljon sivistyneempi ja älykkäämpi kuin samalla koulutusasteella olevat suomalaiset miehet...liekö sitten sääntö vai poikkeus?

Ja kuten yllä kommentoineen Tinniliinin tapauksessa - tämäkin puhuu ja pussaa :) Ja minäkään en oikein kestänyt sitä suomalaista 'tasa-arvoa'; mulla mitään hinkua lähteä vaihtamaan autosta renkaita vaikka siihen kykenenkin; mieluummin leivon sitten vaikka pullaa keittiössä. Mies arvostaa naisellisuuttani ja minä hänen miehekkyyttään. Win-win.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tinniliini

6.7.2013 03:14

Aivan! Iänikuinen tasa-arvo joka helvetin asiassa ja pennien laskeminen väsytti. Ulkomaalaisen kanssa saan olla NAINEN, eikä tarvitse esittää miestä tai elää kuin opiskelijakämppikset jotka pistävät kaiken pennilleen tasan.
Mäkin kokkaan mielelläni ja mies hoitaa miesten jutut :)

shiwan8

11.7.2013 20:19

Tinniliini, kai sä nyt ymmärrät, että tasa-arvo on nimenomaan naisten ajama asia. Miehille ei koskaan ollut ongelmana se, että he ovat miehiä ja naiset naisia. Osalle naisista oli ongelma se, etteivät he olleet miehiä ja miehet naisia sikäli, kun kyse oli naisten oikeuksista ja miesten velvollisuuksista. Tasa-arvo ei ole mitään muuta kuin piilonimike sille, että kaikki velvollisuudet koitetaan asettaa yhdelle sukupuolelle ja oikeudet toiselle.

Sehän on tosi hienoa jos ymmärtää etteivät sukupuolet ole samanlaisia tyypillisesti. Se vaan saattaa tuottaa ongelman jos ei löydä vastaavaa kumppania itselleen koska oli sitä mies tai nainen, jos se toinen on tasa-arvointoilija eikä tasapuolisuusintoilija niin 100% varmasti sitä joutuu esimerkiksi vaihtamaan 2 rengasta autosta kahdesti vuodessa vaikka ei yhtään huvittaisi tai voimat riittäisi.

skeptikko

22.6.2013 17:39

Viitsitkö valaista mistä maasta on kyse? Ei voi olla mikää Välimeren maa, kummaltakaan puolelta.
Eli jäljelle jää, Halsua? Vai arvasinko väärin? Se on jännä miten nämä karvakäsien perässä kirmaavat kertovat palstoilla ihanasta elämästään, kun todellisuus on ihan jotain muuta. Ei siinä tietysti mitään, jos siitä saa hyvän mielen. Joutunut läheltä seuraamaan yhtä pariskuntaa ja voi voi..........

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Voivoi

24.6.2013 17:37

Jos DutchFinn ja Tinniliini ovat tyytyväisiä ulkomaisiin miehiinsä, niin mitä mieltä on epäillä heidän sanomisiaan? Miksi ei ulkomaalaisen kanssa voisi toimia yhtä hyvin kuin suomalaisen kanssa? Oma ulkkis-vaimoni oli kyllä paras siihen asti tapaamani nainen miltei kaikessa (sen lisäksi että suomalaisten naisten kiinnostus oli pahempaa kuin olematon). Jotkut nyt vaan ovat syntyneitä "väärään maahan" eri asioiden suhteen, eikö se ole vain hyvä jos löytää oikean ihmisen muualta?

En myös näe mitään mieltä haukkua suomalaisia naisia siitä jos heillä hormonit, tunteet y.m. pelaavat paremmin ulkkis-miesten kanssa. Jos asia on niin, niin tuskin sitä voi muuttaa. Tuskin meidän kannattaa ruveta kovinkaan paljon muuttamaan itseämmekään, eivät ne muutkaan täydellisiä ole. Rakentavampaa olisi katsoa jos sama strategia toimisi itsellä. Vaikka oma vaimoni onkin keski-Eurooppalainen, niin minusta tuntuu että esimerkiksi Aasialainen vaimo olisi ihan hyvä vaihtoehto. Tuntemani Aasialaiset naiset ovat varsin nättejä, mukavia, seurallisia ja helposti lähestyttäviä kieli-haasteesta riippumatta. Lisäksi he tuntuvat arvostavan suomalaisen miehen rahaa(!?), Suomen rauhallisia oloja, kiltteyttä j.n.e. Tuntuvat jopa arvostavan meikäläisenkin ulkonäköä. Eli meillä on suunnilleen samat hyvät puolet monen ulkomaalaisen naisen suhteen kuin mitä ulkkis-miehillä on suomalaisten naisten suhteen. Käyttäkäämme sitä hyödyksi valittamisen sijaan.

