Bourne Ultimatum, Ohjaus: Paul Greengrass
Bondit eivät ole koskaan olleet minun juttuni, vaikka ne kaikki toki olen nähnytkin. Ihan hyviä pätkiähän siihenkin sarjaan mahtuu, mutta noin ylipäätään ne ovat liian romantisoituja gadget-ilotulituksia, varsinkin 90- ja 2000-luvulla tehdyt. Jason Bourne on eri lajia. Tämä jannu tappaa paljain käsin ja ajattelemalla.
Tämän Bourne-trilogian viimeinen osa oli kieltämättä ihan taattua laatua. Ensimmäinen on edelleen näistä paras, mutta päätösosa kohosi kyllä kakkossijalle. Oli parempi kuin edellinen. Jollain tapaa pysyi paremmin kasassa juonena, vaikka toki juoni nyt melko kevyt olikin, mutta sehän ei näissä olekaan se pääasia vaan toiminta ja varsinkin se, että minkälaista toimintaa on kyseessä.
Leffassa oli kyllä pari melko pitkänlaistakin todella hienosti rakennettua kohtausta, joissa ei kikkailua säästelty ja siitä minä pidin. Kunnon vanhan ajan agenttimeininkiä toki nykyaikaisissa puitteisa ja nykyajan kännyköillä sun muilla, mutta kuitenkin niin, että juurikin mainitsemani Bondeissa käytetyt ihmevehkeet loistivat poissaolollaan.
Matt Damon myöskin vain sopii tuohon Bournen rooliin jotenkin niin passelisti. Joku taas sanoisi, että ei ole oikein uskottava miksikään tappajaksi, mutta toisaalta, kun lopulta tässä pyritäänkin siihen jonkinasteiseen arkirealismiin vähän kaikessa, vaikka toki tietyt toimintakohtaukset nyt menevätkin jo vähän yli, niin silti, niin myöskin samalla itse kyllä katson, että tuonnäköinen siloposkipoika se juurikin on se tappaja jos joku. No, makuasioita, mutta mulle toimii kuin se nyrkki siihen silmään. Ja vielä kun elokuvassa ei käytetä turhaan aikaa mihinkään ihmissuhdeskuvioihin, niin mikäjottei. Aina vain paranee.
Kaikki nämä kolme elokuvaa ovat hvyin samankaltaisia ja ehkä jonkun mielestä jopa hiukan liiankin samankaltaisia, mutta toisaalta tietää kyllä tasan tarkkaan, mitä saa. Minusta se, mitä tässä sai, oli kyllä ihan oman tyylilajinsa huipputekele. Tuskin tulee ihan lähiaikoina tätä parempaa agenttimättöä.
3,5/5