En tiedä, että onko viime aikaisen melko huonon ruokahaluni ja muunkin voimattomuuden osittaista syytä sitten se, että nyt olen sitten flunssassa. No kovin paha tämä ei ole, mutta olo on silti hiukan kipeä ja veikkaan, että ehkä kuumettakin voi himpun verran olla. Nämä onneksi menevät yleensä todella nopeasti itselläni ohi, mutta päähän se ottaa kuitenkin. Kelit olivat melko lämpimät, mutta nähtävästi viileä järvivesi ja ulkoilmassa melko vähissä vaatteissa jatkuva oleminen sitten eivät kuitenkaan olleet niin hyvä yhdistelmä. No, kaitpa tämä tästä.
Kävin eilen myöhään illalla istumassa Linnoituksen valleilla katselemassa auringonlaskua ja vähän miettimässä päätäni auki jos se nyt lainkaan sitten onnistui. Kait vähän. Katselin pari tuntia, kun sataman lahteen lipui pikkuhiljaa veneitä pois Juhannuksen vietosta ja kuuntelin kun sataman laivaterassilla pauhasi paska musiikki. Muutamat biisit vielä menettelivät, mutta kun alkoi soida Ressu Redfordin Kato Mitä Sä Teit niin alkoi jo melkein naurattaa, mutta sitten se nauru meinasi muuttuakin itkuksi, hyvin lähellähän nuo ovat toisiaan lopulta. No, en itkenyt, kun itken muutenkin niin vähän, mutta oli vain olo, että takki oli juuri silloin hyvin tyhjä.
Jotenkin oli ihan hetken aikaa fiilis, että millään ei ole mitään väliä, mutta se nyt meni onneksi nopeasti ohi ja totesin itselleni, että en ole luovuttaja vaikka joskus todella pahasti joudunkin kantapään kautta oppimaan asioita. Kun kirjoitin tuosta oppimisesta, ihmistuntemuksesta ja viisaudesta, niin tällä viikolla olen viikon päätteeksi taas oppinut jotain lisää. Se on vain joskus niin suuri harmi, että se ei välttämättä auta enää siinä tilanteessa jos jälki taustalla on riittävän pahaa. Se voisi tehdä kyyniseksi, mutta siihen en nyt aio kyllä missään nimessä mennä. Kyllä minussa edelleen tietynlainen optimismin liekki palaa.
No, kunhan nyt tämä flunssa tästä ensin lähtisi, niin sitten varmasti näkee jo asioita hiukan valoisammin.