Samalla vilpittömät onnittelut niille naisille jotka ovat onnellisia ulkkis-miestensä kanssa.

shiwan8

27.6.2013 15:27

On hienoa, että se rakkaus löytyy jostain muualta jos se ei löydy läheltä. Ongelma näyttää vaan olevan se, että se rakkaus perustuu ulkkarimiesten jatkuviin suitsutuksiin naisten suuntaan, ei siihen että miehet itsessään olisivat paremmin soveltuvia niille naisille. Suomalainen mies kun ei jaksa kehua naista pelkästään siitä, että hän hengittää ja nämä ulkomaalaiset tuppaavat antmaan positiivista palautetta suunnilleen siitä että muija jaksaa nousta aamulla sängystä ja syödä omin voimin. No, jokaiselle jotain. Minä en kuitenkaan pidä hyvänä mitään järjestelmää jossa palkintoja jaetaan jo siksi että ollaan oltu paikalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

27.6.2013 19:38

Entä miehet? Miehet ottavat naisia useammin ulkomaalaisen puolison vähemmän kehittyneistä maista. Ehkä näistä maista tulevat ihailevat aidosti kaikkea suomalaista? Kuten itseään rutkasti vanhempia maalla asuvia suomalaisia miehiä.

shiwan8

28.6.2013 15:56

Ei ikä ole tässä mikään tekijä sen jälkeen kun molemmat ovat täysi-ikäisiä ja vapaaehtoisia. Ne ulkomaalaisperäiset naiset tuppaavat kunnioittamaan miehiä miehinä ja arvostamaan sitä mitä miehet heidän eteensä tekevät. Naista joka arvostaa miestä ja osoittaa sen on helppo arvostaa ja osoittaa sitä arvostusta. Suomalaisten naisten vaatimukset suomalaisille miehille ovat usein niin epärealistisia ettei niiden toteutuminen ole mahdollista. Kuten sanoin, ei homma toimi jos yksi sukupuoli pitäisi palkita jo siitä että on olemassa, varsinkin jos samalla se samainen sukupuoli jakelee käskyjä ja vaatimuksia ilman minkään tason kiitosta sille toiselle sukupuolelle.

shiwan8

28.6.2013 16:01

Omakohtaisena esimerkkinä, en ole vielä törmännyt sellaiseen suomalaissyntyiseen naiseen joka olisi antanut minulle mitään hyvää palautetta töiden ulkopuolella ellei ole halunnut minua tai jotain minulta. Kyllä, sitä positiivista palautetta on kyllä tullut ihan kivasti, mutta pyyteettömästi ei kertaakaan suomalaissyntyisiltä naisilta. Samalla kun olen itse antanut sitä positiivista palautetta niin vain ulkomaalaisperäiset tai ainakin sellaisen kasvatuksen saaneet ovat kiittäneet. Loput ovat ottaneet asian niin kuin se olisi itsestäänselvyys. Ei, tässä ei nyt puhuta mistään tietyn ryhmän edustajista vaan ihan sosiaaliluokkaan katsomatta homma on toiminut tällä kaavalla.

ikisinkku pakosta

30.6.2013 11:23

Sekä miehet että naiset joutuvat etsimään kumppania ulkomailta, koska suomalaisnaiset ovat niin nirsoja. Paitsi että kriteerit ovat tiukat, miehelle ei anneta edes tutustumismahdollisuutta ellei ole jännittävä komea showmies. Itselleni kelpaisi tavallisen näköinen, savuton, jokseenkin raitis ja ei ihan tyhmä nainen, mutta sellaisiin ei saa edes kontaktia, että pääsisi tutustumaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Näin se menee

30.6.2013 14:30

Tämä on omakin kokemukseni. Aivan tavisnaiset ovat kiinnostuneita parhaasta 10% miehistä. Jos välillä sattuu onnistamaan ja pääsee tutustumaan johonkin tavisnaiseen niin oma mielenkiintoni karisee usein, koska nainen on niin keskinkertainen henkisesti, uran suhteen ja tavoitteltaan elämässään.

Mutta minkäs tässä tekee jos on menestynyt ja lahjakas mutta keskiverron näköinen mies. Ne harvat naiset, jotka kiinnostuvat, ovat ainakin kaksi kertaluokkaa puolestaan minua jäljessä mitä tulee yleiseen menestymiseen ja kunnianhimon tasoon elämässä.

Ulkomailta löydän vastaavantasoista seuraa ja ihmeellisintä on, että nämä tasokkaat leidit ovat myös kiinnostuneita minusta! En keksi yhtäkään syytä enää hankkia suomalaista tyttöystävää vaikka sellainen epätodennäköinen mahdollisuus joskus tulisin. Miksi tyytyä sub par tasoisiin suominaisin kun ulottuvilla on paras 20% ulkomaisista naisista?

tavismuija1

6.7.2013 06:06

Mulla on toisenlaiset kokemukset. Miestä oli tosi vaikea löytää. He tahtoivat sitä pitkää ja hoikkaa prinsessaa. Mä oon lyhyt, en hoikka enkä prinsessa ja jotkut miehet haukku mut täysin ulkonäköäni kritisoiden. Ehkä en ole malli mutta sydämeni on kultaa, olen reipas marjastaja ja pidän lapsista. Onneksi löysin miehen joka on ihana ja pitää musta, mutta 6 vuotta se kesti!

shiwan8

11.7.2013 20:14

Miehen ja naisen ero tässä on se, että lähes poikkeuksetta nainen kuin nainen voi halutessaan kohtuullisen vähällä vaivalla saavuttaa ne ominaisuudet itsessään mitkä kiinnostavat miehiä. Miehistä kuitenkin vain 10% voi olla top 10% joukossa oli katsontahetki mikä tahansa joten ukkojen on "hieman" hankalampaa saavuttaa normaalin suomalaisen naisen haluamat ominaisuudet kuin naisen saavuttaa normaalin suomalaisen miehen haluamat ominaisuudet. Oikeastaan naiselle riittää hyvä kaytös ja itsestään kohtuullisesti huolehtiminen.

Voivoi

1.7.2013 14:55

Ritarillisuudesta, niin minusta tuntuu vähän huonolta että "tykitämme" kahdestaan shiwanin kanssa Mirjaa. Vaikka OIKEASTI minä olen ainakin Mirjan "puolella" siinä että mielenkiintoisella keskustelulla on aina itseisarvo, eli kiitos näiden keskusteluaiheiden alulla panemisesta. Missä muuten ovat muut naiset tässä keskustelussa?

