Aamulla herätessäni koin iloisen yllätyksen ulos katsoessani, kun maahan ja puiden oksille olikin satanut useita senttejä vielä melko märkää nuoskalunta.
Viimeisen viikon on ollut jo niin äärettömän pimeää, joten tuota valkoista veden olomuotoa on jo kaivattukin ja kas kummaa, kuin tilauksesta, oli se yön aikana maahan laskeutunut.
Lumen tulo on itselleni siitä aika erikoinen asia mentaalisesti, että jollain kummalla tavalla se tuo mieleeni edelleenkin asioita, jotka kumpuavat pintaan aina vasta silloin, kun sitä maassa on.
Tämä seikka toki tapahtuu aina myöskin kesän tullessa, kun ensimmäiset lehdet ilmestyvät koivuihin. Sen suuremmin en sitä osaa selittää. Ympäristön muuttuminen aivan toisenlaiseksi tuo mieleeni vanhoja tunnelmia ja nytkin niin siis kävi. Hetken aikaa en oikein tiennyt, pitäisikö sitä nyt olla iloinen vai ei.
Talvi ei itselleni enää tätä nykyä ole kovinkaan mielekäs vuodenaika. En itse asiassa edes tiedä, että miksi, mutta näin vain on. Lumi on kuitenkin positiivinen asia, koska se tuo edes hieman valoisuutta tähän muutoin niin pimeään vuodenaikaan.
Ilmatieteenlaitos lupaa sunnuntaille asti pakkasia, joten näillä näkymin lumipeitteestä saan nauttia ainakin tovin verran. Ymmärrän, jos jollekulle tuo lumi tuo iloa muutoinkin kuin värimaailmallisesti, mutta minulle se ei merkitse enää muuta kuin sitä valoa. Joskus lapsena lumen kanssa oli kiva peuhata, mutta nykyään sitä vain toivoisi, että olisi ainainen kesä.
Jostain kummasta syystä lumen tulo kyllä tänään myöskin sitten assosioitui päässäni jouluun ja sen lähestymiseen. Sikäli huvittavaa, että omat jouluni ovat olleet jo vuosikaudet melko säälittäviä.
Älkää kuitenkaan kuvitelko, että minä täällä masennun. Totesin vain, että lumen funktio on heijastaa valoa. Muuten se on melko yhdentekevää. Toivottavasti se ei sitä teille ole!
Kevättä odotellessa.