Osa Suomen kansasta viettää juhannukset festareilla älämölössä ja oksentelevien junttien keskellä. No okei, kivaa sekin voi olla, en minä sitä nyt, mutta…
Kun mä tänään tuossa ysin pintaan illalla istun saunan lauteilla ja mulla on kylmä olutpullo kädessä niin olo on hyvä ja rauhallinen.
Mitä pidemmälle ilta menee niin humala toki kasvaa, mutta lopulta tiedän, että kun juhannuksen yö on pimeimmillään ja ulkonta ei kuulu kuin korkeintaan kuikkien ääntä ja laineenliplatusta sekä tasainen sihinä puukiukaasta ja katson ikkunasta ulos ja pilkkopimeän saunan ja hämärän ulkoilman kontrastin vuoksi ulos vielä näkee, niin silloin mä todella relaan.
Juhannus on mulle se juhla. Ei joulu, ei vappu, ei mikään muu, mutta juhannus ja sitä ei tuhlata missään hirveän biletyksen ja väenpaljouden keskellä vaan ystävien seurassa grillaten, saunoen, uiden ja olutta juoden ja todellakin rentoutuen. Sehän ei tarkoita sitä, etteikö humalassa voisi olla, mutta ne olosuhteet, missä sitä vietetään ovat niin autenttiset ja merkittävät ja ne tekevät siitä juhannuksesta niin hienon. No se siitä.
Voin uskoa, että joku haluaa olla juhannuksen jossain festarilla tai muulla tavoin viettää sitä, mutta ymmärtää sitä en kuitenkaan ihan täysin voi. Kuitenkaan en siis ala ihmisiä moittimaan moisesta ”pyhäinhäväistyksestä” koska jokainen näkee asiat omalla tavallaan, se nyt on selvä.
Tämä juhannus on siitä nyt ihan himpun erilainen, että mä myös tavallaan odotan sitä ehkä vielä vähän enemmän kuin mitä joinakin muina kesinä olen tehnyt, koska nyt tuo rentoutumisen muoto tulee kyllä tarpeeseen. Sanoin aiemmin, että aion huutaa menneitä ahdistuksen ja pahankin olon fiiliksiä pois järvelle ja niin voin tehdä koska kukaan ei kuule ja ystävät eivät sano siihen mitään eivätkä puhu.
Mä uskon, että ensi viikon alussa mulla on akut ehkä vähän paremmassa kunnossa kuin mitä nyt. Se, miksi akut nyt ovat tässä kunnossa, on vain asia, mille kait ei nyt ole mitään voinut. Elämä heittelee.
Hyvää juhannusta ihan jokaiselle, viettipä sitä sitten missä tahansa.