Asiaan: Mirjan "Kuten itseään rutkasti vanhempia maalla asuvia suomalaisia miehiä." tuntuu hieman ironiselta tai sarkastiselta. Siihen pari kommenttia:
- Se, että suomalaisilla naisilla on useammin länsimaalainen mies oletettavasti korreloi sen kanssa että naiset opiskelevat enemmän ja liikkuvat sitäkin kautta (sekä au pair ja muut visiitit) enemmän ulkomailla kuin miehet. Omista tuttavamiehistäni jotka ovat olleet ulkomailla töissä, niin enemmistöllä on myös ulkomaalainen vaimo. Eli olisi mielenkiintoista tietää jos ulkomailla (Eurooppa, USA, j.n.e.) asuneet naiset menevät useammin naimisiin ulkomaalaisen kanssa kuin vastaavat miehet? Vai meneekö se suunnilleen tasan?
- Thaimaalaiset ja vastaavat vaimot jotka "joutuvat" maalle vanhan suomalaisen miehen kanssa (paha yleistys, anteeksi siitä): naiset tulevat ymmärtääkseni omasta tahdostaan tänne koska täällä on kuitenkin paremmat oltavat. Eli jonkinlainen win-win kaikille. Lisäksi, jos se vanha mies on liian "huono", niin on täällä Suomessa heille niitä nuorempia ottajia ihan tarpeeksi.
- Suomalaiset vanhemmat naiset ovat ymmärtääkseni aika innolla ruvenneet seksiturismiin Afrikassa. Tosin tuovat ehkä niitä harvemmin tänne Suomeen. Varmaan samalla tavalla win-win kuin edellisessä - tai ainakin jotenkin verrattavissa oleva tapaus, eli toisella on tarjota rahaa ja toisella seksiä ja jonkinlaista läheisyyttä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

4.7.2013 17:01

Ihan pakko lisätä vielä, sen verran alkoivat suitsutuspuheet ärsyttää, että kumppanille voi ja saa puhua ystävällisesti. Toisen kannustaminen, kehuminen ja ihailu on hyvä asia, kunhan se tulee vilpittömästä sydämestä (tai aivoista, miten haluatte). Jopa tutkimustieto vahvistaa tällaisten positiivisten parisuhteiden olevan onnellisempia ja kestävän pidempään (mm. Kaarina Määtän tutkimukset). Yhdessä jaettu hiljaisuuskin voi olla hienoa, mutta onko surullisempaa näkyä kuin toisiinsa kyllästynyt pari, joka istuu esim. jossain syömässä tai kahvilla? Molemmilla tympääntynyt ilme, toinen selaa iltapäivälehteä ja molempien olemuksesta näkee, miten elämänilo on ollut pahasti kateissa jo pidempään.

Tai ihan siinä tutustumistilanteessa voi positiivinen puhe tuoda kivemman vastareaktion kuin toisen arvosteleminen. Toisen huomioiminen myös elein, vaikka takin auttaminen päälle, on merkki hereillä olevasta, tod.näk. hyvän kotikasvatuksen saaneesta miehestä, jolla on tilanne hallussa.

Jos suomalaiset naiset ovat niin helposti liehiteltävissä, voi miettiä, mistä se voisi johtua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tinniliini

7.7.2013 02:54

Aivan! Ei sitä tarvitse kehua että toinen jaksaa nousta sängystä, kuten aiemmin joku mainitsi. Mutta jos toinen on laittautunut nätisti tai käyttää hyvätuoksuista parfyymia, siitä on kiva saada kehua. Samoin kuin huoliteltua miestä voi kehua, tai miehen autoa jne. Jotkut eivät tahdo sanoa mitään hyvää toisesta, mutta mulle on tärkeää kuulla ja sanoa kehuja kun niihin on aihetta.

Ja kuka nyt tutustumistilanteessa arvostelisi toista?! Kenties joku täysi idiootti. Ei sellainen kyllä innostaisi tutustumaan toiseen enempää. Miksi juttelisin sellaisen kanssa, kun voin jutella mukavien ihmisten kanssa?

Suomessa on niin vähän charmantteja miehiä, että kun sellainen tulee vastaan joka sanoo hei ja HYMYILEE, toki sellainen lyö puutteessa olevan Suomi-neidon jalat alta ;)

shiwan8

11.7.2013 20:21

Hienoinen ongelma tässä limaisessa ylistämisessä on se, että jos suomalainen mies tekee niin niin se on sitä limaista ylistämistä ja jos ulkkari tekee niin niin se on ihanan romanttista. Tämä on melko helppo todeta jo sillä, että ne samaa "nuoleskelua" ei oteta vastaan kaikilta miehiltä alkuperään katsomatta tasapuolisesti vaan mennäkseen täydestä se vaatii ainakin reippaan aksentin mieheltä.

Voivoi

12.7.2013 15:50

Näihin kommentteihin tulee tietysti ennen kaikkea kommentoijien omia kokemuksia, joiden yleistettävyydestä ei ole tietoa.

Tuosta "Suomessa on niin vähän charmantteja miehiä, että kun sellainen tulee vastaan joka sanoo hei ja HYMYILEE, toki sellainen lyö puutteessa olevan Suomi-neidon jalat alta", niin tuota(kin) strategiaa on tullut aikoinaan testattua - tai siis ei se ollut strategia vaan varsin luonnollinen lähestymistapa. Parikymmentä kertaa vuodessa tuli testattua mutta suomalaisten naisten reaktio oli varsin usein että painu... tai haista... Pidemmän päälle itsetunto ja motivaatio koko juttuun hävisi - kunnes älysin mennä katsomaan muille maille. Ongelma taisi olla että en mahdu suomalaisnaisten määritelmään sanalle "charmantti".

