Neljän vuoden uurastus on palkittu. Tänään on ensimmäinen päivä, jolloin voin ajatella, että edessä ei enää ikinä ole koulutehtäviä, seminaareja tai työharjoitteluja. Nyt voi jo huokaista siis helpotuksesta. Meikätyttö valmistuu kolmen viikon kuluttua 🙂
Opiskeluajat on siis näillä näkymin ohi, sillä eihän sitä koskaan voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja tuleeko into opiskella jotain muuta. Nyt siis työelämä edessä. Toisaalta olo on helpottunut, kouluun liittynyt ahdistus ja epävarmuus on takanapäin ja voin olla tyytyväinen omaan saavutukseeni.
Toisaalta taas ajattelen, että nyt se opiskelu vasta kunnolla alkaa, sillä tutkintotodistus antaa minulle luvan harjoitella omaa ammattiani. En missään nimessä ajattele olevani valmis, tulevaan työhöni liittyy varmasti paljon haasteita ja opittavaa koko työelämän ajan. Se on pelottavaa, mutta samalla palkitsevaa, en voi juurtua paikoilleni, vaan koko ajan on etsittävä uutta tietoa ja kehitettävä itseäni.
Mutta nyt en ajattele sitä, vaan sitä, että olen tehnyt aika perkeleen kovan työn kaikkien vaikeuksien ja vastoinkäymisten läpi. Kai minussa tiettyä sitkeyttä ja kunnianhimoa on, vaikka joskus tuntuu vaikealta kehua itseään, kun on taipuvainen aika rankkaan itsekritiikkiin.
Päätin muuten kaiken hurmoksen keskellä, hetken mielijohteesta, että huomenna lähtee puolet hiusten pituudesta pois. Eli haluaisin sellaiset noin leukaan asti olevat hiukset. Eipä olekkaan lyhyitä hiuksia ollut sen jälkeen kun on tukka päähän kasvanut. Varasinkin jo hetki sitten ajan kampaajalle. Katotaan mitä mieltä huomenna olen asiasta, toivottavasti en jänistä. Hiuksia ne vaan kuitenkin on 🙂