Tuntuu jotenkin hassulta ajatella et vast äsken valmistuin lastenohjaajaksi ja sain töitä ja nyt en voi enää olla edes teini.
Mustakin tulee uraputkessa kiitävä tylsä aikuinen..
Nytkin vasta pari päivää ollu töissä ja olo on jo ihan surkee, tarvisin lomaa.. Pitäs vielä kämppä pakata muuttolaatikoihin ja viikon päästä olis muutto kohti Espoota.. Saa nähä mitä sielläki sitte 😀
Oon alkanu miettimään menneitä – jotai oireita vanhentumisesta?
Muistelin tossa vasta sitä kun sai mopokortin ja sai hieman vapautta porukoista. Ei aina joutun vinkuu kyytii ja sellasta.. Oli se kivaa aikaa, tuli vietettyä monta hienoa päivää, iltaa ja yötä liikenteessä..
Ja sitte se kun pääs yläasteelta ja oli koko maailma edessä.. Ja joutu vaan miettimään mitä halus..
Ja sitte ku alotti diakonian instituutissa.. Voi jestas, sitä aikaa ei kyl tavallaan voi kaivata 😀
Mut nyt sit taas, kattelee noitaki kolmee vuotta mitä me pyörittiin samoilla kulmilla ja opiskeltiin (jos opiskeltiin) ja vaan oltiin ja nähtiin.. Sitä oppi aika paljon elämästä, ja minä ainaki muutuin paljon niiden vuosien aikana.. Kai sitä vähän kasvoki, kun nyt jo teini-ikäki o poistumassa kuvioista..
Hämmentävää ajatella et nyt ei oo paluuta siihen huolettomaan elämään, vaan pitäs ite täst lähi pärjää tuol maailmal..
Okei, ei tuu toimimaan, elän vuoden omillani ja sit heitän kamat takas porukoille ja suuntaan Jenkkeihin tutkailee niiden elämää.. Toivottavasti 😀
Mut siis nii, pointtina oli että on tylsää kasvaa kakskymppiseks, ei voi enää olla teini tai lapsi tai mitään..
Harrr… Mitenköhän tästä selvitään.. O.o