Toistettakoon vielä kerran, että suomalainen nainen soveltaa varsin eri kriteereitä noihin top-10% "charmantteihin" suomalaisiin + 90% ulkomaalaisista kuin meihin tavis-suomalaisiin. Muun muassa Turkkilaiset miehet jotka ovat olleet naimisissa suomalaisen kanssa ja joiden kanssa olen jutellut, kertoivat kaikki että on se niin ihanaa Suomessa kun ei tarvitse tehdä minkäänlaista aloitetta, suomalaista naista pukkaa päälle koko ajan esittämässä "seksuaalisia ehdotuksia".

Arvatkaa jos vähän käy päähän tällaista tavis-suomalaista jolle tulee turpiin 19 kertaa 20:stä? Eikä muuten koske vain tuttavuuden tekemistä suomalaisiin naisiin, vaan myös ennestään tuttuja naisia ja lähempien suhteiden solmimista heihin.

Suora palaute suomalaisilta naisilta on aina kohdistunut ulkonäköön ja aina ollut negatiivista. Muun maalaiset miehet+naiset sekä suomalaiset miehet sensijaan olettavat että meikäläisellä olisi ollut hyväkin menestys suomalaisnaisten kanssa eivätkä ymmärrä tai usko kun kerron kokemuksiani.

Taisi tulla vähän toistoa aiemmin sanottuihin asioihin. Mutta jos suomalaiset miehet rupeavat suosimaan ulkomaalaisia naisia, niin ei jokin suomalaisten miesten "synnynnäinen ujous" tai "geneettinen huonous" (jota olen joskus kuullut suomalaisten naisten syyksi miksi kannattaisi tehdä lapsia esim. kreikkalaisen miehen kanssa) ole kovinkaan kattava selitys. Toistettakoon vielä toinenkin asia: suomalaisten miesten ja naisten geenit ovat aika täsmälleen samat, yhtä kromosomia lukuun ottamatta. Lisäksi suomalaiset miehet ovat ennen kaikkea suomalaisten äitien ja naisten kasvattamia, joten syytä meidän suomalaisten miesten mahdolliseen "huonouteen" kannattaa etsia siitäkin näkökulmasta.

shiwan8

12.7.2013 16:50

Ei tarvitse omia kokemuksia. Riittää kun kävelee hyvin kansoitetulle julkiselle paikalle missä pyörii sekä suomalaisia että ulkomaalaisia ja tunnin hereillä olemisen jälkeen tämä on jo jokaiselle aisteiltaan hengissä olevalle kyseenalaistamattoman selvä asia.

shiwan8

12.7.2013 16:52

On myös huomattava, että siinä missä naiset liehittelevät ulkomaalaisia miehiä he haukkuvat suomalaisia miehiä ulkomaalaisten naisten lähestymisestä. Hienoinen tuplastandardi. Toisaalta ei juuri yllätä, kun nykyinen sukupolvi on erikseen koulutettu hylkimään juuri suomalaisia miehiä.

Voivoi

13.7.2013 11:27

Olet ihan oikeassa, shiwan, asian toteaminen ei vaadi kovinkaan paljon havainnointikykyä. Sekin on totta että suomalaisilta naisilta saa helposti vihaisia katseita jos esimerkiksi kävelee kaksistaan selkeästi ulkomaalaisen näköisen naiskollegan kanssa. Ikävämpää on se, että katsellaan vihaisesti nimenomaan sitä ulkomaalaista naista. Asia käy varsinkin minua päähän koska suomalaiset naiset olivat aikoinaan demonstroivasti täysin epä-kiinnostuneita meikäläisestä.

Asia jonka suomalaiset naiset saisivat mielellään lopettaa on muuten suomalaisten miesten mollaaminen ulkomaalaisille sekä Suomessa että muualla maailmassa. Olen kuullut ainakin kolmesta eri maailman kolkasta muunmaalaisten kommentteja siitä miten tolloja suomalaiset miehet ovat suomalaisten naisten kertomana. Ei kovinkaan mukavaa kuulla tyyliin "oletko sinäkin sellainen ujo, hiljainen, sivistymätön ryyppääjä" tai "ethän sinä olekaan niinkuin suomalaiset miehet yleensä",
samoihin adjektiiveihin viitaten.

shiwan8

14.7.2013 16:35

Pitää ymmärtää, että sinä suomalaisena miehenä olet monen suomalaisen naisen mielestä olemassa suomalaista naista varten. Ikään kuin suomalaisten naisten yhteistä omaisuutta.
Jos et kelpaa kumppaniksi niin tehtäväsi on tehdä niitä aloitteita omasta näkökulmastasi turhaan ja naisen näkökulmasta jotta voit kohottaa heidän itsetuntoaan muistuttamalla heitä siitä, että heille olisi ottaj(i)a ja kohottamalla sitä lisää sillä, että he voivat uskotella itselleen että heillä on niin paljon vientiä ettei heidän kannata tuhlata aikaansa sinuun.
Sinulla on välinearvo ja se on korkea välinearvo. Se on ongelma vain koska se välinearvo tuottaa sinulle harmistusta siinä missä se tuottaa naisille iloa.
Koska balanssia ei ole teit aivan oikein kun et antanut kierteen jatkua vaan otit ulkomaalaisen naisen.
Se on kuitenkin pois suomalaisilta naisilta eivätkä ihmiset pidä siitä että heidän omaisuutensa menee itseltä pois jonkun toisen hyödyksi. Koska sinua ei varsinaisesti mielletä henkilöksi siinä mielessä, että sinä voisit tehdä omat valintasi itse, on lopputulema se, että pahansuopuus kohdistuu siihen ulkomaalaiseen naiseen jonka kanssa olet oli kyse sitten mistä tahansa syystä jonka takia vietät hänen kanssaan aikaasi.

