pitemmän kautta ja sauvoilla autellen, ettei olisi niin raskasta.
Siinä kerkisi miettimään yhtä ja toista. Kaunis kevätilta ja ilma kohtuu raikas vielä – ei kesän kuumuutta.
Mieleen muistuu niin elävinä hetket, jolloin kävelin samaa reittiä puhelimessa puhuen. Ja nyt on jäljellä vain kaipaus. Pelkkä tyhjyys – niin paljon meni viimeisen saapuneen sähköpostin myötä.
Sitä oikein taas mietti kunnolla tätä miehen elämää. Minä löydän siitä tähän mennessä muutaman vaiheen:
– lapsuus, onnellista huoletonta aikaa – päättyi 1.9. kun koulu alkoi
– koulu, yhä ahdistavammaksi käyvää epätoivoista itseään vasten taistelua, joka päättyi onnellisesti – kirjoituksiin
– hukassa, minne opiskelemaan mitä nyt – sisälsi intin
– nuori aikuinen, koulutus ja työtä – vakiintumista, perhe, jalat oman pöydän alla – koitti se hetki, kun töistä tullessa voi vain istua jos niin haluasi – ilman ressiä
– keski-ikä, oman itsensä etsimistä ja löytämistä – tuloksen sovittamista arjen kanssa. Ressaavaa työtä, ressaavaa kotielämää. Yksin omien ajatusten kanssa paras turvani jälleen.
Miten se siitä jatkuu, en tiedä – mutta kun yksi tuttu meni taas, niin toivon jatkuvan.