Herkullinen tilanne.. kelle tahansa henkisestä masokismista nauttivalle. Puhun pistämisestä, injektioista, kanyylien asettamisesta jne välineiden käyttämisestä, millä ihmisen ihon voi penetroida. Hoitotyön sadismisia piirteitä on pistellä avuttomia potilaita tutkimus- ja hoitotarkoituksessa, minä ”nautin”, potilas ei. Potilaalle tuo lävistely tuntuu pakolliselta pahalta, mutta neulan toisessa päässä olevalle homma on piece-of-cake.
Mitä tapahtuu, kun rooli vaihtuu pistäjäpäässä tai siis potilaspäässä? Sadisminen terveydenhoitaja käyttäytyy lapsen tavoin: vetää kättään karkuun pistostilanteen alussa.. vain 10 kertaa peräjälkeen. Kollega tuskastuu ja ihmettelee, potilaan roolissa oleva terveydenhoitaja nolostuu reaktiomaista käytöstään. Kun ihoon on puhkottu reikä, tilanne helpottaa.. pahin on ohi. Tai.. niin voisi luulla. Kun pistoskohtaa tyrehdytetään tufferilla painamalla, terveydenhoitaja kokee kevyenkevyttä oloa yläpäässä (siis normaalia kevyempää, mihin blondi on tottunut) ja maailma alkaa sumentua, näyttää harmaalta.. Pää iskeytyy vaistomaisesti polvien väliin ensiavuksi pyörtymiselle. Hienoa. H****n hienoa. Pää pysyy polvien välissä TUNNIN (oolrait, naurettavan pitkä aika, koska potilaatkin toipuvat pistoksesta nopeammin), eikä olo ota kohentuakseen. Noloa, eihän hoitajat reagoi moisiin toimenpiteisiin moisella tapaa.