shiwan8

14.7.2013 16:38

Itse "ajauduin" ulkomaalaisperäisen naisen kanssa yhteen hyvin eri syystä. Ongelmani ei ole se, etteikö suomalaisista naisista löytyisi ottajaa. Ongelmani on se, että ne suomalaiset naiset joita pidän fiksuina ovat sellaisia joiden kanssa ei ole mitään kipinää ja vastaavasti ne joiden kanssa voisi olla omaavat niin massiivisia asennevammoja etten voi edes kuvitella sijoittavani aikaani heihin. Sääntöön on poikkeuksia, mutta jos sanon että poikkeukset ovat alle 10% kohdalle osuneista kokemuksista niin en arvioi kovin pahasti pieleen.

Voivoi

16.7.2013 14:10

Shiwan, tuo "poikkeukset ovat alle 10% kohdalle osuneista kokemuksista" kuulostaa minun korviini vähän siltä, että sovellat samoja periaatteita kuin suomalaiset naiset. Eli 10% suomalaisista naisista kelpaa, mutta ulkomaalaisista enemmän? Vai ymmärsinkö väärin?

Ei kai tuossakaan mitään "vikaa" ole. Itsekin olen kyllä tavannut "kipinä+muuta" naisia suhteessa paljon enemmän ulkomaalaisten naisten joukosta, mutta suurempi ongelma on kuitenkin suomalaisten naisten kiinnostuksen puute. Mitä vähemmän kiinnostusta + "pokerin pelaamista" ja muuta ihmeellistä tulee naisten puolelta, niin sen vaikeampaa on tietysti löytää noita "kipinä+muuta" naisia - oletettavasti siksikin niitä löytyy minulla vähemmän suomalaisten naisten joukosta.

Tinniliini

6.7.2013 03:10

Elmailille: nyt sulla meni puurot ja vellit sekaisin. :D En todellakaan ole hyväksikäyttäjä. On HIEMAN eri asia olla huomaavainen ja herrasmies, kuin olla hyväksikäytön uhri.

"Kenkiäkin pitää monelle naisen logiikan mukaan ostaa, vaikka on tasa-arvoinen."

Kuka käskee ostamaan naiselle kenkiä? En tunne itse ketään sellaista.

Sinä haukuit minua lutkaksi, minä vain tahdon että mies on herrasmies ja minä saan olla leidi. Eikä parisuhteessa pitäisi joka pennistä nipottaa. Tuosta en pitänyt suomalaisissa miehissä: lompakko ja raha on kaikki kaikessa! Romantiikka oli aina poissa! Suomalaiselle miehelle pitäisi kai maksaa saamastaan synttäriruusustakin!

Jos mies maksaa ravintolassa, minä voin vuorostani maksaa vaikka ruokaostokset tai kokata illallisen. Näin olemme onnellisia parisuhteessa. Saan olla leidi, mieheni saa olla herrasmies. Sitä paitsi mieheni tienaa enemmän kuin minä, joten tämä järjestely sopii meille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

11.7.2013 20:41

Yleistät sellaisen asian mitä et voi uskottavasti yleistää. Nykyinen sukupolvi on syntyjään niistä perheistä joissa miehiä kyykytettiin ja naiset saivat tehdä mitä vaan joutumatta siitä vastuuseen. Ei ole kovinkaan kummoinen ihme, että se herättää vastustusta nykypolven miehissä ja kun kerran halutaan sitä "tasa-arvoa" niin sittenhän hommien pitäisi mennä tasan, joka tilanteessa eikä vain silloin kun se on naisen edun mukaista. Elmaili oli siinä jyvällä, että nykyinen naimakelpoisten naisten sukupolvi (nykyiset 20v.-35v.) tuppaa ymmärtämään tasa-arvon niin, että kaikki vanhat arvot jotka tuottavat naiselle etua ja kaikki uudet arvot jotka tuottavat naiselle etua ovat yhdistelmänä tasa-arvoa, millä ei siis ole mitään tekemistä todellisen tasa-arvon kanssa vaan kyse on nimenomaan hyväksikäytöstä. Nykyään mies tekee puolet kotitöistä paitsi niistä jotka nainen kokee epämiellyttävinä jotka siis mies tekee kokonaan yksin, maksaa kaikki ulkona käymiset ja tarvittaessa uhraa henkensä naisen eteen. Siinä nykyinen tasa-arvomalli.

Oma ristini on se, että perheessä naisen malli tuli naiselta joka ei harrasta draamailua tai muuta ylimääräistä "paskaa" ja sen takia on todella, todella vaikea hyväksyä mitään ylinäyteltyä draamateatteria oman kumppanin vetämänä. Aikuiset kun eivät draamaile, eikä minulla ole mitään kiinnostusta seurustella lapsen kanssa. Tämä jättää hyvin marginaalisen osan kaupunkien naisista teoreettistenkin mahdollisuuksieni kirjoon ja ihan hirveästi ei maajussin elämä kiinnosta. Vaihtoehtona on siis joko ulkomaalainen tai ulkomaalaisen kasvatuksen saanut nainen tai sinkkuilu.

Tinniliini

13.7.2013 10:51

Shiwan: ehkä olen sitten siinä sen verran perinteinen, että voin tehdä enemmän kotitöitä, jos mies tekee muita töitä enemmän. Näin meillä: mies hoitaa pääosin pihatyöt, mä hoidan pyykit, siivoamisen ja kokkauksen 99-prosenttisesti.

Jotkut sanoisivat, että suomalaisten naisten tasa-arvo on nyt sitä, että nainen käy palkkatöissä ja hoitaa samalla lapset ja kodin. Aika epäreilua. Siitä nainen jos kukin väsyy, ja onko se niin kamalaa jos pyytää miestä samalla viemään edes roskat? Ja en ole koskaan kuullut "tasa-arvoisen" miehen maksavan kaikkia ulosmenoja. Sen sijaan sellaisia tasa-arvoisi miehiä olen tavannut, jotka tahtovat kaikki pennin tarkkuudella tasan, ja en ole sellainen penninjyystäjä ja tasa-arvoinen nainen, että tuota jaksaisin katsoa kauan.

Kannatan sellaista tasa-arvoa, että molemmat osapuolet panostavat suhteeseen yhtä paljon - vaikka ei välttämättä samanlaisilla panoksilla, vaan mies panostaa omalla tavallaan ja nainen omalla tavallaan.

shiwan8

14.7.2013 17:40

En näe mitään ongelmaa "perinteisyydessä". Päinvastoin. Tuo teidän järjestelmänne on varmuudella luonnollisempi ja sen takia keskimäärin paremmin kestävä ratkaisu kuin mikään "kaikki puoliksi"-systeemi.

En itsekään kannata pennien nysväämistä. Meidän järjestelmässämme nainen tuppaa useammin käymään kaupassa. Jos se on minulle kätevää tai hän kokee sen tarpeelliseksi, niin toki käyn minäkin. Hän tykkää pitää kirjaa asioista joten määräajoin sitten makselen hänelle takaisin sen mitä tarvitsee jotta talouskulut menevät tasan. Kustannusten tasajako lienee kuitenkin ihan kohtuullista. Normaalisti maksamme omat asiamme itse, mutta välillä toinen vie molemmat syömään ulos ja nähtävästi yleensä maksaa koko reissun.

Tämä kuulemasi suomalaisten naisten tasa-arvo voi joskus toki pitää paikkaansa, mutta tuskin kovin usein. On hyvin vaikea uskoa, että normaali suomalainen mies erikseen kieltäytyy tai jättää tahallaan roskat viemättä. Itseltä ne jäävät jos jäävät koska en ole sillä hetkellä niitä muistanut ottaa mukaan. Uskon tämän pätevän valtaosaan muistakin miehistä, niissäkin tapauksissa joissa tämän mainitsemasi suomalaisen naisen tasa-arvon väitetään toteutuneen kuten sen ilmaisit. Se on kyllä ihan varmasti totta, että miesten innokkuus tehdä kotitöitä on pienempi kuin naisten noin keskimääräisesti. Tällekin on biologiset syyt ja tutkitusti siitä, että mies tekee paljon kotihommia on lähinnä haittaa suhteelle.
Miesten ja naisten tapa huolehtia perheestään on luontaisesti hyvin erilainen. Normaalisti nainen tekee niin pitämällä yllä kodin arkisia juttuja ja mies hoitamalla ne isommat remonttihommat tmv. Kumpikin pystyy kyllä molempiin, mutta se mikä on psykologisesti luonnollista on tosiaan eri asia kuin se mihin ollaan fyysisesti kykeneviä. Tämän järjestelyn juuret ovat ajalta jolloin jousiaseita ei oltu vielä keksitty. Eniveis, se, että nainen nakittaa miehelle puolet kodin ylläpidosta kertoo miehelle alitajuisesti siitä ettei nainen halua pitää miehestään huolta tai ainakaan niin paljon huolta kuin mies osoittaa haluavansa pitää naisesta tekemällä kaikki "miesten" hommat. Mikään ei estä naista pyytämästä miestä tekemään juttuja vaikka päävastuu olisikin naisella. Saattaa olla jopa tasajakoa viisaampaa pyytää niitä "palveluksia" joiden kautta mies pääsee osoittamaan haluaan panostaa naiseen.

shiwan8

14.7.2013 17:40

Mitä lasten hoitamiseen tulee, ennen kuin lapsi on tarpeeksi vanha kyetäkseen vähän ymmärtämään juttuja ja puhumaan, eli noin kolmevuotiaaksi saakka, mies ei yksinkertaisesti voi kantaa puolta vastuusta lasten osalta. Se on mahdotonta. Lapsi ei vain miellä isäänsä yhdenvertaiseksi vanhemmaksi äitinsä kanssa eikä välttämättä tee niin myöhemminkään. On aivan sama miten paljon se isä vauvalle jokeltaa, lapsi oppii siihen että olennaisin hoiva tulee naiselta mm. koska rintaruokinta ja näin ollen on enemmän kiintynyt äitiinsä. On myös käytännön tosiasia että isä ei voi parhaimmillaankaan olla samanlainen "kaveri" tytölle kuin äiti. Nukkeleikit eivät tule mieheltä sellaisella luontaisuudella että siihen kannattaisi lähteä. Isä on luontaisesti se tyyppi joka kuskaa lapsia harrastuksiin ja kannustaa heitä parempiin suorituksiin siinä vaiheessa. Vanhaan aikaan isät opettivat pennuilleen selviytymistaitoja ja naiset sosiaalisia taitoja. Sosiaaliset taidot ovat ne jotka ovat tärkeämpia ja opetettavissa pienillekin lapsille jonka takia on selvää, että naisella on alussa enemmän hommaa siinä kuin miehellä sitten loppupuolella siitä ajasta kun lapsia tarvitsee opastaa "kaikessa". Tämä on edelleen se luonnollinen tila ja jälleen, vaikka molemmat pystyvät molempiin hommiin se ei tarkoita sitä että molempien kuuluu tai edes kannattaa tehdä molempia hommia yhtä suurella panoksella.
Ylipäätään pyrkimys jakaa kaikki tasan on aika tuhoon tuomittu juttu. Tämä ihan jo siksi, että ihmiset tuppaavat arvottamaan kokemansa panoksen eri tavalla kuin näkemänsä tai kuulemansa panoksen, yleensä niin että se oma on suuremmassa arvossa. Nimenomaan se, että pidetään sitä omaa panosta suuremmassa arvossa tuottaa näitä "mutku toi laiskimus ei tee ikinä mitään"-kommentteja. Tästähän klisee on uusien äitien valitus siitä kun töissä käyvä mies ei tee mitään töitä. He kun eivät näe miehen työn tekoa ja siksi kuvittelevat että palkka valuu tilille jostain vähemmän olennaisesta panostuksesta kuin siitä minkä he antavat. Seuraus on odotus siitä, että mies hoitaa huushollin ja lapsen heti kun pääsee kotiin töistä. (Näistä löytyy esimerkkejä vauvafoorumeilta vaikka millä mitalla.) Siihen kun yhdistetään vielä se, että ei haluta tulla tottumusten osalta puoliväliin vastaan vaan (siivousesimerkissä) se kahdesta siistimpi yrittää pakottaa vähemmän siistin kumppaninsa omiin tottumuksiinsa niin soppa on valmis.

Tuo "jokainen tavallaan" onkin sitten se juoni tässä hommassa. Kaikkia ei kiinnosta samat asiat samalla tavalla. Toinen voi tykätä siivoamisesta ja kumppani vihata sitä, mutta silti "tasapuolisuuden nimissä" ne jaetaan tasan jolloin tämä "yhtä suuri" panos ei luonnollisestikaan toteudu. Jos kotihommat halutaan jakaa fiksusti niin se tarkoittaa sitä, että se joka teki ennen yksin asuessaan vähemmän tekee sen minkä teki silloinkin ja tämä enemmän tehnyt tekee sitten loput. Tämä ei lisää vähemmän tehneen työmäärää mutta se vähentää enemmän tehneen työmäärää. Kuten sanottu, lapsia ei voi "jakaa tasan" niin, että tasaisuus toteutuisi viikkotasolla. Tai voi, mutta niin ei tehdä jos halutaan pitää jokin järki hommassa. Mitä kumppanin huomioon ottamiseen tulee niin, no, ihmisillä on erilaisia tarpeita. Ei ehkä ole viisasta pariutua sellaisen ihmisen kanssa jota joutuu huomioimaan jatkuvasti jos se ei tule itselle luonnostaan tai päinvastoin.

Tinniliini

16.7.2013 10:24

No eivät kaikki äidit lapsiaan imetä. He joko eivät pysty (maitoa ei tule tai lapsi ei vain ime) tai nainen ei tahdo syystä tai toisesta imettämään. Onhan niitä äidinmaitokorvikkeitakin ja tuttipullolla voi isukkikin ruokkia lasta ja saada lapseen kontaktin. :)

En lue ollenkaan vauvafoorumeita joten en tiedä, mitä siellä puhutaan. TIetyssä määrin ymmärrän, että nainen tahtoo mieheltä apua lapsen hoidossa varsinkin jos mies on ollut siistissä toimistossa koko päivän ja nainen on ollut koko päivän kirkuvan vauvan kanssa kakkavaippojen, imurin, pyykkien, pölyn jne. keskellä ja tahtoisi välillä itsekin sinne siistiin ja ilmastoituun toimistotilaan. Eihän tietenkään raha itsestään kilahda tilille, mutta veikkaan että jotkut naiset tahtovat taukoa siitä, että pitää olla kotona koko aika kirkuvan kakkahousun kanssa. ;)

Mieheltä ei ehkä luonnistu noin vain nukkeleikit, mutta voihan sitä yrittää. Kerran hoidin kymmenvuotiasta poikaa, ja hän tahtoi pelata jääkiekkoa talon edessä asfaltilla. En välitä jääkiekon peluusta eikä se multa tule luonnostaan, mutta hänen takiaan tahdoin yrittää parhaani ja viihdyimme sitten kuitenkin ihan hyvin pelatessamme. Jos oma lapsi sattuu olemaan tyttö, kyllä isätkin voivat lapsensa kehityksen ja isä-tytär-suhteen takia ottaa sen nuken/teekupin/tms. käteen ja leikkiä lapsen kanssa tämän valitsemaa leikkiä ainakin vähän aikaa. Lapsi arvostaisi sitä varmasti kovasti.

Eräs tuttu rapakon takana oli kotirouvana ja sillä oli kaksi lasta. Sen mies oli töissä armeijassa ja tuttu valitti että sen mies ei tee mitään kotona. Ei koskaan vaihda vaippoja, ei tiskaa, kata pöytää, ei mitään. Sen mies tekee töitä 8 tuntia päivässä 5 päivää viikossa, tuttuni oli töissä tai valmiustilassa töihin 24/7. Jos vauva itki, tuttuni piti mennä katsomaan mikä on, yötä myöten. Taustalla oli kuulemma miehen eksä, joka oli pakottanut miehensä tekemään kotitöitä, ja mies kai sitten "rankaisi" nykyistään siten, ettei tehnyt kotona yhtään mitään. Ei sekään aivan oikein ole. Hän lopen uupuneena mietti eroakin välillä, mutta ymmärtääkseni sitten mies tiskasi kerran astiat ja yritti auttaa kotona hieman enemmän ja he ovat yhä yhdessä...

Mitä tulee siisteystasoon kumppaneissa, eri siisteystasoon tottuneiden suhde on tuhoon tuomittu :D Vuonna kivi ja kirves seurustelin sottapytyn kanssa ja itse olen aika siisti. Se sanoi että nainen luontaisesti siivoaa, mutta mulla oli oma koti (olin teini ja asuin perheeni kera). Olisiko mun pitänyt siivota senkin koti, koska sen mielestä se on naisten puuhaa? Hah! No onneksi se suhde loppui hyvin kauan sitten. Nuorena sitä tekee virheitä :D Nykyinen mieheni on siisteystasoltaan suunnilleen samanlainen kuin minäkin. Vaikka hän ei siivoa yhtä paljon kuin minä, onneksi hän ei sottaa kuin lätin sika ;)

shiwan8

18.7.2013 22:41

Niin, voihan sitä yrittää miehenä simuloida naista, mutta voi olla ettei se tuota hirveästi tulosta.

Niin, ei se lapsesta huolehtiminen ole mikään yksinomaan naisen homma. Kuitenkin pitää muistaa ottaa huomioon se, että ei se toinenkaan sitä työpäiväänsä viettänyt aurinkoisella terassilla hiljaksiin olutta maistellen. Jos ei muista niin....no....sanotaan vaikka niin että vitutus on sitten ihan oma vika.

Katulätkä on mekaaninen suoritus. Vähän niin kuin pallon heitto. Se ei vaadi henkistä osallistumista juurikaan eikä siinä ole mitään sellaista mikä olisi perusterveen ihmisen näkökulmasta millään merkittävällä tasolla mukavuusalueen ulkopuolella. Se on fyysinen toiminto jonka ohella voi jutella jostain ihan muusta. Sen perusedellytys ei ole esimerkiksi se, että sellainen siilitukkainen sikaniskainen 120kg portsarin ja saliapinan rakkauslapsi yrittää eläytyä blondin nukkenaisen rooliin jossain imelän pinkissä rakkaussatuimprossa. En ihan laittaisi nukkeleikkejä ja kevyttä fyysistä rasitusta samalle viivalle, toinen kun on androgyyni toimenpide ja toinen ei. Ei meinaan ole mitenkään sattumaa, että barbeilla/vauvanukeilla leikkii useammin tytöt kuin pojat ja sankarihahmoilla/pikkuautoilla useammin pojat kuin tytöt.

En ymmärrä kotirouvaesimerkkisi relevanssia. Mies oli 8h duunissa, joten jos työn määrä menee tasan niin miehen ei kuulukaan joutua hoitamaan kodin päivittäistä siisteyttä silloin kun nainen on oletusarvoisesti kotona kaikki päivät. Ei ne lapset 24/7 valvontaa tarvitse. Tämän voinee todistaa monikin yksinhuoltaja. Eri asia tietenkin jos nainen olisi töissä, mutta nimike "kotirouva" ei anna ymmärtää että olisi.

Joo, jos toinen ei siivoa yksinkään "koskaan" niin ei voi lähteä siitä, ettei tarvitse yhdessä asuessakaan siivota. Pointti nyt kuitenkin oli se, että jos molemmat pitävät kämppänsä normaalisti perussiistinä (imurointi kerran viikkoon ja tiskit normaalisti tiskattuina) niin mikäli toinen osapuolista haluaa kiillottaa niitä nurkkia joka päivä niin hänen ei pitäisi olettaa voivansa teettää puolia niistä hommista sillä osapuolella joka ei ole siisteysfriikki.

Tinniliini

14.9.2013 15:38

Unohdinkin jo tämän keskustelun... Monelle naiselle jääkiekko ei ole androgyyniä toimintaa. Ihan syystä tytöt eivät harrasta jääkiekkoa samalla innolla kuin pojat. Se on enemmän sitä kaunoluistelua, eikä aggressiivista maalille pyrkimistä.

Ja kyllä ne pienet lapset vaativat huomiota koko ajan. Oletko koskaan hoitanut pientä lasta? Katse hetkeksikin toisaalle, ja sillä on suussa ruuveja ja ties mitä. Kun on ollut paskahousun kanssa 8 tuntia, musta se on ihan ok jos mies ja kotirouva vaihtavat osia edes illaksi. Nainen voi mennä tietokoneen ääreen ja mies voi valvoa lastaan. Onhan se vaihtelua, että saa tehdä muutakin kuin omaa duunia ;)

Ja siivoamisesta, et selvästi ole tavannut eksääni ;) Se EI osannut pitää kämppäänsä perussiistinä. Imuroi kai kerran kuussa jos sitä, tiskit jäi tiskialtaaseen kunnes hometta alkoi kerääntyä niihin ja hedelmäkärpäset pyöriä. Jotkut eivät osaa olla perussiistejä, tai eivät tahdo. Siistille minulle tuo oli aivan kamalaa. En joka sekunti pyyhi pölyjä, mutta en ikinä jätä astioita keräämään hometta. Mutta tottahan se on, että siisteysfriikki ei sopisi yhteen sontapytyn kanssa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi